Hyppää pääsisältöön

Säveltäjänä Suomessa - Ilari Laakson puheenvuoro

Säveltäjä Ilari Laakso.
Säveltäjä Ilari Laakso. Kuva: Yle/Laila Kangas ilari laakso

Kantapöytä-ohjelman suorassa lähetyksessä Musiikkitalon lämpiössä saamme kuulla, mitä suomalaiset säveltäjät tänään ajattelevat. Puheenvuorojen sarjassa keskiviikkona 23.9.2015 vuorossa oli säveltäjä Ilari Laakso.

Taide on tekijänsä näköiskappale

Kaikki taide on näköistaidetta. Radikaaleinkin sävellys, maalaus tai runo on tekijänsä näköiskappale. Se kertoo hänen ajatus- ja tunnemaailmastaan, kauneustajustaan ja arvoistaan. Se kertoo myös teoksen synty-ympäristöstä – niin maantieteellisestä kuin kulttuurisestakin. Se kertoo maailmasta, jossa elämme. Tosin kaiken tämän tavalla, joka on ominaista ainoastaan kyseisen taideteoksen tekijälle ja kyseiselle taiteelle.

Voisin kuvitella, että visuaalisen näköistaide-estetiikan kannattajat ovat suhteessaan musiikkiin duuri-molli -tonaliteetin puolestapuhujia. Tottelevaiset melodiat ovat heidän näköisviivojaan ja perinteiset harmoniat näköisvärejään.

Ilari Laakso pitää Suomen säveltäjien puheenvuoron Kantapöydän suorassa lähetyksessä 23.9.2015.
Ilari Laakso pitää Suomen säveltäjien puheenvuoron Kantapöydän suorassa lähetyksessä 23.9.2015. Ilari Laakso pitää Suomen säveltäjien puheenvuoron Kantapöydän suorassa lähetyksessä 23.9.2015. Kuva: Yle/Sandra Saulo ilari laakso

Eipä siinä mitään. Näinkin on hyvä. Hyvä sen sijaan ei ole, jos emme ymmärrä, että maailmoja on monenlaisia. Jokainen lapsi rakentaa sen ensi hetkistä alkaen, ainutkertaiseksi. Sama koskee säveltämistä ja suhdettamme musiikkiin. Kuulokulmamme on uniikki.

Tämä onkin ainoa seikka, joka musiikkiin orientoituessa tulisi ymmärtää. ”En ymmärrä tätä musiikkia” on vähän samantyyppinen ilmaisu kuin ”En kuule tätä ruokaa.” Musiikin perimmäinen pyrkimys ei ole tulla ”ymmärretyksi”, vaan kuulluksi. Se haluaa koskettaa tunnetasolla, ei älykkyystestinä.

Ehkä jossakin länsimaisen säveltaiteen kehitysvaiheessa tekniset ja matemaattiset ihanteet nousivat pintaan siinä määrin, että taiteen perustehtävä hämärtyi. Kaaviot ja selitykset korvasivat musiikin koskettavuuden. Teoria astui kuulohavainnon edelle ja alkoi ruokkia itse itseään. Vaikka oma koulutukseni sisältää aimo annokset musiikinteoriaa, kontrapunktia, soinnutusta ja teosanalyysiä, vierastan tätä kehityskulkua. Teoria on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Minulle sävellyksen kompleksisuus ei ole tavoiteltava ominaispiirre. Olen loputtoman ihastunut yhden sävelen universumiin. Sävellystyössä pyrin pelkistämään, en monimutkaistamaan. Haluan musiikkini koskettavan - ravistelevankin - sekä itseäni että muita. Minä ja minun maailmani on tämän ”näköinen”. Sinä ja sinun maailmasi on tuon ”näköinen”. Löytyisikö niiden välille kosketuspintaa?

Ilari Laakso

#sibelius150 #ajassasoi

  • Mustan 1900-luvun musiikillinen testamentti

    Levyarvio

    Natsi-Saksan juutalaisvainot ja antisemitismi, joka vaikutti laajemminkin Euroopassa, myös Stalinin Neuvostoliitossa, tuhosi ihmiselämien lisäksi suuren osan vuosisadan merkittävintä taidetta. Se esti teosten syntymisen joko suoraan tai muutti taiteen tekijöiden kokemusta maailmasta niin merkittävästi että myös taide ja sen reseptio muuttuivat. Tästä voi hyvällä syyllä puhua Mieczyslaw Weinbergin kohdalla. Omaisten menehtyminen natsien käsissä, pako Puolasta Valko-Venäjän kautta Moskovaan ja suoraan Stalinin syliin jätti lähtemättömän jäljen Weinbergiin.

  • Teatraalisen lyyrikon orkesterimusiikki tenhoaa

    Levyarvio

    Hans Werner Henze oli säveltäjänä tyylillisesti moniääninen, hyvinkin moderni mutta lyyrisellä, teatraalisella ja jopa tunteellisella pohjavireellä, hän otti yhteiskunnallisesti kantaa ja viihtyi sellaisissa modernistien hylkimissä teoslajeissa kuin sinfoniassa ja oopperassa. Värikkäissä ja usein ohjelmallisissa teoksissaan Henze on kaiketi itse asiassa postmodernimpi kuin monet niin sanotut postmodernistit.

  • Wolfin liedit ovat myöhäisromantiikan parasta antia

    Levyarvio

    Myönnän auliisti, että on tiettyjä musiikinlajeja – ja ehkäpä jopa säveltäjiä – joita tuon häpeilemättä esiin aina kun voin. Romantiikan ajan laulumusiikki muun muassa kuuluu lemppareihini, myös musiikinhistoriallisen merkityksensä vuoksi: 1800-luvun musiikillista kieltä on melko mahdotonta irrottaa lauletuista sanoistaan silloinkaan kun se väittää olevansa Hanslickin sanoin “soiden liikkuvia muotoja” eli niin sanotusti absoluuttista musiikkia.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua