Hyppää pääsisältöön

Ismo Selin Group toi raippoja Rockstopille

Rockstopin työryhmän kahvipöytävitsistä kehittyi kokonaisen jakson mittainen kertomus mukamas maailmanmaineeseen nousseesta Ismo Selin Group -yhtyeestä. Sisäpiirin pila herätti hämmennystä muun muassa Dingo-yhtyeen jäsenissä ja tv-yleisö närkästyi.

Rockstopin ensimmäisenä keväänä vuonna 1988 esitetty jakso sisälsi myös parodian Sweet-yhtyeestä. Kaikki Rockstopin ensimmäisen vuoden jaksot löydät tämän linkin takaa.

Ismo Selin työskenteli Yleisradiolla äänisuunnittelijana ja oli osa Rockstopin ohjelmatyöryhmää. Oma bändi Selinillä tosin oli, se oli totta, muu jaksossa esitetty hehkutus ei. Kyse oli fiktiivisestä kertomuksesta, Suomen "uudesta huippuyhtyeestä".

Vuonna 2015 Selin muisteli Elävälle arkistolle, että idea fiktiivisestä menestysyhtyeestä oli alkanut ensin kahvipöytävitsinä, laajentui sketsin mittaiseksi osaksi ohjelmaa ja lopulta paisui kokonaiseksi jaksoksi, joka myös toteutettiin.

Katso-lehden katsojapalaute maaliskuussa 1988.
Katso-lehden katsojapalaute maaliskuussa 1988. Katso-lehden katsojapalaute maaliskuussa 1988. Kuva: Ville Matilainen Rockstop,Yle Elävä arkisto,lehtileikkeet

Vitsi vietiin lopulta todella pitkälle. Esimerkiksi jaksossa tavatuille ulkomaalaisartisteille Selinin "menestysbändiä" puffattiin Suomen sen hetken kuumimpana yhtyeenä. Artistit eivät tietenkään olleet bändistä kuulleet, mutta toivottivat yhtyeelle menestystä. Juontaja Heli Nevakare suoritti jaksossa myös katugallupin Tampereen rautatieasemalla, jossa varomattomat kansalaiset pääsivät kertomaan televisiokameralle mielipiteensä Selin Groupista.

Selin itse asustettiin 1980-luvun suuren maailman rokkitähdeksi ja yhtyeen jäseniä kuvattiin suureleisesti mm. lentokentällä. Ohjelmaa varten valmistettiin myös muokattuja lehtiotsikoita tarinaa vahvistamaan.

Ajan sanomalehdille toimitetuissa Rockstopin lehdistöteksteissä kerrottiin samaa valheellista tarinaa. Esimerkiksi Katso-lehti mainosti Rockstopin helmikuista jaksoa siinä nähtyjen Leonard Cohenin ja Andy McCoyn haastatteluilla, mutta mainitsi ohjelman keskittyvän lähinnä Ismo Selin Groupiin. Epäselvää on, herättikö yhtye yhdenkään lehden toimituksessa hämmennystä jo ennen jakson esitystä. Lähetyksen jälkeen ainakin herätti.

Monet televisiokatsojista närkästyivät pilailusta. Katso-lehti esimerkiksi sai kriittisen katsojapalautteen ohjelmasta, jonka otsikoksi kirjoitettiin "Raippoja Rockstopille". Ismo Selin muisteli vuonna 2015 Elävälle arkistolle, että pila meni ainakin osittain läpi myös Dingo-yhtyeen entisiin jäseniin. Nämä olivat udelleet musiikkitoimittajilta mistä tässä Ismo Selin Groupissa oikein oli kyse.

Lähteenä artikkelitekstille on Ismo Selinin puhelinhaastattelu syyskuussa 2015

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto