Hyppää pääsisältöön

Kuula sopii Segerstamin ja turkulaisten päähän

Leif Segerstamin ylikapellimestaroima Turun filharmoninen orkesteri on jäänyt soiton laadussa pykälän jälkeen Tampereen ja Lahden kollegoista. Suunta on sentään viime ajat ollut ylöspäin, vaikka hiljattaiset Sibelius-levyt Naxokselle eivät minua vakuuttaneet. Ondine-yhtiön tuottama tuore levytys Toivo Kuulan Eteläpohjalaisista sarjoista on pykälän parempi, tai ainakin sopii turkulaisten ja Leif Segerstamin tyyliin.

Kuula / TFO
Kuula / TFO uudet levyt1

Segerstamin taide ei varsinaisesti juhli aineettomuuden ja pakottomuuden tunteella, mutta Toivo Kuulan tapauksessa ei aina tarvitsekaan. Tarvittava painokas uhmakkuus syntyy kahteen Eteläpohjalaiseen sarjaan kuin itsestään. Ykkössarjan melankolinen hittiosa Kansanlaulu ja kakkossarjan kevytkenkäinen Minuee tosin soutelevat aivan liian raskaasti ja paljastavat jähmeyden Turun orkesterin ja Leif Segerstamin ilmaisupaletissa. Turussa olisi tarvittu pehmeää valohämyä sointiin ja kepeää virtaavuutta fraaseihin, että Toivo Kuulan keskieurooppalainen puoli pääsisi oikeuksiinsa. BBC:n konserttiorkesterin sattumalevytys muutaman vuoden takaa vie sointikulttuurin monipuolisuudessa voiton, ja jopa Vaasan kaupunginorkesterin vanha versio virtailee paremmin.

Teknisestikin turkulaisilla on kirittävää. Vasket ovat ajoittain epäpuhtaita sekä soinniltaan että intonaatioltaan, jouset hakevat joskus toisiaan yläkielillä ja rubatoissa, ja jopa triangeli kilkuttelee huteja. Soinnillinen kokonaisuus on silti hallitumpi kuin turkulaisten Sibelius-levyillä - kenties kyse on soiton lisäksi myös eri tuotannosta ja eri äänityksestä. Joka tapauksessa Kuulan kaksi Eteläpohjalaista sarjaa kuuluvat suomalaisen kansallisromantiikan ytimeen, ja Turun orkesteri tekee niistä vasta ensimmäisen kaupallisen yhteislevytyksen - ja aivan pätevällä tasolla.

Toivo Kuula: Juhlamarssi; Eteläpohjalaiset sarjat; Preludi ja fuuga. - Turun FO/Leif Segerstam. (Ondine, ODE 1270-2)

Kuuntele Uudet levyt 25.9.2015, toimittajana Kare Eskola.

  • Taiteilijapari Sakari Oramon ja Anu Komsin elämysten ilta Berliinin filharmoniassa

    Suomalaistaiteilijat Berliinissä marraskuussa 2019.

    Berliini on elämysten kaupunki, huokasi Anja Lankinen onnellisena kaupungin kuulussa filharmonia-konserttisalissa 28. marraskuuta. Anja istui kuulijoiden joukossa, kun suomalainen taiteilijapari, kapellimestari Sakari Oramo ja sopraano Anu Komsi esiintyivät yhdessä Deutsches Symphonie Orchester Berlinin kanssa ja ohjelmassa oli mm. Magnus Lindbergin Accused.

  • Tölöläbin ja Elifantreen kiireetöntä kuulostelua

    Tölölabin ja Elifantreen kiireetöntä kuulostelua

    Jälkiminimalismi loi sillan muun muassa taidemusiikin ja popin välille avaten uusia sointimaailmoja, mahdollisuuksia ja suuntaviivoja. Tätä äänistöä tuotetaan kiinnostavaan tapaan etenkin Yhdysvalloissa, jossa kuilu ns. taide- ja populaarimusiikin välillä ei ole repeytynyt niin ammottavaksi kuin Euroopassa.