Hyppää pääsisältöön

Ryhmäteatterin Eduskunta III läpivalaisee tylysti politiikkaa

Susanna Kuparisen näytelmä Eduskunta III Ryhmäteatterissa.
Valtionvarainministeriössä isoa valtaa käyttävät virkamiehet on puettu mustiin huppuihin. Susanna Kuparisen näytelmä Eduskunta III Ryhmäteatterissa. Kuva: Ilkka Saastamoinen eduskunta -trilogia

Olihan tyrmäävä esitys, täynnä tyrmäävää asiaa. Sitä lajia, joka kouraisee niin aivoja kuin sydäntäkin. Tieto lisää tuskaa, niin kuin sanotaan. Paljon mutkattomampaa olisi katsella sivusta maamme päättäjien tekemisiä, jos Susanna Kuparinen kumppaneineen ei tekisi näitä teatteriesityksiään.

Sitä ei pääse pakoon, että kaikki nähty pohjaa todellisuuteen.

Eduskunta III – satiiri yhden totuuden maasta on yhteiskunnallisena analyysina niin vahva, koska se on edeltäjiensä lailla dokumenttiteatteria. Se on vahva myös siksi, että se käsittelee asioita, jotka paraikaa tapahtuvat ympärillämme. Valtaosa repliikeistä on valikoitu tosielämän lähteistä: eduskunnan istuntojen muistiinpanoista, mediasta, poliitikkojen somepäivityksistä, sekä tekijöiden tekemistä haastatteluista ja kirjeenvaihdosta.

Pihla Penttinen Ryhmäteatterin näytelmässä Eduskunta III.
Pihla Penttinen näyttelee Jutta Urpilaista, joka valtionvarainministerinä pitää huolta siitä, että talous pysyy sovituissa kehyksissä. Pihla Penttinen Ryhmäteatterin näytelmässä Eduskunta III. Kuva: Ilkka Saastamoinen pihla penttinen
Katsomossa voi toki kiemurrella, väittää vastaan, mutista oloaan helpottaakseen, että tämä on vain yksi näkökulma. Mutta sitä ei pääse pakoon, että kaikki nähty pohjaa todellisuuteen.

Kuparinen on ohjannut Ylioppilasteatteriin kolme Valtuusto-näytelmää Helsingin päättäjistä, ja nyt tuli täyteen myös Eduskunta-trilogia. Olen nähnyt kuudesta esityksestä neljä, ja jokaisen jälkeen olen ollut pienessä shokissa siitä, kuinka hyväuskoinen ja luottavainen pölvästi olenkaan. En ymmärrä mitä näen, kun seuraan politiikkaa.

En ymmärrä kokonaiskuvaa, enkä yksityiskohtia. Esitystä katsoessa tuntuu ikävästi siltä, että eivät ymmärrä useimmat poliitikot tai politiikan toimittajatkaan. Kuinka valppaasti vallanpitäjiä pitäisikään seurata! Kuinka kriittisesti tulisikaan osata tutkia uutisia, että näkisi, mitä ei kysytä, kuka saa puhua, kuka ei saa puhua, kuka ei puhu totta...

Ryhmäteatterin lavalla nähty yhteiskunta-analyysi kulkee suunnilleen näin: poliitikot ovat vähitellen nakutelleet hajalle hyvinvointivaltion perustuksia. Jatkuvaa leikkaamista, heikoimpien aseman heikentämistä entisestään, väitetään välttämättömyydeksi. Hyvinvointivaltiota ollaan muuttamassa varakkaiden suopeuteen pohjaavaksi hyväntekeväisyysvaltioksi. Toimintaa perustellaan tiedoksi naamioidulla ideologisella puheella, joskus salailulla tai suoranaisilla valheilla. Kriittisiä äänenpainoja ei oteta tosissaan. Ei vaikka kriitikko olisi kuinka pätevä.

Suomi esittäytyy näytelmässä tyhmänkilttinä mallioppilaana.

On pakko – vaikka mikään muu Eu:n jäsen ei tekisi niin. Suomi esittäytyy näytelmässä tyhmänkilttinä mallioppilaana, joka tottelee jokaista päätöstä, vaikka omaksi turmiokseen. Tai ainakin kansakunnan köyhimpien – lasten, eläkeläisten, opiskelijoiden, köyhien ja työttömien – turmioksi.

