Hyppää pääsisältöön

Q-teatterin loistava Jälkeenjäävät kysyy, kenen elämää me elämme

Q-teatterin Jälkeenjäävät
Tommi Korpela, Jussi Nikkilä ja Lotta Kaihua loistavat monissa rooleissaan. Q-teatterin Jälkeenjäävät Kuva: Pate Pesonius jälkeenjäävät

Kokovartalokramppi siitä seurasi. Nimittäin Q-teatterin uudesta näytelmästä Jälkeenjäävät. Kaksi tuntia ja risat huutonaurua, vatsaa kiristävää mustaa surua, lamauttavaa myötähäpeää, vinhasti sinkoilevia ajatuksia, ihmetystä ihmisen luovuuden äärellä, yllätyksiä yllätyksien perään.

Jälkeenjäävät on iso, iso kokemus.

Jani Volasen ohjaama ja yhdessä Q-teatterin ensemblen kanssa kirjoittama Jälkeenjäävät on iso, iso kokemus. Tästä taitaa tulla huima teatterisyksy! Q-teatterilla ainakin on hurja vauhti päällä, kun se onnistuu tekemään niin säväyttäviä esityksiä yksi toisensa perään.

Hurjaa on vauhti myös Jälkeenjäävissä. Esitys on tyrmäävä ajatuslinko ja tunnemyräkkä, joka kaappaa katsojan kyselemättä mukaansa. Tarinat alkavat, loppuvat, vaihtuvat, jatkuvat. Aina vain uusia henkilöitä astelee näyttämölle, kuvat tykyttävät screeneillä, musiikki jyskää, laulu soi, mutta kaiken aikaa fokus pysyy ihmisessä, joka ei osaa elää tätä ainoaa elämäänsä.

Elena Leeve ja Eero Ritala Q-teatterin näytelmässä Jälkeenjäävät
Elena Leeve ja Eero Ritala. Elena Leeve ja Eero Ritala Q-teatterin näytelmässä Jälkeenjäävät Kuva: Pate Pesonius eero ritala
Katsoja ei tipu kärryiltä vaikka meno on kiivasta. Esitys pysyy tiukasti ohjaaja Volasen käsissä, kaaret piirretään täysiksi, ympyrät sulkeutuvat. Jälkeenjäävät on yhtäaikaa konkreettinen ja mielikuvituksellinen. Runsas ja ehyt. Röyhkeä ja hellä. Hulluimmatkin kohtaukset onnistuvat kertomaan jotain emotionaalisesti tarkkaa ja tunnistettavaa.

Näyttelijät sitten. Käsittämättömän taitavaa, älykästä, rytmikästä, huumorintajuista, sielukasta, pelotonta sakkia: kuten nyt vaikka Tommi Korpelan viidenkympinvillityksessään sekoileva perheenisä, joka järjestää tiedotustilaisuuden perheelleen. Tai Jussi Nikkilän epätoivoinen laulaja, joka ei pysty edes päättämään mistä laulaisi. Lotta Kaihuan kaunis tankotanssija Camilla, tai neuroottinen junamatkustaja. Eero Ritalan hämmästyttävä paarmaperformanssi sairaan rakastetun vuoteen äärellä. Pirjo Longan äänetön itku petettynä vaimona. Elena Leeve sulavana asunnonostajana, järkyttyneenä tyttärenä, maalaistyttönä joka ei vaan saa Michael Jacksonia vaikenemaan. Pienetkin piipahdukset tehdään täysillä, eikä heikkoa hetkeä ole.

Piti tasoitella hengitystä, yrittää tajuta kokemaansa.

Esityksen jälkeen kävelin ystäväni kanssa syksyisen Töölön halki. Piti tasoitella hengitystä, yrittää tajuta kokemaansa. Mieli oli yhtä aikaa irrallaan kaikesta, ja kuitenkin äärimmäisesti läsnä. Sellaista hyvä taide joskus tekee: toisaalta saa maailmaan etäisyyttä, toisaalta hetkellisen, hauraan otteen siitä, mikä tässä kaikessa voisi olla olennaista.

