Hyppää pääsisältöön

Peliteollisuus oli viime vuoden kasvuala

Tilastokeskuksen mukaan peliteollisuus kasvatti myyntiä viime vuonna ja sosiaali- ja terveysala puolestaan työllisyyttä.

Angry Birds // Kuva: Rovio Mobile

Palveluiden sektoreilla liikevaihtoa kertyi viime vuonna lähes kaksi miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2013 pääosin peliteollisuuden kasvun ansiosta.

Muuten yrityssektorin liikevaihto laski vuodesta 2013 lähes kymmenen miljardia euroa vajaaseen 383 miljardiin.

Sen sijaan palveluiden sektoreilla liikevaihtoa kertyi lähes kaksi miljardia vuotta 2013 enemmän pääosin peliteollisuuden kasvun ansiosta. Liikevaihto oli kokonaisuudessaan noin 90 miljardia euroa.

Terveys- ja sosiaalipalveluissa työntekijöiden määrä kasvoi, lähes kaikilla muilla toimialoilla väki väheni.

Suomen videopeliala muodostuu noin 260 pelitalosta, jotka kehittävät pelejä erityisesti mobiililaitteille. Tunnetuimpia yrityksiä ovat Supercell, Rovio, Remedy Entertainment ja Sulake.

Lue lisää Yle Uutisista.