Hyppää pääsisältöön

KOM-teatterin Muuttomiehet on satu hullusta maailmasta

Juho Milonoff KOM-teatterin Muuttomiehissä.
Juho Milonoff KOM-teatterin Muuttomiehissä. Kuva: KOM-teatteri/ Noora Geagea juho milonoff

Kävin viime lauantaina katsomassa KOM-teatterissa Juha Hurmeen ohjaaman ja kirjoittaman näytelmän Muuttomiehet. Esityksen päätyttyä tokaisin ystävälleni: tämä oli ällistyttävä juttu.

Vain kaksi päivää aiemmin olin Q-teatterin Jälkeenjäävien ensi-illassa, ja nämä kaksi hyvin erilaista esitystä vertautuivat väkisinkin mielessäni. Jälkeenjäävät on nopea, kiihkeästi sykkivä esitys. Saattaa olla, että tämän nykymaailman asukkaana minun on helpompi ottaa vastaan kerrontaa, joissa on tiukka rytmi, paljon kuvia, valtavasti ärsykkeitä.

Muuttomiehet on pieni, hieno esitys.

Muuttomiehet on keinoiltaan yksinkertaisempi. Repliikit pudotellaan kiireettömään tahtiin, efektit ovat pieniä ja ketteriä, historiallinen perspektiivi pitkä, tunnelma ilmava ja lempeä. Minulla kesti varmaan puoli tuntia asettua tarinaan ja tunnelmaan, pysähtyä kuuntelemaan ja ihmettelemään, mitä komilaiset minulle ovat kertomassa. Ehkä esitys olisi voinut käynnistyä hieman nopeammin. Mutta yhtä kaikki, vähitellen pääsin mukaan: oikein tunsin kehossani, miten levottomuus väistyi, pulssi tasaantui, olo rentoutui. Ihanaa että niin tapahtui. Sillä Muuttomiehet on pieni, hieno esitys.

Pekka Valkeejärvi, Vilma Melasniemi, Muuttomiehet KOM-teatterissa
Pekka Valkeejärvi ja Vilma Melasniemi eivät pääse vielä uuteen kotiin. Silloin voi vaikka mennä saunaan. Pekka Valkeejärvi, Vilma Melasniemi, Muuttomiehet KOM-teatterissa Kuva: KOM-teatteri/ Noora Geagea juha hurme: muuttomiehet. kom-teatteri

Levollisesti, mutta arvaamattomasti auki keriytyvää satua ovat kertomassa kaksi muuttomiestä, kolme muuttajaa sekä yksi vaeltaja.

Kaikki tapahtuu samassa paikassa, nimettömän kaupungin kadulla, puulaatikoiden keskellä. Muuttajat – duunari, oppinut ja pappi – ovat pakanneet omaisuutensa, kauniit ja kipeät muistonsa, koko elämänsä laatikoihin. Paljastuu, että he ovat kaikki muuttamassa samaan pienkerrostaloon. Osoite on tiedossa, kauppakirjat laadittu ja asuntolaina otettu, mutta missä se talo on?

Kerronta on kenties keveää, mutta aiheiltaan Muuttomiehet ei ole lainkaan heppoinen.

Kerronta on kenties keveää, mutta aiheiltaan Muuttomiehet ei ole lainkaan heppoinen. Vai mitä sanotte seuraavista käsiteltävinä olevista seikoista: yksinäisyys, kuolema, rakkaus, ihmisen järjetön julmuus, elämän tarkoitus, luonnon tuhoutuminen, lajien sukupuutto, universumin loputon kiertokulku. Mukana ovat toki myös Huippuvuoret, köyhyystutkimus, pillimehu, sekä huonekasvi jonka nimi on Arja tai Irja. On hurmaavaa laulua, epävireinen viulu, sekä rumpusetiksi muuttuva polkupyörä.

Juha Hurme: Muuttomiehet. KOM-teatteri, Laura Malmivaara ja Pekka Valkeejärvi.
Laura Malmivaara ja Pekka Valkeejärvi näyttelevät muuttajia, joilla täsmälleen samat tavarat. Juha Hurme: Muuttomiehet. KOM-teatteri, Laura Malmivaara ja Pekka Valkeejärvi. Kuva: KOM-teatteri/ Noora Geagea laura malmivaara ja pekka valkeejärvi.
Näytelmän iso ajallinen ja avaruudellinen perspektiivi tekee hyvää.

Eeva Soivion ja Juho Milonoffin näyttelemät jämäkät, filosofoivat muuttomiehet ovat olleet mukana aina, kun ihmiskunta on muuttanut, tai jokin on muuttunut. He ovat oikeastaan muutosmiehiä. He edustavat aina uuteen olosuhteeseen sopeutuvaa luontoa: kaikki loppuu, paitsi muutos. Ihminen saattaa tuhota planeettaa minkä ehtii, mutta luonto ei siitä välitä. Ainoa joka välittää ihmislajin tulevaisuudesta on ihminen itse. Ja kun meidän ihmisten tekosia miettii, herää kysymys: välitämmekö itsekään? Emme ainakaan tarpeeksi.

Näytelmän iso ajallinen ja avaruudellinen perspektiivi tekee hyvää. Tuntuu, että suhteellisuudentaju lisääntyy, ainakin hetkeksi.

Jotenkin minulle tuli KOM-teatterin katsomossa istuessani mieleen Tiitiäisen satupuu, jota juuri luemme 3-vuotiaan poikani kanssa. Siinäkin on jättimäisiä asioita yhdistettyinä pikkuruisiin, on absurdeja käänteitä, höpsöä loruilua, hämmästyttäviä näkökulmia, syvää viisautta, satiiria, surua, iloa. Ikinä ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Muuttomiehet on viisas ja hassu satu tästä hullusta, hullusta maailmasta.

Juha Hurme: Muuttomiehet. Kom-teatteri, Eeva Soivio, Juho Milonoff
Juho Milonoff ja Eeva Soivio ovat Muuttomiehet: "Me ollaan ammattilaisia". Juha Hurme: Muuttomiehet. Kom-teatteri, Eeva Soivio, Juho Milonoff Kuva: KOM-teatteri/ Noora Geagea juho milonoff

KOM-teatteri: Muuttomiehet.
Teksti ja ohjaus Juha Hurme. Lavastus. Matti Rasi, pukusuunnittelu Henna Mustamo,
valosuunnittelu Kari Vehkonen, äänisuunnittelu Jani Rapo, musiikki Petra Poutanen-Hurme. Rooleissa Laura Malmivaara, Vilma Melasniemi, Juho Milonoff, Niko Saarela, Eeva Soivio ja Pekka Valkeejärvi. Kantaesitys KOM-teatterissa 16.9.2015.

Penkkitaiteilija

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri