Hyppää pääsisältöön

Huono talli-ilmapiiri mahdollistaa kiusaamisen

Ystäväni hevonen
Parhaimmillaan tallilta saa elämänsä parhaat kaverit. Ystäväni hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

Negatiivinen puhe ruokkii itse itseään. Valittamisesta voi tulla tallilla niin arkipäiväistä, että sitä ei edes huomaa. Kävin vuosia tallilla jossa pääasiassa voivoteltiin ja haukuttiin muita. Ajan saatossa ajauduin kommenttien kohteeksi ja lopulta avoimesti kiusatuksi.

Kävin vuosia tallilla jossa oli tapana ruotia muiden ratsastusta ja tekemisiä kentän laidalla. Kun kieltäydyin osallistumasta jauhamiseen, jouduin itse sen kohteeksi. Tilanne kärjistyi pisteeseen jossa minua lakattiin systemaattisesti moikkaamasta tallilla. Astuessani satulahuoneeseen kaikki hiljenivät ja jatkoivat puhetta vasta minun poistuttuani. Sain osakseni myös käytönnön piloja joita tehtiin jopa hoitohevosteni kustannuksella.

Ryhdyin jännittämään tallilla käyntiä niin paljon, että vatsaani väänsi jo tallimatkalla. Alussa kipu vihlaisi tallitiellä, sitten muutamaa mutkaa aikaisemmin. Loppuvaiheessa vatsa kramppasi jo kotipihalla. Oman hevosen saamisen jälkeen jännitin vielä vuosia kilpailuissa. Tunsin että minua tarkkaillaan. Olin tottunut ajatukseen, että katsomossa etsittiin minusta vain virheitä. Oli pitkä prosessi oppia että katsomossa saattoi joku jopa kannustaa.

Kiusaaminen johtui omalla kohdallani paitsi tallinomistajan välinpitämättömyydestä ja kiusaajien mänttiydestä, myös huonosta talli-ilmapiiristä. Pahan puhumisen kulttuuri oli syvään juurtunut ja antoi oivan kasvualustan kiusaamiselleni. Negatiivisessa ympäristössä jouduin nälvimisen kohteeksi kuin vahingossa.

Kuinka tallin ilmapiiriin voi vaikuttaa?

Ystäväni hevonen
Ystäväni hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

Kaikki osaavat sanoa jos tallihenki on huono, mutta siihen puuttuminen voi olla vaikeampaa. Olen itse todennut muutaman yksinkertaisen asian vaikuttavan tallihenkeen merkittävästi.

1. Kaikkia on moikattava

Ja kun sanon kaikkia, tarkoitan ihan jokaista. Vaikka tallikäytävällä tulisi ruuhka-aikaan vastaan kaksikymmentä ihmistä, tulee jokaista moikata. Pieni ele vaikuttaa merkittävästi tallin fiilikseen. Erityisesti vanhemmilta ja kokeneemmilta heppaihmisiltä saatu moikkaus nostaa nuoren aloittelijan mielialaa merkittävästi. Moikkaamisella kaikki tuntevat olonsa tervetulleiksi.

Jos tallilla ei ole moikkaamisen kulttuuria, voi suun avaaminen tuntua alkuun vaikealta. Hiljaisuuden muurin voi kuitenkin murtaa omalla esimerkillä. Jokaisesta takaisin saadusta moikkauksesta itselleen voi antaa kultaisen pisteen. Jos joku pöllö taas jättää vastaamatta, kannattaa moukkamaisuus ohittaa ilman sen suurempia ajatuksia. Sitä paitsi mölöinkin tuppisuu saattaa ajan kuluessa lämmetä ja tervehtiä.

2. Eroa valituskerhosta

Ystäväni hevonen
Tallin tulee olla hyvä paikka olla. Ystäväni hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

Valituskerhossa voivotellaan, haukutaan ja dissataan porukalla milloin mitäkin. Asialistalla voi olla huono sää tai jonkun huono ratsastustaito. Usein olemme niin turtuneita negatiivissävytteiseen puheeseen, että emme edes huomaa kun altistumme valituskerholle. Negatiivinen puhe ruokkii itseään ja voi jäädä vaikuttamaan mielialaan pidemmäksikin aikaa.

