Lapsi ei unohda vanhempiensa eroa

Julkisuudessa avioero esitetään usein myönteisenä - vaikkakin raskaana - elämänmuutoksena. Vanhemmat eroavat lasten parhaaksi, sillä vain onnellinen vanhempi voi olla hyvä vanhempi. Tutkimukset kertovat tummemman tarinan. Vanhempien ero varjostaa koko lapsen loppuelämää. Olisiko parempi pysyä yhdessä – vaikka sitten onnettomana?

Miten avioero vaikuttaa lapseen? Tähän kysymykseen on olemassa vastaus. Se ei ole mukava. Vanhempien avioero johtaa usein ongelmiin myöhemmissä ihmissuhteissa.Tilastojen mukaan eron kokeneet lapset eroavat itse aikuisiässä muita herkemmin. Entä miten ero vaikuttaa juuri sinun lapseesi? Tähän kysymykseen ei ole olemassa vastausta. Jotain kuitenkin tiedetään.

Vanhempien menettäminen parina ei ole väliaikainen kriisi, jolla on selvä alku ja loppu. Se on keskeinen elämäntapahtuma, joka vaikuttaa perustavanlaatuisesti ihmisen koko myöhempään elämään. Miksi erositte? Tähän kysymykseen lapsi haluaa vastauksen aina uudelleen, aina uudessa elämäntilanteessa – vielä aikuisenakin. Näin ajattelee psykoanalyyttisen paripsykoterapian uranuurtaja Pirjo Tuhkasaari.

- Lapsi voi kokea vanhempien eron neljävuotiaana, mutta hän voi palata siihen 9- tai 10-vuotiaana. Pieni lapsi voi tosissaan yrittää miettiä, miksi vanhemmat erosivat. Aikuisena kysymys palaa mieleen omissa häissä, synnytysosastolla, perhejuhlissa. Ei se katoa koskaan, Tuhkasaari sanoo.

Vanhempi valokeilassa

Lehtien sivuilla ero esitetään usein positiivisena elämänmuutoksena. On ollut vaikeaa, mutta selviydytään. Parempaa kohti. Lapset kyllä sopeutuvat ajan myötä.

Tutkimukset ja asiantuntijalähteet maalaavat erosta paljon tummemman kuvan. Yksi eron keskeisistä pitkäaikaisvaikutuksista on lapsiin iskostuva pelko. Elämä voi yhtäkkiä muuttua. Onni yhdistyy menettämisen pelkoon, siitä tulee vaarallista.

Tuhkasaari huomauttaa, että vanhemmat eivät voi tietää, mitä lapset kokevat. He toki luulevat tietävänsä. Siihen sekoittuu haluja nähdä asiat tietyllä tavalla.

- Usein sanotaan, että suurin huoli erossa on lasten pärjääminen. Se voi olla myös toisinpäin. Huoli omasta selviytymisestä on keskiössä ja se vie resursseja pois lapsesta. Toisaalta myös erosta koettu syyllisyys voi joissain tapauksissa estää vanhempia näkemästä lapsen kärsimystä, Tuhkasaari sanoo.

Hänestä toimiva perhe-elämä muistuttaa teatterin lavaa. Päätähtinä ovat lapset, vanhemmat pysyvät taustalla, kuiskaavat vuorosanoja ja ohjaavat valoja. Erossa roolit vaihtuvat. Lavalle nousevat vanhemmat ja heidän halunsa. Lapsista tulee vanhempiensa kannattelijoita.

- Tästä uudesta asetelmasta voidaan palata takaisin, mutta prosessi jättää jälkensä. Eron täsmällinen vaikutus tietysti vaihtelee hyvin paljon lapsesta toiseen. Osa tarvitsee tukea muita enemmän. Paljon on kiinni juuri siitä, miten lasta tuetaan kriisin käsittelyssä ja miten vanhemmat järjestävät eron jälkeisen elämän.

Tuhkasaaren psykodynaaminen lähestymistapa korostaa ihmisen varhaisia vuorovaikutussuhteita ja niiden merkitystä myöhemmässä elämässä. Ajattelun ytimessä on lapsen tarve saada sisäinen käsitys omista vanhemmistaan pariskuntana. Tämä malli on tärkeä koko kasvun ajan, mutta sen lopullinen merkitys korostuu aikuisuudessa. Ihmisen miettiessä sitoutumisen ja rakkauden valintoja muistot omista vanhemmista nousevat tärkeään rooliin.

