Hyppää pääsisältöön

Valokeilassa Atte Blom

Valokeilassa Atte Blom, tv-dokumentti.
"Ne oli mun elämän onnellisimmat vuodet", Atte Blom sanoo Love-ajasta 1970–75. Valokeilassa Atte Blom, tv-dokumentti. Kuva: Tero Kyllönen / Yle Kuvapalvelu valokeilassa atte blom

Suomirockin suuri taustavaikuttaja on kerrankin itse valokeilassa.

Valokeilassa Atte Blom on ensimmäinen henkilökuva suomirockin suuresta taustavaikuttajasta. Atte Blom on työskennellyt jo 50 vuotta keskeisten suomalaisten artistien ja yhtyeiden taustalla jazzista ja poliittisista lauluista progeen, suomirockista lastenlauluihin, punkista uuteen aaltoon ja metalliin. Blom oli nostamassa valokeilaan muun muassa Juice Leskistä, Rauli Badding Somerjokea, Leevi & The Leavingsiä, Tasavallan Presidenttiä, Wigwamia ja Hurriganesia. Ja siinä ovat vasta tarinan alkupalat!

Mun elämäni tärkeimpiä miehiä ilman muuta on kyllä Atte Blom."― Dave Lindholm

Kaksikielisessä kodissa kasvanut Atte Blom (s.1943) tutustui helsinkiläisessä jazzkapakassa Myyränkolossa Otto Donneriin ja Christian Schwindtiin. Kolmikko perusti legendaarisen levy-yhtiön Love Recordsin lokakuussa 1966 tuottamaan kirjallista musiikkia, jazzrockia ja vakavaa musiikkia. Lovesta kasvoi kuitenkin nopeasti ällistyttävän monipuolinen levy-yhtiö, suomalaisen rockin ja muun populaarimusiikin aarreaitta.

Love laajeni nopeasti, ja yhtiön taiteellista kulta-aikaa oli 1970-luvun puoliväli. Aallonharjalta tultiin vauhdilla myös alas: levy-yhtiö haettiin konkurssiin vuonna 1979. Samaan aikaan musiikillinen maisema mullistui: poliittisen laululiikkeen ja progen tilalle rynni punk. Atte Blomille se sopi hyvin. Hän jatkoi levyjen julkaisua muun muassa Johanna-, Megamania- ja Pyramid-levymerkeillä.

"Huomattavan brutaali", kommentoi tuottaja Pekka Aarnio työtoverinsa, jazzkriitikkona aloittaneen Blomin musiikkimakua. Blom itse kuvailee asennettaan tekstilähtöiseksi: "Vähän karheampi on parempi."

Blom eli artistiensa rinnalla niin levytystudiossa kuin keikoilla. Hänen tavaramerkeikseen muodostuivat syvältä kumpuava nauru, aina mukana kulkevat muovikassit sekä paksu sikari.

Isot massat ei välttämättä tienneet, kuka Atte oli, koska se oli kulissien takana, mut kyllä musiikkipiireissä kaikki ties."― Andy McCoy

Tapio Turpeisen ohjaama tv-dokumentti valottaa monin haastatteluin ja runsain musiikkinäyttein suomalaiseen musiikkiin lähtemättömästi vaikuttaneen Atte Blomin elämää. Ääneen pääsevät Blomin lisäksi työtoverit, kollegat ja muusikot kuten Dave Lindholm, Mato Valtonen, Kaj Chydenius, Maarit Hurmerinta, Pelle Miljoona, Andy McCoy, Tuomari Nurmio, Herra Ylppö, Jouni Hynynen, Mikko Alatalo, Pedro Hietanen, Harri Saksala, Richard Stanley, Måns Groundstroem ja tytär Oona Blom.

"Liikemies se ei ole", sanoo Leningrad Cowboys -hankkeissa Blomin kanssa yhteistyötä tehnyt ohjaaja Aki Kaurismäki. "Mutta parempi tehdä 600 levyä ja konkurssi kuin 30 levyä ja hautoa niitä rahoja pankissa."

"Ne oli mun elämän onnellisimmat vuodet", Atte Blom itse sanoo Love-vuosista 1970–75. Työ jatkuu, mutta "jos joku pojanpoika tulee tuomaan demoa, silloin mä lopetan".

Dokumentin ensiesitys oli Teemalla 4.10.2015.

  • Valokeilassa Atte Blom. Suomi 2015. Tv-dokumentti, ohjaus Tapio Turpeinen. Tuottaja Pia Louhivuori / Yle.

Lue lisää:

Ylen toimittaja Atte Blom vuonna 1967

Elävä arkisto: Atte Blom on suomirockin ja levybisneksen vaatimaton suurmies

Atte Blom on ehkä Suomen kaikkien aikojen merkittävin äänilevytuottaja. Hän on kuitenkin aina kartellut julkisuutta, ja ensimmäiset laajemmat henkilöhaastattelut hänestä tehtiinkin vasta 2010-luvulla. Elävän arkiston paketissa on mukana myös Atte Blomin varhaisia radiojuttuja 1970-luvulta.

Lue lisää:

Reijo Frank haastateltavana Love Records -aiheisessa ohjelmassa 1979

Elävä arkisto: Love Records – rakkaudesta musiikkiin

Muotokuva levy-yhtiöstä, joka teki historiaa: Love Records perustettiin vuonna 1966 julkaisemaan musiikkia, jota muut yhtiöt eivät julkaisseet. Love tallensi sen, miten ”tällä ajalla karjuttiin tai kuiskattiin”. Aus Liebe zur Kunst.

Kommentit
  • U2, The Clash ja Sting – Ruisrockista on tullut monelle osa oman elämän soundtrackiä

    Ruisrock – 50 kesää meren rannalla -dokumentti Areenassa.

    Kesästä 1970 asti järjestetyllä Ruisrockilla on pitkä ja värikäs historia. Viiden vuosikymmenenkin jälkeen siitä on muodostunut tapahtuma, johon sekä yleisö että artistit palaavat mielellään aina uudelleen. Ruisrock - 50 kesää meren rannalla on uusi Ylen dokumentti, joka kertaa festivaalin historiaa ja antaa äänen myös viidelle artisti-kertojalle, jotka tuovat dokumenttiin omat Ruisrock-kokemuksensa.

  • Gustav Mahlerin sinfoniasarja soi Yle Teemalla läpi kesän

    RSO ja yhdeksän sinfoniaa + yksi keskeneräinen.

    Radion sinfoniaorkesteri on esittänyt kaikki Gustav Mahlerin kymmenen sinfoniaa juuri päättyvällä kaudella 2018–2019. Teema lähettää kaikki Mahler x 10 -sarjan konserttitallenteet sunnuntai-iltapäivisin 9.6.–11.8.2019. Jokaisen konsertin aluksi Hannu Lintu esittelee soitettavan teoksen.

Yle Teema