Jos satulahuoneessa huomaat keskustelun luisuvan negatiivisten asioiden suohon, vaihda rohkeasti aihetta. Keksi mikä tahansa positiivinen asia ja aloita keskustelu puhtaalta pöydältä. Satulahuonekeskustelusta jää aivan erilainen fiilis, jos huoneesta voi poistua ilman voivottelua. Jos keskustelukumppanit eivät hienovaraisesta vihjeestäsi huolimatta vaihda keskustelun suuntaa, poistu paikalta. Muista että olet tullut tallille viihtymään, et vellomaan ikävien asioiden parissa.

Luonnollisesti ikävistä asioista voi ja tulee myös puhua. Jos kielen päällä on pari valittua valitusta, sano ne ääneen saatesanojen kanssa. Aloita valitus esimerkiksi sanomalla "valitan nyt hetken" tai "nyt valitan kolme minuuttia." Saatesanoilla valittamisesta tulee poikkeuksellinen tila. Saatesanoilla vahvistat ajatusta siitä, että negatiivinen puhe ei kuule tallin normaaliin keskusteluympäristöön.

3. Vältä lappuja, suosi puhetta

Ystäväni hevonen
Ystäväni hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

Kyltit ja laput eivät lisää viihtyvyyttä. Jos vesiboksissa on kolme kylttiä, satulahuoneessa seitsemän ja ilmoitustaululla viisitoista, on talli yhtä kieltöa ja sääntöä. Pahimpia ovat agressiviset ja passiivisagressiviset lippulaput, joita lukiessakin kuulee kirjoittajan hampaiden kirskuvan raivosta. Yhtään lappua ei tulisi seinään liimata, jos ei ole aivan pakko.

Anonyymeillä lapuilla viestiminen ei ole rakentavaa keskustelua. Jos tallilla on paljon ilmoitettavaa, tulisi tallinpitäjän harkita kaikille avoimia kokouksia. Kokouksessa tallillakävijöitä voi ohjeistaa suullisesti, ja myös keskustella mahdollisista parannuksista tallille. Tallin omisussuhteista välittämättä talli kuuluu kaikille siellä kävijöille ja siksi kaikkien ääntä tulisi kuunnella päätöksenteossa. Kun kaikki pääsevät ehdottamaan esimerkiksi tallitalkoiden aihetta, vahvistuu tallin yhteinen tahtotila.

4. Kun puhut, mieti miten puhut

Ystäväni hevonen
Ystäväni hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

Jos toinen unohtaa korjata hevosensa jätökset kentältä, rakentavin tapa muistuttaa asiasta ei ole karjua oman konin selästä "mitä helvettiä sä kuvittelet tekeväsi?!" Puolihuolimaton äkäinen kommentti jää aina kalvamaan vastaanottajaansa. Ymmärrä että jokaisella sanalla on niiden lausumista pidempi vaikutus. Jos kohtaat itse epäkunnioittavaa kohtelua, säilytä malttisi ja päätä olla osapuolista se fiksumpi.

Mukavia tallipäiviä kaikille!

Kuvat kuvituskuvia, tytöt eivät liity mainittuihin tapauksiin.

Kommentit
  • SUMMERIN PODCASTSARJASSA KYSYTÄÄN "ONKS KAIKKI OK?"

    17-vuotias Milla selvittää podcastsarjassa tunnetilojaan.

    “Kaikki ok?" -podcastsarjassa 17-vuotias Milla Solaranta pohtii elämänsä suuria tunnetiloja ja päästää kuulijan kurkistamaan tunne-elämänsä syövereihin.

  • Kesä ilman pomoa?!

    Miltä tuntuisi olla yrittäjä ja oma pomosi?

    Oletko unelmoinut oman rantakahvilan pitämisestä parhaan kaverin kanssa? Tai miettinyt, miten saada kaveriporukalla rahat kokoon yhteistä reissua varten?

  • Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume kävi viime kesänä todistetusti oikeissa töissä. Te halusitte nähdä lisää ja saamanne pitää. Toinen kausi Tumen oikeita töitä löytyy nyt Areenasta.

  • Ystäväni hevosen lukijoiden parhaita leirimuistoja

    Unelmien leirillä sattuu ja tapahtuu.

    Ratsastusleireillä aina sattuu ja tapahtuu. Kysyimme lukijoilta Instagramissa, millaisia muistoja heille on kertynyt leirikesien aikana. Mukaan mahtuu hullunkurisia kokemuksia sekä ihania tunnelmia tärkeiden hevosten kanssa. @aanniella Varmaa yks hauskimmista kommelluksista tapahtui vuonna 2016, kun hengailtiin asuinrakennuksessamme.