Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Näkökulma: Kuka varoittaisi teiniä Youtuben halpatyöstä?

Älypuhelin farkun takataskussa, youtube logo näkyy
Älypuhelin farkun takataskussa, youtube logo näkyy Kuva: Shutterstock.com youtube

Suosituimmista tubettajista on tullut teini-idoleja, joiden videoita nuoret fanittavat suorastaan intohimoisesti. Viimeistään nyt myös yritykset ovat ymmärtäneet Youtuben valtavan mainoksellisen arvon. Röyhkeimmät mainostajat yrittävät ostaa pääsylipun nuorten maailmaan pilkkahinnalla.

Youtuben kautta voi tehokkaasti tavoittaa teinejä ja nuoria aikuisia - ryhmiä, joita perinteinen mainonta ei enää tavoita. Tubettajille tarjotaankin karkkia ja sipsiä, meikkejä ja vaatteita mainosvideoita vastaan. Tähän ovat syyllistyneet niin ulkomaiset nettikaupat kuin kotimaisetkin yritykset.

Kun jututin tubettajia, moni heistä kertoi, ettei aiemmin ole edes tiennyt, että voi pyytää rahaa siitä, että mainostaa jotain tuotetta videollaan yrityksen pyynnöstä.

Niukka markkinointibudjetti ei riitä selitykseksi sille, että nuorelle maksetaan riistopalkkaa - tai ei palkkaa ollenkaan.

Yritykset ovat myös syyllistyneet alihinnoitteluun. Mainostaja on saattanut saada 150 eurolla kymmeniä tuhansia täsmällisesti kohdennettuja silmäpareja tuotteelleen, jota videolla esittelee tilaajien fanittama esikuva. Jos samainen yritys tilaisi televisiomainoksen, riittäisi 150 euroa tuskin palaveripulliin.

Niukka markkinointibudjetti ei riitä selitykseksi sille, että nuorelle tubettajalle maksetaan riistopalkkaa - tai ei palkkaa ollenkaan. Perinteisillä työmarkkinoilla nuoria muistutetaan pitämään puolensa, saman soisi iskostuvan mieleen myös tubettajille.

Liian usein tubettaja jätetään yksin kantamaan myös seuraukset huonosti johdetusta markkinointidiilistä. Vastuullinen yritys huolehtii siitä, että tubettaja kertoo kaupallisesta yhteistyöstä. Jos tuote on saatu ilmaiseksi tai video tehty rahallista korvausta vastaan, pitää tämä myös katsojille tulla selväksi. Piilomainonnan rajoja kolistellaan Youtube-videoissa toistuvasti.

Yhdysvalloissa piilomainonnasta on kärähtänyt mm. Youtuben suosittu pelikanava, jonka pelivideoissa ei kerrottu niiden olevan kymmenillä tuhansilla dollareilla maksettuja mainoksia.

Nuorten ja monesti jopa alaikäisten tubettajien kokemattomuutta työmarkkinoilla ja sopimusten teossa käytetään meilläkin surutta hyväksi.

Jopa alaikäisten tubettajien kokemattomuutta työmarkkinoilla käytetään meilläkin surutta hyväksi.

Tubettajien ja mainostajien väliin onkin syntynyt verkostoja, jotka hoitavat sopimuksia ja maksuliikennettä tubettajien ja mainostajien välillä.

Suomalaiset verkostot lupaavat suojella nuoria sopimusneuvotteluissa, toki nekin ottavat omansa yhteistyöstä. Sopimukset ulkomaisten verkostojen ovat monelle tubettajalle osoittautuneet loukuiksi, joista irtipääsy on vaikeaa ja edut olemattomat.

Kuka tahansa voi ladata Youtubeen melkein mitä vaan sisältöä, josta on itse vastuussa. Viimekädessä alaikäistäkin tubettajaa vastassa on piilomainontaa ja lapsiin kohdistuvaa mainontaa säätelevä laki.

Suomessa viranomaiset eivät ole vielä puutuneet villiin tubemarkkinointiin, mutta Ruotsin viranomainen on jo askeleen edellä. Ruotsin mainonnanvalvoja antoi langettavan tuomion 14-vuotiaalle tytölle, jonka blogin ja Youtube-kanavan sisällössä syyllistyttiin nettikaupan meikkien piilomainontaan ja lapsiin kohdistuvaan sopimattomaan mainontaan.

Viranomainen nosti tikun nokkaan 14-vuotiaan lapsen, eikä yritystä, jonka meikkejä tyttö testasi.

Käsittämätöntä kyllä, viranomainen nosti tikun nokkaan 14-vuotiaan lapsen, eikä yritystä, jonka meikkejä tyttö testasi. Voisiko näin käydä myös Suomessa?

Blogimarkkinointiin luotiin muutama vuosi alan eettiset pelisäännöt, jotka ovatkin selkeyttäneet alan toimintatapoja. Mutta tubemainonnan puolelta pelisäännöt yhä puuttuvat. Ja kun sääntöjä ei ole, lapset voivat jatkaa tuotteiden mainostamista toisille lapsille yritysten taskurahoja vastaan.

Tubessa kasvaa sukupolvi, jonka medialukutaito on aivan eri tasolla kuin vanhempiensa. Taitavat ja arvonsa tuntevat tubettajat tienaavat videoillaan hyvät viikkorahat, joillekin siitä voi tulla jopa ammatti.

Mutta niin kauan kuin tube on viidakko vailla sääntöjä, ovat nuoret siellä myös mainostajille houkuttelevaa halpatyövoimaa. Ja joukossa on aina se joku, joka ei osaa pitää puoliaan. Eihän se ole sinun lapsesi?

18.12.2015: lisätty oikea metatietoja.

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.