Hyppää pääsisältöön

Lapsi ei unohda vanhempiensa eroa

piirros
piirros Kuva: Shutterstock piirros

Julkisuudessa avioero esitetään usein myönteisenä - vaikkakin raskaana - elämänmuutoksena. Vanhemmat eroavat lasten parhaaksi, sillä vain onnellinen vanhempi voi olla hyvä vanhempi. Tutkimukset kertovat tummemman tarinan. Vanhempien ero varjostaa koko lapsen loppuelämää. Olisiko parempi pysyä yhdessä – vaikka sitten onnettomana?

Miten avioero vaikuttaa lapseen? Tähän kysymykseen on olemassa vastaus. Se ei ole mukava. Vanhempien avioero johtaa usein ongelmiin myöhemmissä ihmissuhteissa.Tilastojen mukaan eron kokeneet lapset eroavat itse aikuisiässä muita herkemmin. Entä miten ero vaikuttaa juuri sinun lapseesi? Tähän kysymykseen ei ole olemassa vastausta. Jotain kuitenkin tiedetään.

Vanhempien menettäminen parina ei ole väliaikainen kriisi, jolla on selvä alku ja loppu. Se on keskeinen elämäntapahtuma, joka vaikuttaa perustavanlaatuisesti ihmisen koko myöhempään elämään. Miksi erositte? Tähän kysymykseen lapsi haluaa vastauksen aina uudelleen, aina uudessa elämäntilanteessa – vielä aikuisenakin. Näin ajattelee psykoanalyyttisen paripsykoterapian uranuurtaja Pirjo Tuhkasaari.

- Lapsi voi kokea vanhempien eron neljävuotiaana, mutta hän voi palata siihen 9- tai 10-vuotiaana. Pieni lapsi voi tosissaan yrittää miettiä, miksi vanhemmat erosivat. Aikuisena kysymys palaa mieleen omissa häissä, synnytysosastolla, perhejuhlissa. Ei se katoa koskaan, Tuhkasaari sanoo.

Vanhempi valokeilassa

Lehtien sivuilla ero esitetään usein positiivisena elämänmuutoksena. On ollut vaikeaa, mutta selviydytään. Parempaa kohti. Lapset kyllä sopeutuvat ajan myötä.

Tutkimukset ja asiantuntijalähteet maalaavat erosta paljon tummemman kuvan. Yksi eron keskeisistä pitkäaikaisvaikutuksista on lapsiin iskostuva pelko. Elämä voi yhtäkkiä muuttua. Onni yhdistyy menettämisen pelkoon, siitä tulee vaarallista.

Tuhkasaari huomauttaa, että vanhemmat eivät voi tietää, mitä lapset kokevat. He toki luulevat tietävänsä. Siihen sekoittuu haluja nähdä asiat tietyllä tavalla.

- Usein sanotaan, että suurin huoli erossa on lasten pärjääminen. Se voi olla myös toisinpäin. Huoli omasta selviytymisestä on keskiössä ja se vie resursseja pois lapsesta. Toisaalta myös erosta koettu syyllisyys voi joissain tapauksissa estää vanhempia näkemästä lapsen kärsimystä, Tuhkasaari sanoo.

Suomalainen avioero

Noin 13 000 avioliittoa vuodessa päättyy eroon.

Ensimmäinen avioliitto päättyy eroon 39 prosentin todennäköisyydellä.

Avioliittojen kesto on keskimäärin lyhentynyt.

Vanhempien ero koskettaa vuosittain n. 30 000 lasta tai nuorta.

60 % lapsista on eron tapahtuessa pieniä, korkeintaan alakoululaisia.

Jos vanhemmilla parisuhdeongelmia tai erotilanne, 71 % lapsista havaittu psyykkistä oireilua.

Lähteet: Väestöliitto/Tilastokeskus

Hänestä toimiva perhe-elämä muistuttaa teatterin lavaa. Päätähtinä ovat lapset, vanhemmat pysyvät taustalla, kuiskaavat vuorosanoja ja ohjaavat valoja. Erossa roolit vaihtuvat. Lavalle nousevat vanhemmat ja heidän halunsa. Lapsista tulee vanhempiensa kannattelijoita.

