Hyppää pääsisältöön

Floridalaisnainen spedeili huolella: ratsasti merikilpikonnalla ja julkaisi kuvat Snapchatissa

Viranomaiset ovat kaipailleet parikymppistä Stephanie Marie Moorea heinäkuusta asti. Nyt merikilpikonnien pesintärauha on jälleen turvattu.

Tämä merikilpikonna on tiettävästi saanut olla rauhassa floridalaisteinien metkuilta. // Kuva: Guillaume Horcajuelo / EPA

Tuliko lauantaina törttöiltyä? Ei se mitään. Ainakin eräs 20-vuotias floridalaisnainen on luultavasti tehnyt jotain paljon typerämpää.

Stephanie Marie Moore pidätettiin lauantaina varsin erikoisesta syystä. Moore julkaisi itsestään heinäkuussa Snapchatissa kuvia, joissa hän istui merkilpikonnan kilven päällä. On hieman epäselvää, oliko Mooren tarkoitus ratsastaa eläimellä vai vain istahtaa toviksi.

Kuvat levisivät sosiaalisessa mediassa ripeää tahtia, ja viranomaiset ovatkin kaipailleet Moorea kesästä asti. He syyttivät Moorea tuolloin esimerkiksi merikilpikonnien ja niiden pesien häiritsemisestä, kertoo muun muassa CNN.

Kaikki merikilpikonnalajit ovat uhanalaisia. Valtaosa Yhdysvalloissa elävistä merikilpikonnista elää Melbourne Beachillä Floridan itärannikolla, josta myös Mooresta julkaistut kuvat ovat peräisin. Alue on merikilpikonnien tärkeimpiä pesintäalueita.

Merikilpikonnat ovat arvioiden mukaan asuttaneet maapalloa jo noin 150 miljoonaa vuotta. Se on noin 149 999 980 vuotta enemmän kuin Moore on viettänyt tällä planeetalla. Toivottavasti muutkin parikymppiset floridalaiset kunnioittavat niitä jatkossa hieman enemmän.

Juttua päivitetty 27.9. kello 14.38, virheellinen luku korjattu. Toimittaja ei hallinnut yksinkertaisia laskutoimituksia.