Suomirockin suuri taustavaikuttaja on kerrankin itse valokeilassa.
Valokeilassa Atte Blom on ensimmäinen henkilökuva suomirockin suuresta taustavaikuttajasta. Atte Blom on työskennellyt jo 50 vuotta keskeisten suomalaisten artistien ja yhtyeiden taustalla jazzista ja poliittisista lauluista progeen, suomirockista lastenlauluihin, punkista uuteen aaltoon ja metalliin. Blom oli nostamassa valokeilaan muun muassa Juice Leskistä, Rauli Badding Somerjokea, Leevi & The Leavingsiä, Tasavallan Presidenttiä, Wigwamia ja Hurriganesia. Ja siinä ovat vasta tarinan alkupalat!
Mun elämäni tärkeimpiä miehiä ilman muuta on kyllä Atte Blom."
Kaksikielisessä kodissa kasvanut Atte Blom (s.1943) tutustui helsinkiläisessä jazzkapakassa Myyränkolossa Otto Donneriin ja Christian Schwindtiin. Kolmikko perusti legendaarisen levy-yhtiön Love Recordsin lokakuussa 1966 tuottamaan kirjallista musiikkia, jazzrockia ja vakavaa musiikkia. Lovesta kasvoi kuitenkin nopeasti ällistyttävän monipuolinen levy-yhtiö, suomalaisen rockin ja muun populaarimusiikin aarreaitta.
Love laajeni nopeasti, ja yhtiön taiteellista kulta-aikaa oli 1970-luvun puoliväli. Aallonharjalta tultiin vauhdilla myös alas: levy-yhtiö haettiin konkurssiin vuonna 1979. Samaan aikaan musiikillinen maisema mullistui: poliittisen laululiikkeen ja progen tilalle rynni punk. Atte Blomille se sopi hyvin. Hän jatkoi levyjen julkaisua muun muassa Johanna-, Megamania- ja Pyramid-levymerkeillä.
"Huomattavan brutaali", kommentoi tuottaja Pekka Aarnio työtoverinsa, jazzkriitikkona aloittaneen Blomin musiikkimakua. Blom itse kuvailee asennettaan tekstilähtöiseksi: "Vähän karheampi on parempi."
Blom eli artistiensa rinnalla niin levytystudiossa kuin keikoilla. Hänen tavaramerkeikseen muodostuivat syvältä kumpuava nauru, aina mukana kulkevat muovikassit sekä paksu sikari.
Isot massat ei välttämättä tienneet, kuka Atte oli, koska se oli kulissien takana, mut kyllä musiikkipiireissä kaikki ties."
Tapio Turpeisen ohjaama tv-dokumentti valottaa monin haastatteluin ja runsain musiikkinäyttein suomalaiseen musiikkiin lähtemättömästi vaikuttaneen Atte Blomin elämää. Ääneen pääsevät Blomin lisäksi työtoverit, kollegat ja muusikot kuten Dave Lindholm, Mato Valtonen, Kaj Chydenius, Maarit Hurmerinta, Pelle Miljoona, Andy McCoy, Tuomari Nurmio, Herra Ylppö, Jouni Hynynen, Mikko Alatalo, Pedro Hietanen, Harri Saksala, Richard Stanley, Måns Groundstroem ja tytär Oona Blom.
"Liikemies se ei ole", sanoo Leningrad Cowboys -hankkeissa Blomin kanssa yhteistyötä tehnyt ohjaaja Aki Kaurismäki. "Mutta parempi tehdä 600 levyä ja konkurssi kuin 30 levyä ja hautoa niitä rahoja pankissa."
"Ne oli mun elämän onnellisimmat vuodet", Atte Blom itse sanoo Love-vuosista 1970–75. Työ jatkuu, mutta "jos joku pojanpoika tulee tuomaan demoa, silloin mä lopetan".
Dokumentin ensiesitys oli Teemalla 4.10.2015.
- Valokeilassa Atte Blom. Suomi 2015. Tv-dokumentti, ohjaus Tapio Turpeinen. Tuottaja Pia Louhivuori / Yle.