Hyppää pääsisältöön

Youtuben avulla eroon bulimia-opiskelusta?

Videoluennoilta voi oppia missä ja milloin vaan. Kuva: Jenni Honkanen / Yle

Youtube pursuaa vinkkejä, ohjeita, neuvoja, opetusta, luentoja, tutoriaaleja, reseptejä… Arkisten ongelmien ratkaisujen lisäksi videopalvelusta löytyy valtavasti oppimateriaalia. Kuinka merkittäviä videot ovat nykypäivän opetuksessa ja yksilöllisessä oppimisessa?

”Älä panikoi. Se [kaava] näyttää monimutkaiselta, mutta on itse asiassa todella yksinkertainen. Tässä se tulee…Vooooou! Kato ny tota! Onpas pelottava kaava.”

Ruutukaappauksella näkyy leikkisällä (Comic Sans) fontilla yritysrahoituksen perusteisiin liittyviä lukuja ja tekstiä, joiden alapuolelle ilmestyy matemaattinen kaava. Näiden päälle ja ympärille videolla selittävä yhdysvaltalainen piirtää kirkkaanpunaisella paint-kynällä.

Painotettu keskimääräinen pääomakustannus (WACC) tuntuu yhtäkkiä hyvin yksinkertaiselta. 

Videolla opettaa kauppatieteiden opiskelija David Michael Ledesma, ja hänen ruutukaappausvideoitaan voi katsella Youtubessa kanavalla MBABullshit*. Ledesman talouskäsitteitä selittävät videot ovat parhaimmillaan keränneet lähes 700 000 katselukertaa.

[*MBA = Master of Business Administration on liiketalous-tieteellinen koulutusohjelma. Se on tarkoitettu lähinnä muutamia vuosia johtotehtävissä työskenneille (uranus.fi)] 

Videot ovat visuaalisesti – ehkä tarkoitushakuisesti – kehnoja, mutta selkeitä. Ledesman puhetyyli, joka muistuttaa tv-sarja Breaking Badin nuorta roistoa Jesse Pinkmania, on samaan aikaan innostunut ja tyly. Käsitteiden ja kaavojen omaksuminen on kevyempää kuin luennoilla. Puhumattakaan tuhdista oppikirjasta. 

Opettajat tuottavat sisältöä 

Nykyisin Ledesma tekee videoillaan liiketoimintaa, mutta muuten hänen amatöörimaiset videonsa ovat Youtubelle ominaisia: tavallinen tyyppi opettaa tavallisia tyyppejä. Nettisivuilta löytyvän kuvauksen mukaan hän teki opiskellessaan yhden videon opiskelutovereilleen, ja siitä tuli hitti. Vastaavalla tavalla aloitti massiiviseksi kasvaneen Khan Academyn perustaja Salman Khan, joka teki opetusvideoita aluksi serkuilleen.

Youtubesta löytyy myös opetuksen näkökulmasta ammattilaisten tekemää oppimateriaalia. Yksi videoiden tekijöistä on Espoon yhteislyseon matematiikan ja fysiikan lehtori Lauri Hellsten

Hellsten on tehnyt peräti 400 videota, jotka käsittelevät lähinnä fysiikkaa ja lyhyttä matematiikkaa. Kaikki videot löytyvät Youtubesta, koska tavoitteena on ollut tehdä sisältöä vapaaseen käyttöön. Videot löytyvät Opetus.tv-kanavalta, jonne tuottaa materiaalia muitakin opettajia. 

Videoiden tekeminen lähti opiskelijoiden tarpeesta. 

– Opetin opiskelijoita, jotka suorittivat yhtä aikaa ammattitutkinnon ja ylioppilastutkinnon. Heille tuli paljon aiheellisia poissaoloja, ja koska fysiikassa on paljon demoja, aloin kuvaamaan niitä heille.

Osaamista videoiden tekemiseen Hellstenillä ei ollut, mutta oma mielenkiinto vie melko pitkälle. Youtubessa on esimerkiksi oma videoeditori, joka auttaa aloittelijoita, ja videokuvakaappausten tekoon löytyy ilmaisia ohjelmia.

Videot eivät ole opetuksessa pääosassa 

Millainen on videoiden rooli Hellstenin lukio-opetuksessa? Mielikuva yhteisistä katselutuokioista opettajan johdolla on väärä.

