Hyppää pääsisältöön

"Se ei ollut epäonnistuminen, vaan se oli tarkotettu"

Parven jäsen Pirjo samaistuu Nyt tai ei koskaan -ohjelman kolmannen jakson päähenkilön Nooran haaveisiin lähteä ulkomaille opiskelemaan, sillä Pirjo on itsekin lähtenyt ulkomaille tunnettuaan ulkopuolisuutta koti-Suomessa.

Pirjo muutti aikoinaan pienelle paikkakunnalle ja koki tulevansa syrjityksi kun hän ei sopeutunut joukkoon. Ilmapiiri ei tuntunut miellyttävältä joten Pirjo päätti muuttaa pois.

- Mä halusin pois. Mahdollisimman äkkiä.

Eniten lähdössä etukäteen mietitytti minkälaista kotiinpaluu aikanaan on.

- Tuuksä häntä koipien välissä, epäonnistuneena vai tuuksä voittajana siitä et sä oot uskaltanu sen tehdä ja sä oot saanu sieltä hyviä kokemuksia.

Alun perin Pirjon oli tarkoitus opiskella ulkomaille päästyään mutta työnteko vei naista hanakammin puoleensa. Muutaman vuoden töitä tehtyään Pirjo huomasi, että vuodet ovat vierineet ja opiskelu on edelleen jäänyt ja tunsi asiasta syyllisyyttä.

- Sit se pitää vaan osata ottaa sillä tavalla että, että se ei ollu epäonnistuminen vaan se oli tarkotettu.

  • Mihin maahan sinä matkustaisit?

    Kysyimme katsojilta mihin he haluaisivat matkustaa.

    Nyt tai ei koskaan -ohjelman seitsemännessä jaksossa Anni halusi matkustaa pienten lastensa kanssa ulkomaille, jonka seurauksena kysyimme Nyt tai ei koskaan -ohjelman katsojilta mihin me matkustaisivat jos heille tarjoutuisi mahdollisuus matkustaa unelmakohteeseensa mihin tahansa maapallolla.

  • Vaaditaanko mieheltä vähemmän kuin vaimolta?

    Voiko selittelystä päästä eroon

    Suhtaudummeko eri tavoin naiseen, joka jättää valtaosan perheen kotitöistä miehen tehtäväksi kuin mieheen, jonka vaimo tekee kaikki kotityöt? Entä voiko ylenmääräisestä selittelystä päästä eroon? Sitä pohtivat Nyt tai ei koskaan -sarjan Ingan osan nähneet katsojat Facebookissa ja Twitterissä.

  • "Lahjakkuuksien kaatopaikka, Suomi"

    Parven jäsen kirjoittaa ajatuksiaan Ingan jaksosta.

    Parven jäsen Jarmo näki Ingan runsaassa somen käytössä enemmän potentiaalia kuin ongelmia.