- Tästä uudesta asetelmasta voidaan palata takaisin, mutta prosessi jättää jälkensä. Eron täsmällinen vaikutus tietysti vaihtelee hyvin paljon lapsesta toiseen. Osa tarvitsee tukea muita enemmän. Paljon on kiinni juuri siitä, miten lasta tuetaan kriisin käsittelyssä ja miten vanhemmat järjestävät eron jälkeisen elämän.

Tuhkasaaren psykodynaaminen lähestymistapa korostaa ihmisen varhaisia vuorovaikutussuhteita ja niiden merkitystä myöhemmässä elämässä. Ajattelun ytimessä on lapsen tarve saada sisäinen käsitys omista vanhemmistaan pariskuntana. Tämä malli on tärkeä koko kasvun ajan, mutta sen lopullinen merkitys korostuu aikuisuudessa. Ihmisen miettiessä sitoutumisen ja rakkauden valintoja muistot omista vanhemmista nousevat tärkeään rooliin.

Tuhkasaari huomauttaa, että lapsen kannalta erolla on yksi tärkeä merkitys: vanhemmat ovat epäonnistuneet yhdessä aikuisuuden keskeisessä tavoitteessa. Kerran rikottua ei voi korjata uudella.

- Uusi perhe ei ole ratkaisu, joka korvaa hajonneen perheen. Lapsen mielessä vanhemmat pysyvät edelleen vanhempina. Tämä ei tarkoita, etteikö uusilla ihmisillä olisi erittäin suuri merkitys lapsen elämässä. Hyvin usein heillä on.

Entä se vaihtoehto?

Yhdessä pysyminen ei ole aina vaihtoehto. Väkivalta ja päihdeongelmat eivät kuitenkaan yksin selitä, miksi puolet suomalaisista avioliitoista päättyy eroon. Yksilön käsitys onnesta ja omasta onnettomuudesta näyttelee suurta roolia kaikissa eroissa. Vanhemmilla kysymys omasta hyvinvoinnista limittyy lasten hyvinvointiin. Voiko lapseni olla onnellinen tässä kodissa?

Yksi useimmin toistetuista väitteistä on, että vain onnellinen vanhempi pystyy tarjoamaan onnellisen lapsuuden. Erotutkimuksen pioneerin Judith Wallersteinin mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Usein onnettomaan avioliittoon jääneet vanhemmat ovat yllättyneitä kuullessaan, että heidän lapsensa ovat myöhemmin pitäneet lapsuuttaan varsin onnellisena. Lasta ei välttämättä haittaa vaikka avioliitto on kylmä ja vanhemmat nukkuvat eri huoneissa.

Wallerstein päätyi näihin tuloksiin tehtyään 25 vuotta kestävän seurantatutkimuksen, jossa hän selvitti amerikkalaisten erolasten elämää.

Ensimmäinen avioliitto voi olla erkaantumista omista vanhemmista, toinen edeltävästä liitosta ja niin edelleen.

- En halua sanoa, että älkää erotko, mutta lapset saattavat pitää enemmän onnettomasta perheestä, Wallerstein sanoi haastattelussa vuonna 1976.

Tämä viestiä ei haluttu kuulla 40 vuotta sitten, eikä sitä haluta kuulla nykyäänkään. Tuhkasaari ei halua ottaa suoraa kantaa kysymykseen onnellisuuden merkityksestä. Hän pitää kuitenkin selvänä, että 2000-luvun yhteiskunnassa ”juna menee liian lujaa”. Monen lapsiperheen ensimmäinen ratkaisu ristiriitoihin on ero. Ongelma on siinä, että ratkaisu ei toimi.

- En mitenkään paheksu eroja. En yhtään. Se on joskus täysin välttämätöntä. Täytyy kuitenkin ymmärtää, että itse ero on lopulta vain ulkoinen toimenpide. Ero ei ratkaise ihmisessä olevia jännitteitä, jotka osaltaan selittävät parisuhteeseen hakeutumista ja siinä epäonnistumista. Mitä sellaista puolisoiden omassa kasvuhistoriassa on mahdollisesti tapahtunut, jota on yritetty korjata parisuhteen kautta? Miksi siinä ei ole onnistuttu?

Näihin kysymyksiin ei aina saada vastausta. Kun ei kysytä.

- Ensimmäinen avioliitto voi olla erkaantumista omista vanhemmista, toinen edeltävästä liitosta ja niin edelleen. Nämä asiat jäävät monella käsittelemättä.