Q-teatterin Jälkeenjäävät.
Eero Ritala, Tommi Korpela, Lotta Kaihua ja Pirjo Lonka. Q-teatterin Jälkeenjäävät. Kuva: Pate Pesonius jälkeenjäävät

Kun pääsimme P-junan penkille asti, kummallakin meistä oli äkkiä kyyneleet silmissä. Esityksen tempo on niin kova, että monet ajatukset ja mielikuvat ehtivät tajuntaan vasta viiveellä.

Miten ihmiselle käy, jos hän ei seuraa sisintään?

Kotimatka jatkoi illan kertomusta, tapahtuuhan yksi näytelmän keskeisistä ja absurdeimmista tarinoista lähijunassa. Siinä matkustajat yrittävät kaikin keinoin olla kohtaamatta toisiaan, olla menettämättä kasvojaan. Junatarina on kuristava metafora elämälle, jossa tärkeintä on pitää julkisivu kunnossa. Miten ihmiselle käy, jos hän ei seuraa sisintään, vaan johdonmukaisesti välttelee valinnoissaan toisten ihmisten mahdollisesti tuomitsevaa katsetta? Miten valheessa tai sumussa eletyn elämän osaisi pistää uusiksi? Miten voisi muuttaa elämänsä suuntaa tallaamatta samalla liiskaksi läheisiään?

Näytelmän ihmisille ei ole tarjolla paljon lohtua. Yhtenä hetkenä ujutetaan hellävaroin nuttua vauvan ylle, kohta jo puetaan vanhusta kuolinkääreisiin. Vilaus siinä välissä: siinäkö se oli, minun elämäni. Siinäkö se kului, Alepan kassajonossa raivotessa, tuntemattomana itselle ja muille. Kaikkein onnellisin näytelmän hahmoista taitaa olla mies, joka ei kuollutkaan bussionnettomuudessa, vaan sekosi ja muuttui – enpä kerrokaan, miksi. Menkää itse katsomaan.

Q Elena Leeve ja Tommi Korpela
Q Elena Leeve ja Tommi Korpela Kuva: Pate Pesonius jälkeenjäävät

Q-teatteri: Jälkeenjäävät. Ohjaus Jani Volanen. Käsikirjoitus työryhmä. Valo- ja videosuunnittelu sekä lavastus Ville Seppänen, Annukka Pykäläinen  ja Sakari Tervo. Pukusuunnittelu Riitta Röpelinen. Äänisuunnittelu: Joonas Pirttilä. Rooleissa: Lotta Kaihua, Tommi Korpela, Elena Leeve, Pirjo Lonka, Jussi Nikkilä ja Eero Ritala. Ensi-ilta Q-teatterissa 17.9.2015.

Penkkitaiteilija

  • Avaruusromua: Nuori mies alkaa tehdä musiikkia

    Hänellä on kasettinauhuri ja syntesoija.

    Eletään vuotta 1981. Music Television eli MTV aloittaa lähetyksensä. Yhdysvalloissa esitellään videopeli nimeltä Pac-Man. IBM julkistaa PC-kotitietokoneensa sekä MS-DOS -käyttöjärjestelmänsä. Suomen eniten katsotut elokuvat ovat Kadonneen aarteen metsästäjät, 007 - Erittäin salainen sekä Uuno Turhapuron aviokriisi. Japanilainen Nintendo julkaisee Donkey Kong -nimisen videopelin. Ranskassa eräs nuori mies intoilee Pink Floydista, Genesiksestä, Emerson Lake and Palmerista ja Klaus Schulzesta. Hänellä on kasettinauhuri ja hän alkaa tehdä musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nimesi on juhlan arvoinen

    Nimipäivien juhliminen on katoavaa kansanperinnettä.

    Haluaisitko herätä nimipäiväsi aamuna torvisoittoon ja lauluun? Naamiaisasuihin pukeutuneet ystäväsi heittäisivät sinut korkealle ilmaan hurraa-huutojen säestyksellä. Vastavuoroisesti sinulta odotettaisiin päivällä runsasta kestitystä, tai muuten olisi uhkana tulla heitetyksi sikolättiin. Nimipäiväjuhlien piirileikit ja tanssit jatkuisivat pelimannin säestyksellä seuraavaan aamuun asti.

  • Avaruusromua: Musiikki on kuin tutkimusmatka

    RMI uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä.