– Kuulostaa aivan kamalalta. Videoiden pointti on se, että opettaja voi vapauttaa omaa aikaansa luennoimiselta jokaisen yksilön kohtaamiseen ja tukemiseen.

Videot on tehty opiskelijoille vaihtoehtoiseksi tavaksi oppia kurssin asioita. Niitä voi katsoa tai olla katsomatta. Yhtä lailla asiat voi omaksua kirjasta.

Luennoimisen vähentämistä Hellsten perustelee tutkimuksilla, joiden mukaan 80 prosentille opiskelijoista opettajan määräämä aikataulutettu luento-opetus on joko liian hidasta tai liian nopeaa.

Videoluentojen vahvuus on – kuten oppikirjoilla – ajasta ja paikasta riippumattomuus. Huono puoli on videoiden yksipuolisuus: tavanomaisten luentojen vuorovaikutus puuttuu. Toisaalta, kun tunneilla aikaa vapautuu luennoimiselta, opettajalla on enemmän aikaa opiskelijoiden auttamiseen.

Kokeet vastaan portfolio

Viime aikoina mediassa on ollut Hellstenin kollegan Pekka Peuran kokeista vapaa matematiikan opetus. Onko Lauri Hellstenkin luopunut kokeista?

– Me päätetään arviointi jokaisella kurssilla yhdessä opiskelijoiden kanssa. Suurin osa opiskelijoista tuntuu olevan sen verran konservatiivisia, että he haluavat kokeen kurssin loppuun.

Hellstenin mielestä koe on loppujen lopuksi hyvin yksipuolinen tapa mitata oppisisältöjen ja taitojen oppimista.

– Bulimia-oppimisessa, jossa edellisenä iltana luet paniikissa ja seuraavan aamun kokeessa repäiset seiskan, niin onhan siinä sijoitettuun aikaan suhteutettuna ihan hyvä tuotto. Jos opiskelijat ovat omaksuneet tällaisen opiskelumallin, niin siitä meidän pitää ohjata heitä irti esimerkiksi arviointia muuttamalla.

Hellstenin kokemusten mukaan opiskelijat kuitenkin arvostavat kurssikoetta vähemmän lukion lopussa kuin alussa. Kestää hetki ennen kuin lukiolaiset omaksuvat, että kurssiportfolio (tehtävät, itsearvionnit ja ryhmätyöt) voisi muodostaa arvosanan.

– Kun kerätään portfoliota koko kurssin ajan, se vaatii opiskelijalta enemmän työtä ja ajattelua. Tässä myös korostuu opiskelijan aktiivinen rooli omassa oppimisessaan. Oppiminen on kuitenkin prosessi, jota yksilö tekee itselleen.

Artikkelit

Abitreenit

Oppimateriaalit

  • Navigaatiokuva aineelle Biologia.
    Navigaatiokuva aineelle Biologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto.
    Navigaatiokuva aineelle Elämänkatsomustieto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Englanti.
    Navigaatiokuva aineelle Englanti. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Espanja.
    Navigaatiokuva aineelle Espanja. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Filosofia.
    Navigaatiokuva aineelle Filosofia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Fysiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Fysiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Historia.
    Navigaatiokuva aineelle Historia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Italia.
    Navigaatiokuva aineelle Italia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Kemia.
    Navigaatiokuva aineelle Kemia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Latina.
    Navigaatiokuva aineelle Latina. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Maantiede.
    Navigaatiokuva aineelle Maantiede. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Matematiikka.
    Navigaatiokuva aineelle Matematiikka. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Portugali.
    Navigaatiokuva aineelle Portugali. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Psykologia.
    Navigaatiokuva aineelle Psykologia. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ranska.
    Navigaatiokuva aineelle Ranska. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Ruotsi.
    Navigaatiokuva aineelle Ruotsi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saame.
    Navigaatiokuva aineelle Saame. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Saksa.
    Navigaatiokuva aineelle Saksa. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Suomi.
    Navigaatiokuva aineelle Suomi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Terveystieto
    Navigaatiokuva aineelle Terveystieto Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Uskonto.
    Navigaatiokuva aineelle Uskonto. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Venäjä.
    Navigaatiokuva aineelle Venäjä. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi.
    Navigaatiokuva aineelle Yhteiskuntaoppi. Abitreenit
  • Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli.
    Navigaatiokuva aineelle Äidinkieli. Abitreenit

Seuraa Abitreenejä Instagramissa: @abitreenit