Vanhempien etsiessä onnea lapsen osa on sopeutuminen. Suomessa solmittiin viime vuonna noin 45 000 eron jälkeistä huoltajuussopimusta. Tuhkasaaren mielestä keskustelu avioeroista ja niiden vaikutuksista sivuttaa monesti lapsen aseman.

- Vuoroasumisen kaltaiset ratkaisut yleistyvät, koska ne sopivat vanhemmille. Lapset reissaavat kotien välillä reppu selässään. Elämä on jatkuvaa lähtemistä. Kukaan aikuinen ei todella tiedä, miltä näistä lapsista tuntuu. Minusta se on huolestuttavaa, Tuhkasaari toteaa.

Lue myös: Tilastojen mukaan avioeron kokeneet lapset eroavat itse aikuisiässä herkemmin.

Lue myös: Neuvottelu on osa eron jälkeistä vanhemmuutta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Vanhemmuus

  • Ainutlaatuiset kakarat – ymmärtääkö kirjallisuus 2010 -luvun lasta?

    Tutkin Nummen Karkkipäivää ja Aapelin Pikku Pietarin pihaa

    Nykyvanhemmat ymmärtävät lapsiaan paremmin kuin yksikään aikaisempi sukupolvi. Lapset ovat osallisia ja kantavat yhä enemmän vastuuta itsestään. Toimittaja Maija Puska pohtii esseessään, kuinka yllättävän samanlaisina lapset kuvataan 1950- ja 2010-luvun teoksissa. Onko mahdollista olla lapsi, jos aikuiset loistavat poissaolollaan? 2010-luvun kaupunkilaislapsi on ainutlaatuinen.

  • Kahden lapsen äiti, Satu Saarinen: “Kun biologisia lapsia ei kuulunut, oli adoptio meille luonnollinen vaihtoehto”

    Satu Saarinen on kahden adoptiolapsen äiti.

    Samalla kun Satu Saarisen isä eli viimeisiä hetkiään, sai Satu miehensä kanssa iloisen puhelun. Heistä tulisi pienen pojan vanhemmat. Kun toisesta rakkaasta oli luovuttava, saapui uusi rakas ihminen perheeseen. Oli aika hakea 2-vuotias poika kotiin Etelä-Afrikasta, Johannesburgista. Myöhemmin perheeseen saatiin myös pieni tyttö.

  • Marja Hintikka: Häpeäisit, läski äiti!

    Lopetetaan raskaana olevien ulkonäön arviointi. Nyt!

    “Katselinkin, että miten olit noin lihonut! Posketkin olivat kummasti pyöristyneet.” Näin todettiin Marja Hintikalle, kun hän kertoi odottavansa kolmatta lastaan. Marjan mielestä nyt on tullut aika julistaa raskausrauha ja lopettaa odottavien äitien ulkonäön kommentointi!

  • Perheen kanssa luontoretkellä – onnistuuko 12 kilometrin patikkaretki pienten kanssa?

    Mitä tarvitaan onnistuneeseen luontoretkeen lasten kanssa?

    Luonnossa olo lisää niin aikuisten kuin lastenkin hyvinvointia ja vähentää stressiä. Yhdessä kokemisen ja selviytymisen riemu tekee hyvää koko perheelle! Näin lupailevat tutkimukset ja luontosivustot. Mutta mahtaako käytännön kokemus olla aivan näin riemukas? Päätimme testata, kestääkö vanhemmilla hermo vai palaako pinna, kun luontoretkellä on mukana on kaksi alle kouluikäistä lasta, ja edessä 12 kilometriä vaativaa patikkamaastoa? Entä kuinka sujuu koko retken kruunaava telttayö?

  • Marja Hintikka: Pojat ei tanssi balettia

    Kasvatetaan lapsista ihmisiä!

    Yksi varhaisimmista muistoistani on päiväkerhosta, jossa istun isolla punaisella tuolilla. Se on rangaistus riehumisesta. Selkäni takana kaikki tytöt leikkivät kotia. Käännyn katsomaan ja sisälläni käy kauhunväristys - en ikinä halua leikkiä noin tyhmiä juttuja! Muistan tunteen kuin eilisen, sillä se oli minulle täyttä totta. Kotileikki ja perinteiset “tyttöjen jutut” eivät ikinä olleet suosikkejani lapsuudessa. Entä sitten, pohtii Marja Hintikka.