Robin Svartström Ryhmäteatterin näytelmässä Eduskunta III
Robin Svartström näyttelee Juha Sipilää, joka näyttäytyy maanläheisenä ja mutkattomana toimenmiehenä, joka vaivojaan säästelemättä ajaa Suomea haluamaansa suuntaan. Robin Svartström Ryhmäteatterin näytelmässä Eduskunta III Kuva: Ilkka Saastamoinen eduskunta -trilogia

Leikkaususkovaisten mantra kuuluu: Suomi velkaantuu liikaa, Suomi ei saa elää velaksi, Suomen velkaantuminen on pysäytettävä! On pakko säästää! Meillä ei ole varaa! Meidän on toteutettava EU-maiden kanssa sovittua tiukkaa talouskuria! On pakko leikata!

On pakko säästää! Meillä ei ole varaa!

Esitys todistaa faktaa faktan perään tuuttaamalla, että leikkaajat ovat onnistuneet oman totuutensa julistamisessa: menojen kiristäminen on lävistänyt julkisen keskustelun ainoana keinona saada Suomi kuntoon. Vaikka ei olisi mitään varmuutta siitä, että nyt toteutettava politiikka on ainoa tai edes paras vaihtoehto Suomen nostamiseen taantumasta.

Santtu Karvonen Ryhmäteatterin näytelmässä Eduskunta III.
Santtu Karvonen näyttelee valtiovarainministeri Antti Rinnettä, jota virkamiehet nöyryyttävät. Santtu Karvonen Ryhmäteatterin näytelmässä Eduskunta III. Kuva: Ilkka Saastamoinen santtu karvonen
Tarinan pahiksia ovat demarit, kokoomuslaiset ja keskustalaiset, eli ne puolueet, joilla on ollut eniten valtaa määritellä mihin suuntaan maatamme viedään. Vasta vähän aikaa hallitusvastuuta kantaneet perussuomalaiset ovat näytelmässä sivuroolissa – heiltä on valittu mukaan vain eduskunnan istuntosalissa kuultuja välihuutoja. Valtakunnan vaarallisimmiksi miehiksi nimetään pääministeri Juha Sipilä sekä elinkeinoministeri Olli Rehn. He ovat esityksen mukaan vaarallisia, koska heillä on aate, ja heillä on valtaa.

Hyviksenä, tai ainakin tarpeellisena vastaväittäjänä, näyttäytyy Kreikan kesällä toimestaan eronnut valtionvarainministeri Gianis Varoufakis. Susanna Kuparisen ja Varoufakisin videoitu keskustelu asettaa Suomen tilanteen osaksi kansainvälistä politiikkaa. Järjen äänenä esiintyvät myös monet nimettöminä pysyttelevät virkamiehet. Yksi hykerrytävimpiä hahmoja on trilogian edellisen osan konna Lasse Laatunen, nykyinen eläkeläinen, entinen EK:n johtaja, joka kirjoittaa Kupariselle ainutlaatuisen suorapuheisia kommentteja politiikan absurdista menosta.

Esityksenä Eduskunta III on trilogian aiempia osia asiapainotteisempi, luennoivampi. Karnevaalia ja teatteria on nyt ehkä vähemmän, kertojana toimivan Jari Hanskan pitkällisiä monologeja enemmän. Varsinkin ensimmäinen puoliaika syytää faktoja katsomoon sellaista vauhtia, että aivoja alkaa kiristää. Toki nytkin saa nauraa vatsansa kipeäksi! Toinen puoliaika on teatterillisempi, hauskempi – ja emotionaalisesti rankempi.

Eduskunta III järkyttää perusturvallisuutta.

Rankkuus johtuu kohtauksesta, jossa kerrotaan 8-vuotiaan Eerikan kuolemasta. Kohtauksessa käydään läpi Helsingin sosiaalitoimen johdonmukaista kurjistamista, ja sen seurauksia: Eerika kuoli, koska lastensuojeluun ei anneta tarpeeksi voimavaroja. Kohtaus on julma ja aiheuttaa tuskallista, voimatonta raivoa. Mutta kohtauksen on oltava julma. Täsmälleen noin kammottavia vaikutuksia vääristä asioista säästämisellä voi pahimmillaan olla.

