Tuula Viitaniemi
Yle
Kävin viime lauantaina katsomassa KOM-teatterissa Juha Hurmeen ohjaaman ja kirjoittaman näytelmän Muuttomiehet. Esityksen päätyttyä tokaisin ystävälleni: tämä oli ällistyttävä juttu.
Vain kaksi päivää aiemmin olin Q-teatterin Jälkeenjäävien ensi-illassa, ja nämä kaksi hyvin erilaista esitystä vertautuivat väkisinkin mielessäni. Jälkeenjäävät on nopea, kiihkeästi sykkivä esitys. Saattaa olla, että tämän nykymaailman asukkaana minun on helpompi ottaa vastaan kerrontaa, joissa on tiukka rytmi, paljon kuvia, valtavasti ärsykkeitä.
Muuttomiehet on pieni, hieno esitys.
Muuttomiehet on keinoiltaan yksinkertaisempi. Repliikit pudotellaan kiireettömään tahtiin, efektit ovat pieniä ja ketteriä, historiallinen perspektiivi pitkä, tunnelma ilmava ja lempeä. Minulla kesti varmaan puoli tuntia asettua tarinaan ja tunnelmaan, pysähtyä kuuntelemaan ja ihmettelemään, mitä komilaiset minulle ovat kertomassa. Ehkä esitys olisi voinut käynnistyä hieman nopeammin. Mutta yhtä kaikki, vähitellen pääsin mukaan: oikein tunsin kehossani, miten levottomuus väistyi, pulssi tasaantui, olo rentoutui. Ihanaa että niin tapahtui. Sillä Muuttomiehet on pieni, hieno esitys.
Levollisesti, mutta arvaamattomasti auki keriytyvää satua ovat kertomassa kaksi muuttomiestä, kolme muuttajaa sekä yksi vaeltaja.
Kaikki tapahtuu samassa paikassa, nimettömän kaupungin kadulla, puulaatikoiden keskellä. Muuttajat – duunari, oppinut ja pappi – ovat pakanneet omaisuutensa, kauniit ja kipeät muistonsa, koko elämänsä laatikoihin. Paljastuu, että he ovat kaikki muuttamassa samaan pienkerrostaloon. Osoite on tiedossa, kauppakirjat laadittu ja asuntolaina otettu, mutta missä se talo on?
Kerronta on kenties keveää, mutta aiheiltaan Muuttomiehet ei ole lainkaan heppoinen.
Kerronta on kenties keveää, mutta aiheiltaan Muuttomiehet ei ole lainkaan heppoinen. Vai mitä sanotte seuraavista käsiteltävinä olevista seikoista: yksinäisyys, kuolema, rakkaus, ihmisen järjetön julmuus, elämän tarkoitus, luonnon tuhoutuminen, lajien sukupuutto, universumin loputon kiertokulku. Mukana ovat toki myös Huippuvuoret, köyhyystutkimus, pillimehu, sekä huonekasvi jonka nimi on Arja tai Irja. On hurmaavaa laulua, epävireinen viulu, sekä rumpusetiksi muuttuva polkupyörä.
Näytelmän iso ajallinen ja avaruudellinen perspektiivi tekee hyvää.
Eeva Soivion ja Juho Milonoffin näyttelemät jämäkät, filosofoivat muuttomiehet ovat olleet mukana aina, kun ihmiskunta on muuttanut, tai jokin on muuttunut. He ovat oikeastaan muutosmiehiä. He edustavat aina uuteen olosuhteeseen sopeutuvaa luontoa: kaikki loppuu, paitsi muutos. Ihminen saattaa tuhota planeettaa minkä ehtii, mutta luonto ei siitä välitä. Ainoa joka välittää ihmislajin tulevaisuudesta on ihminen itse. Ja kun meidän ihmisten tekosia miettii, herää kysymys: välitämmekö itsekään? Emme ainakaan tarpeeksi.
Näytelmän iso ajallinen ja avaruudellinen perspektiivi tekee hyvää. Tuntuu, että suhteellisuudentaju lisääntyy, ainakin hetkeksi.
Jotenkin minulle tuli KOM-teatterin katsomossa istuessani mieleen Tiitiäisen satupuu, jota juuri luemme 3-vuotiaan poikani kanssa. Siinäkin on jättimäisiä asioita yhdistettyinä pikkuruisiin, on absurdeja käänteitä, höpsöä loruilua, hämmästyttäviä näkökulmia, syvää viisautta, satiiria, surua, iloa. Ikinä ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.
Muuttomiehet on viisas ja hassu satu tästä hullusta, hullusta maailmasta.
KOM-teatteri: Muuttomiehet.
Teksti ja ohjaus Juha Hurme. Lavastus. Matti Rasi, pukusuunnittelu Henna Mustamo,
valosuunnittelu Kari Vehkonen, äänisuunnittelu Jani Rapo, musiikki Petra Poutanen-Hurme. Rooleissa Laura Malmivaara, Vilma Melasniemi, Juho Milonoff, Niko Saarela, Eeva Soivio ja Pekka Valkeejärvi. Kantaesitys KOM-teatterissa 16.9.2015.