  • Tylsyys kuuluu hyvään lapsuuteen – sopivina annoksina

    Tylsyyden sieto on tärkeä taito - lapselle ja aikuiselle.

    Tylsyyttä on hyvä oppia sietämään, sillä se aktivoi mielikuvitusta ja luovuutta. Vanhemman olisi tärkeää kuunnella lasta, jotta hän tietäisi onko tylsyys hetkellistä vai onko taustalla muutakin, sanoo perheterapeutti ja koulutusjohtaja Eira Tikkanen Suomen Mielenterveysseurasta.

  • Mitä lapset ajattelevat leikkivistä aikuisista?

    Vannotko leikkimisen nimeen vai onko leikki lasten juttu?

    Toiset vanhemmat vannovat leikkimisen nimeen, toiset taas ajattelevat, että leikki on lasten juttu. Mitä lapset ajattelevat leikkivistä aikuisista?

  • "Prinsessatkin huutaa joskus" - elämää aistiyliherkän lapsen kanssa

    MHL yllätti aistiyliherkän uhmaikäisen lapsen yh-äidin

    Sensorisen integraation häiriöön kuuluva aistiyliherkkyys on valtaosalle suomalaisista vielä vieras asia, vaikka häiriönä se ei ole uusi eikä harvinainen. Kukka Sariola sai ensimmäiset merkit kuopuksensa Ellin aistiyliherkkyydestä heti itkuisen vauvan synnyttyä. Arki uhmaikäisen SI-lapsen kanssa vaatii vahvaa ennakointia, tilannetajua ja aikaa. Vanhemman jaksamista tukevat pienetkin onnistumisen ilot.

  • Näin ratkaiset 5 kiperää tilannetta isovanhempien kanssa

    Tasapaino on mahdollista löytää!

    Isovanhemmat ovat monen pikkulapsiperheen paras selviytymiskeino arjessa: mummot ja papat auttavat parhaansa mukaan asiassa kuin asiassa. Läheskään aina apua ei kuitenkaan eri syistä ole tarjolla. Joskus isovanhemmat kokevat, että he ovat tehtävänsä tehneet, toisinaan perheiden vaatimuslistat ovat mahdottomia. Miten voisi löytää sopivan tasapainon isovanhempien, lasten ja lastenlasten suhteessa? Näin asiantuntija ratkaisisi viisi kiperää - ja monelle tuttua - tilannetta.

  • Marja Hintikka: Isovanhemmuus on hukassa

    Olkaa kiitollisia osallistuvista isovanhemmista.

    "Pahimpina hetkinä en kuitenkaan voinut mitään katkerille ajatuksille jotka kumpusivat mieleeni, kun seurasin vierestä ystäviä, joille tuotiin rotinoita päivittäin ja joiden esikoista tarjouduttiin ottamaan yökylään, kun vauvan kanssa oli haasteita. Mummukateus iski, pahemman kerran." Näin sanoo Marja Hintikka, joka on jo laatinut itselleen listan siitä, millainen mummo hän itse aikoo olla.

  • Biologinen lapsi on uusperheen liima

    Väestöliitto: yhteinen lapsi suojelee uusperhettä erolta.

    Uusperheen perustamiseen liittyvä uuden aikaperspektiivin opettelu on kimurantti juttu. Onko sopivaa tehdä yhteisiä lapsia, kun on jo elettyä elämää takana? Jaksaisiko vauva-arkea enää? Harmittaisiko lapsen tekemättä jättäminen? Kansainvälisten tutkimusten mukaan ratkaisu olisi hyvinkin simppeli - yhteinen biologinen lapsi kannattaisi tehdä. Tilastollisesti nimittäin yhteinen biologinen lapsi, jos mikä, auttaa uusperhettä pysymään kasassa.

  • Lapsi kaipaa muistoja ydinperheestä

    Valokuvaaja kuvasi 30 suomalaista uusperhettä lapsen silmin

    Kun perhe eroaa, häviävät valokuvat entisestä puolisosta ja perhe-elämästä hyvin nopeasti kodin ja mummolan kirjahyllyiltä ja lipastojen päältä. Aivan kuin olisi jotenkin sopimatonta pitää esillä todisteaineistoa ydinperheestä, siitä lapsen - ja aikuisen - elämän peruspilarista, joka joskus oli. Mutta mitä jos juuri sitä konkreettista jälkeä menneestä erolapsi tarvitseekin tunteakseen itsensä ehjäksi?