Tuhkasaari huomauttaa, että lapsen kannalta erolla on yksi tärkeä merkitys: vanhemmat ovat epäonnistuneet yhdessä aikuisuuden keskeisessä tavoitteessa. Kerran rikottua ei voi korjata uudella.

- Uusi perhe ei ole ratkaisu, joka korvaa hajonneen perheen. Lapsen mielessä vanhemmat pysyvät edelleen vanhempina. Tämä ei tarkoita, etteikö uusilla ihmisillä olisi erittäin suuri merkitys lapsen elämässä. Hyvin usein heillä on.

Entä se vaihtoehto?

Yhdessä pysyminen ei ole aina vaihtoehto. Väkivalta ja päihdeongelmat eivät kuitenkaan yksin selitä, miksi puolet suomalaisista avioliitoista päättyy eroon. Yksilön käsitys onnesta ja omasta onnettomuudesta näyttelee suurta roolia kaikissa eroissa. Vanhemmilla kysymys omasta hyvinvoinnista limittyy lasten hyvinvointiin. Voiko lapseni olla onnellinen tässä kodissa?

Yksi useimmin toistetuista väitteistä on, että vain onnellinen vanhempi pystyy tarjoamaan onnellisen lapsuuden. Erotutkimuksen pioneerin Judith Wallersteinin mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Usein onnettomaan avioliittoon jääneet vanhemmat ovat yllättyneitä kuullessaan, että heidän lapsensa ovat myöhemmin pitäneet lapsuuttaan varsin onnellisena. Lasta ei välttämättä haittaa vaikka avioliitto on kylmä ja vanhemmat nukkuvat eri huoneissa.

Wallerstein päätyi näihin tuloksiin tehtyään 25 vuotta kestävän seurantatutkimuksen, jossa hän selvitti amerikkalaisten erolasten elämää.

Ensimmäinen avioliitto voi olla erkaantumista omista vanhemmista, toinen edeltävästä liitosta ja niin edelleen.

- En halua sanoa, että älkää erotko, mutta lapset saattavat pitää enemmän onnettomasta perheestä, Wallerstein sanoi haastattelussa vuonna 1976.

Tämä viestiä ei haluttu kuulla 40 vuotta sitten, eikä sitä haluta kuulla nykyäänkään. Tuhkasaari ei halua ottaa suoraa kantaa kysymykseen onnellisuuden merkityksestä. Hän pitää kuitenkin selvänä, että 2000-luvun yhteiskunnassa ”juna menee liian lujaa”. Monen lapsiperheen ensimmäinen ratkaisu ristiriitoihin on ero. Ongelma on siinä, että ratkaisu ei toimi.

- En mitenkään paheksu eroja. En yhtään. Se on joskus täysin välttämätöntä. Täytyy kuitenkin ymmärtää, että itse ero on lopulta vain ulkoinen toimenpide. Ero ei ratkaise ihmisessä olevia jännitteitä, jotka osaltaan selittävät parisuhteeseen hakeutumista ja siinä epäonnistumista. Mitä sellaista puolisoiden omassa kasvuhistoriassa on mahdollisesti tapahtunut, jota on yritetty korjata parisuhteen kautta? Miksi siinä ei ole onnistuttu?

Näihin kysymyksiin ei aina saada vastausta. Kun ei kysytä.

- Ensimmäinen avioliitto voi olla erkaantumista omista vanhemmista, toinen edeltävästä liitosta ja niin edelleen. Nämä asiat jäävät monella käsittelemättä.

Vanhempien etsiessä onnea lapsen osa on sopeutuminen. Suomessa solmittiin viime vuonna noin 45 000 eron jälkeistä huoltajuussopimusta. Tuhkasaaren mielestä keskustelu avioeroista ja niiden vaikutuksista sivuttaa monesti lapsen aseman.

- Vuoroasumisen kaltaiset ratkaisut yleistyvät, koska ne sopivat vanhemmille. Lapset reissaavat kotien välillä reppu selässään. Elämä on jatkuvaa lähtemistä. Kukaan aikuinen ei todella tiedä, miltä näistä lapsista tuntuu. Minusta se on huolestuttavaa, Tuhkasaari toteaa.

Lue myös: Tilastojen mukaan avioeron kokeneet lapset eroavat itse aikuisiässä herkemmin.

Lue myös: Neuvottelu on osa eron jälkeistä vanhemmuutta.