    Minä uskon siihen, että jos antautuu soittamaan useiden kymmenien minuuttien minuutin mittaisia esityksiä, se osoittaa, että uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä. Näin sanoo Radio Massacre International -yhtyeen kosketinsoittaja Steve Dinsdale. Hän ja hänen yhtyetoverinsa ovat aina uskoneet improvisaatioon. He ovat sitä mieltä, että tällä tavoin syntynyt musiikki on kuin tutkimusmatka. Musiikki antaa mahdollisuuden löytää ääniä, joita ei ehkä enää koskaan löydä uudelleen. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Nuori mies alkaa tehdä musiikkia

    Hänellä on kasettinauhuri ja syntesoija.

    Eletään vuotta 1981. Music Television eli MTV aloittaa lähetyksensä. Yhdysvalloissa esitellään videopeli nimeltä Pac-Man. IBM julkistaa PC-kotitietokoneensa sekä MS-DOS -käyttöjärjestelmänsä. Suomen eniten katsotut elokuvat ovat Kadonneen aarteen metsästäjät, 007 - Erittäin salainen sekä Uuno Turhapuron aviokriisi. Japanilainen Nintendo julkaisee Donkey Kong -nimisen videopelin. Ranskassa eräs nuori mies intoilee Pink Floydista, Genesiksestä, Emerson Lake and Palmerista ja Klaus Schulzesta. Hänellä on kasettinauhuri ja hän alkaa tehdä musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nimesi on juhlan arvoinen

    Nimipäivien juhliminen on katoavaa kansanperinnettä.

    Haluaisitko herätä nimipäiväsi aamuna torvisoittoon ja lauluun? Naamiaisasuihin pukeutuneet ystäväsi heittäisivät sinut korkealle ilmaan hurraa-huutojen säestyksellä. Vastavuoroisesti sinulta odotettaisiin päivällä runsasta kestitystä, tai muuten olisi uhkana tulla heitetyksi sikolättiin. Nimipäiväjuhlien piirileikit ja tanssit jatkuisivat pelimannin säestyksellä seuraavaan aamuun asti.

  • Avaruusromua: Musiikki on kuin tutkimusmatka

    RMI uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä.

    Minä uskon siihen, että jos antautuu soittamaan useiden kymmenien minuuttien minuutin mittaisia esityksiä, se osoittaa, että uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä. Näin sanoo Radio Massacre International -yhtyeen kosketinsoittaja Steve Dinsdale. Hän ja hänen yhtyetoverinsa ovat aina uskoneet improvisaatioon. He ovat sitä mieltä, että tällä tavoin syntynyt musiikki on kuin tutkimusmatka. Musiikki antaa mahdollisuuden löytää ääniä, joita ei ehkä enää koskaan löydä uudelleen. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • "Mua edelleen itkettää joskus, kun kaivan avaimet laukusta ja avaan kotioven" – Hima & Stradan kaupunkikierrokset lisäävät ymmärrystä asunnottomuudesta

    Oppaat kertovat tarinoita pääkaupungin kaduilta.

    Hima & Stradan asunnottomuutta kokeneet katuoppaat kertovat, mitä kaikkea Helsingin kaduilla tapahtuu ja mitä kaikkea kiireiseltä kulkijalta jää ehkä huomaamatta. Toisenlainen kaupunkikierros avaa uuden näkökulman tuttuunkin ympäristöön. Tässä Poitsun ja Paulan kierroksilla kuultua.

  • Avaruusromua: Meri on vapauden symboli

    Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista.

    Meren aallot lupaavat vaihtelua elämään. Ne lupaavat uusia asioita. Näin kertoo eräs unikirja meren symboliikasta. Metalli puolestaan symboloi unessa lujuutta ja päättäväisyyttä. Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista, kertoo toinen kirja. Jokainen ihminen näkee vähintään kolme unta joka yö, sanovat unitutkijat. Kaikki näkevät unia, mutta kaikki eivät niitä muista. Unet puhuvat meille kuvin ja symbolein. Ja unet voivat myös muuttua musiikiksi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Arkielämän taistelusignaalit eivät anna meille rauhaa

    Pitkien vapaiden jälkeen moni kokee arjen taisteluna.

    Vanhoissa lännenelokuvissa saapuvan ratsuväen tunnusmerkki oli signaalitorvi, mutta nykyajan soturin ympärillä on paljon erilaisia signaaleja varoittamassa ja ohjaamassa.