Hyppää pääsisältöön

Luontovalokuvan pitkä tie postivaunuista somejakoon

tyrninmarjoja ja vesipisaroita
tyrninmarjoja ja vesipisaroita Kuva: Juha Silander/Yle tyrni (luonnonmarjat, marjat),tyrni

Rullafilmin tulo markkinoille 1889 toi helppokäyttöisyytensä ansiosta valokuvauksen myös harrastajien ulottuville. Valokuvaajien määrä moninkertaistui ja lähdettiin ateljeista ulos luontoon. Suomalainen luontovalokuva alkoi 1800-luvun lopun maisemavalokuvauksesta. Sen katsottiin nostattavan yhtenäistä kansallisaatetta.

Useat valokuvaajat, kuten vaikkapa I.K. Inha, Daniel Nyblin, Vivi Richter ja Victor Barsokevitsch kuvasivat eri puolilla Suomea ja heidän kuvaamiaan maisemia alettiin kutsua kansallismaisemaksi. Valokuvista tehdyt postikortit yleistyivät 1890-luvulla ja suomalainen maisema aloitti postivaunujen kuljettamana matkansa maailmalle.

Maisemapostikortti Punkaharjulta vuodelta 1903
Maisemapostikortti Punkaharjulta vuodelta 1903 Kuva: Tiina Harpfin omistama kortti maisemapostikortti punkaharjulta

Kun jokin asia lähtee leviämään, sen painoarvo kasvaa. Klassinen esimerkki luontovalokuvan mahdollisuuksista vaikuttaa, on tietysti Yrjö Kokko, joka kirjallaan Laulujoutsen -Ultima Thulen lintu, käytännössä pelasti laulujoutsenen, Suomen nykyisen kansallislinnun.

Laulujoutsen oli tuolloin hyvin harvinainen, lähes loppuun metsästetty lintu. Niitä arveltiin pesivän Suomessa vain 15 paria. Nykyisin niitä pesii noin 10 000 paria. Teos ei syntynyt vaivattomasti. Kokko kertoo etsineensä hyvin arkaa lintua erämaista viisi vuotta ja kävelleensä sinä aikana 3000 kilometriä. Kokon teos on edelleenkin yksi laajimmalle levinneistä suomalaisista valokuvateoksista.

Itse käsite luontovalokuvaus syntyi vasta 1960- ja -70-luvuilla, jolloin kantaaottavat mustavalkoiset luonnonsuojelullisia arvoja korostavat valokuvat innostivat lukuisia luontoharrastajia myös valokuvaamaan itse. Aika nosti esiin uudet gurut, mm. Teuvo Suomisen, Hannu Hautalan, Kari Soverin ja Jorma Luhdan. Luontovalokuvakirjoja alettiin julkaista ennätystahtiin.

Nyt 2000- luvulla on digitalisoitumisen myötä iskenyt uusi innostumisen aalto. Luontovalokuvakirjoja ei enää ilmesty samalla tavoin kuin aiemmin, mutta netti levittää kuvaa kaikkialle ja kaikkialta, avaruuskaan ei tunnu olevan kattona. Tekijänoikeudet huolestuttavat niin ammattilaisia kuin harrastajia. Millainen on luontovalokuvan ja -kuvaajien kenttä tällä hetkellä? Onko se monipuolinen ja rikas, jatkuvassa muutoksessa oleva ja kokeilevakin prosessi vai kikkailuun, eläinten inhimillistämiseen ja söpöstelyyn liikaakin houkutteleva tykkäystenkalastusväline?

Millaisia tuntoja sinulla on aiheesta? Lähetä kommentti.

Toimittaja Tiina Harpf

  • Avaruusromua: Mitä on pluviofilia?

    Tiedätkö millainen ihminen on pluviofiili?

    Tiedätkö millainen ihminen on pluviofiili? Minä en tiennyt. En, ennen kuin katsoin netistä. Pluviofiili on ihminen, joka rakastaa sadetta. Ihminen, johon sade vaikuttaa rauhoittavasti ja inspiroivasti. Latinan kielen sana "pluvia" tarkoittaa sadetta. Mitä on sade? Se on pilvistä putoavaa vettä eri olomuodoissaan. Se on kaikkea vedestä rakeisiin. Mitä muuta? Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri