Hyppää pääsisältöön

Humanoidirobotti Arvi liikkuu kuin ihminen – katso video

- Katsotaan, mitä se tekee. Se on hiukan arvaamaton tässä moodissa, sanoo robottitutkija Khurram Gulzar. Tuijotamme odottavasti polvenkorkuista surisevaa ukkelia, joka seisoo lattialla. Robotin nimi on Arvi.

Tohtorikoulutettava Gulzar tutkii Aalto-yliopiston Älykkään robotiikan tutkimusryhmässä robottien näköaistia, oppimista ja viestintää. Ryhmän tavoitteena on saada robotit tekemään yhteistyötä pienten askareiden toimittamisessa.

Arvi seurailee kirkkailla silmillään sitä ympäröiviä ihmisiä. Se ryhdistäytyy ja aloittaa monimutkaisen taiji-koreografian levittellen käsiään ja tasapainoillen välillä yhdellä jalalla.

Sillä on myös tyttöystävä, Armi. Suunnittelemme intialaisten häämenojen ohjelmoimista

- Nimesimme sen uutisankkuri Arvi Lindin mukaan. Sillä on myös tyttöystävä, Armi. Suunnittelemme intialaisten häämenojen ohjelmoimista, kertoo Gulzar ja väläyttää leveän hymyn.

Älykäs toiminta vaatii älykästä ohjelmointia

Ensisijaisesti opetustyökaluksi kouluihin tarkoitetun robotin on luonut ranskalainen yritys Aldebaran. Aalto-yliopiston tutkijoille robotti ovat alusta, jolla testata ja kehittää ohjelmointia. Robottien lähdekoodi on avointa, mikä helpottaa tutkijoiden ohjelmointityötä.

Markkinoilla on jo nyt useita erilaisia ihmismäisiä palvelurobotteja. Robotiikan alalla riittää uskoa tulevaisuudenkuvaan, jossa robotit opastavat lapsia kotitehtävien kanssa ja auttavat vanhuksia avaamaan suolakurkkupurkkeja. Näiden humanoidihovimestarien esiinmarssin edellytyksenä on, että ne kykenevät toimimaan monimutkaisessa ympäristössä kuten ihmiskodissa. Tämä vaatii nokkelaa ohjelmointia.

Khurram Gulzar
Khurram Gulzar Kuva: Salla Hongisto / Yle khurram gulzar

Gulzar ohjelmoi robotteja tunnistamaan esineitä ja kertomaan havainnoistaan toisille roboteille. Robottien täytyy kyetä vastaanottamaan epävarmaa tietoa ja tekemään siitä oikeita johtopäätöksiä. Yksi Gulzarin tutkimuksen tavoitteista on, että robotit myös oppivat edetessään.

Koneoppimisen soveltaminen ohjelmointiin mahdollistaa roboteille kyvyn oppia jatkuvasti uutta ympäristöstään. Ihmismäisen ulkomuodon lisäksi koneet alkavat siis myös muistuttaa meitä ajattelultaan. Niistä ollaan ohjelmoimassa uteliaita ja avuliaita kumppaneita.

Gulzar ennustaa, että roboteista tulee yhä ihmismäisempiä ajattelussaan. Ne saattaisivat jonain päivänä tuntea ja kokea samalla tavalla kuin me. Tällä hetkellä robotin tajunta ja ymmärrys on kuitenkin hyvin ohut. - Illuusio roboteista persoonina karisee nopeasti, kun tekee töitä niiden ohjelmoinnin parissa, Gulzar kertoo.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua