Hyppää pääsisältöön

Mitä ajatuksia Nooran tarina herätti?

Noora kävelee ja parvi seuraa
Noora kävelee ja parvi seuraa parvi

Nyt tai ei koskaan -sarjan kuvauksissa loppukeskustelut olivat usein erittäin intensiivisiä, mutta missään en nähnyt niin rajua yhteenottoa parven jäsenten välillä kuin Nooran jaksoa kuvatessa.

Nooran tapauksen ratkaiseminen oli ainakin paperilla emotionaalisesti helpoin. Ei ollut onnettomia puolisoita tai lapsia, joiden hyvinvointi pitäisi ottaa huomioon. Päähenkilön henkinen mielenterveys tai elämäntyö ei ollut vaakalaudalla. Noora on kaunis, hauska ja pärjää hyvin työssään.

Siitä huolimatta hän herätti parven jäsenissä valtavan suojeluhalun. Kun parvi ei ollut heti yhtä mieltä siitä, mikä olisi Nooran parhaaksi, tunteet kuohahtivat.

Kuohahduksen ytimessä oli kysymys siitä, onko aikuisen ihmisen hyvä olla erityisen läheisissä väleissä vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Osa parvesta näki läheiset suhteet valtavana rikkautena ja voimavarana. Toiset olivat sitä mieltä, että liian kiinteät välit lapsuuden perheeseen voivat estää oman perheen perustamisen.

Tässä asiassa olin täysin niiden puolella, joista läheiset suhteet perheeseen ovat hyvä asia. Itse muutin kuvausten jälkeen perheineni asumaan maalaiskylään, jossa vietin lapsuuteni. Isäni asuu meitä vastapäätä ja lapsuudenkotini, jossa äitini asuu, näkyy olohuoneen ikkunasta. Neljästä sisaruksestani kolme asuu samassa kylässä ja näen sisaruksiani ja vanhempiani päivittäin.

Perheeni ei ole estänyt minua löytämästä kumppania, vaikka joka kerta olen jännittänyt, miten uusi sulhasehdokas on tullut perheeni kanssa toimeen. Toisaalta perheelläni ei ole ollut erityisiä odotuksia tai vaatimuksia kumppanini suhteen.

Mitä ajatuksia Nooran tarina herätti sinussa? Oliko parven jäsenillä aihetta kritisoida tiiviitä perhesiteitä? Estivätkö läheiset perhesiteet Nooraa lähtemästä ulkomaille tai löytämästä hyvää parisuhdetta?

Jaa ajatuksesi Nooran osasta alla olevassa kommenttiosastossa tai Nyt tai koskaan -sarjan Facebook-keskustelussa.

Onko läheisillä oikeus puuttua parinvalintaan?

Onko läheisillä perhesiteillä vaikutusta sinun elämänvalintoihisi? Näkevätkö läheisesi tarkemmin elämänvalintojesi seuraukset kuin sinä itse? Kuuluvatko ihmissuhdeasiat ylipäätään muille perheenjäsenille? Voivatko liian läheiset välit perheenjäseniin olla ongelmana parinvalinnassa?

Ei. Olen itse vastuussa valinnoistani enkä halua asioihini puututtavan pyytämättä.
74% (68 ääntä)
Kyllä. He tuntevat minut kuitenkin parhaiten ja haluavat minulle parasta.
26% (24 ääntä)
Ääniä yhteensä: 92
Kommentit
  • Mihin maahan sinä matkustaisit?

    Kysyimme katsojilta mihin he haluaisivat matkustaa.

    Nyt tai ei koskaan -ohjelman seitsemännessä jaksossa Anni halusi matkustaa pienten lastensa kanssa ulkomaille, jonka seurauksena kysyimme Nyt tai ei koskaan -ohjelman katsojilta mihin me matkustaisivat jos heille tarjoutuisi mahdollisuus matkustaa unelmakohteeseensa mihin tahansa maapallolla.

  • Vaaditaanko mieheltä vähemmän kuin vaimolta?

    Voiko selittelystä päästä eroon

    Suhtaudummeko eri tavoin naiseen, joka jättää valtaosan perheen kotitöistä miehen tehtäväksi kuin mieheen, jonka vaimo tekee kaikki kotityöt? Entä voiko ylenmääräisestä selittelystä päästä eroon? Sitä pohtivat Nyt tai ei koskaan -sarjan Ingan osan nähneet katsojat Facebookissa ja Twitterissä.

  • "Lahjakkuuksien kaatopaikka, Suomi"

    Parven jäsen kirjoittaa ajatuksiaan Ingan jaksosta.

    Parven jäsen Jarmo näki Ingan runsaassa somen käytössä enemmän potentiaalia kuin ongelmia.