Eduskunta III järkyttää perusturvallisuutta.

Ja syystä.

Noora Dadu Ryhmäteatterin näytelmässä Eduskunta III.
Noora Dadu yhdessä monista rooleistaan. Ryhmäteatterin työryhmä on kuvattu joukoksi metsäneläimiä. Noora Dadu Ryhmäteatterin näytelmässä Eduskunta III. Kuva: Ilkka Saastamoinen eduskunta -trilogia

Ryhmäteatteri: Eduskunta III.
Ohjaus Susanna Kuparinen. Dramaturgia Jukka Viikilä. Esitysdramaturgia ja lavastus Akse Pettersson. Taustatutkimus Jari Hanska, Susanna Kuparinen ja Olga Palo.
Musiikin sävellys Kerkko Koskinen, videot Anna Paavilainen, äänisuunnittelu Markus Bonsdorff, valosuunnittelu Ville Mäkelä, pukusuunnittelu Saara Ryymin, ohjaajan assistentti Olga Palo, graafinen suunnittelu. Klaus Welp ja Mirkka Hietanen. Rooleissa: Noora Dadu, Jari Hanska, Mitro Härkönen, Santtu Karvonen, Martina Myllylä, Matti Onnismaa, Piia Peltola, Pihla Penttinen, Robin Svartström. Ensi-ilta Ryhmäteatterissa 26.9.2015.

Penkkitaiteilija

  • Rakkautta & Anarkiaa: Elokuva puhuttaa

    Sarja keskusteluja festivaaliklubeilta

    Rakkautta & Anarkiaa -festivaali, Yle Kulttuuri, Draama ja Teema esittävät sarjan keskusteluja festivaaliklubeilta Dubrovnikista, Gloriasta ja Korjaamolta 20.-23.9. Yle Areenassa.

  • Onko kirja kertakäyttö- vai kestokulutustuote?

    Kirjan lyhyt elinkaari huolestuttaa

    Moni kaltaiseni lukutoukka huomaa tilan loppuvan kirjahyllyissään. Viimeistään muuttolaatikoita raahatessa sadattelee vuosikymmenten aikana kertynyttä pölyistä ja painavaa kirjakokoelmaa. Jos päättää luopua rakkaista kirjoistaan, törmää toiseen pulmaan: kukaan ei halua ottaa kirjoja vastaan, tai ei ainakaan maksaa niistä. Kuinka jokin niin tärkeä ja arvostettu voi muuttua niin turhaksi ja arvottomaksi?

  • Arvoituksellisia muunnelmia on sujuva mutta sisäsiisti

    Kaksi miestä, yksi nainen ja sata salaisuutta.

    Éric-Emmanuel Schmittin Arvoituksellisia muunnelmia on kertomus kahdesta miehestä – ja juonen edetessä yhä enemmän eräästä erikoislaatuisesta naisesta. Viiden teatterin yhteistuotantona toteutettu tulkinta on sujuva ja viihdyttävä, mutta jää pintatasolle.

  • Suomalais-ugrilainen salaliitto

    Kaikki unkarilaiset eivät usko kielisukulaisuuteen

    Suomen ja unkarin kielet ovat todistetusti sukua toisilleen. Vahvasti elää kuitenkin myös käsitys, että teoria suomalais-ugrilaisten kielten sukulaisuudesta on salaliitto. Mihin ihmeeseen sellaisella väitteillä pyritään?

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Rakkautta & Anarkiaa: Elokuva puhuttaa

    Sarja keskusteluja festivaaliklubeilta

    Rakkautta & Anarkiaa -festivaali, Yle Kulttuuri, Draama ja Teema esittävät sarjan keskusteluja festivaaliklubeilta Dubrovnikista, Gloriasta ja Korjaamolta 20.-23.9. Yle Areenassa.

  • Salon seudulla maa vajosi 1800-luvulla – ja vajoaa yhä

    Maamme-kirja 2017: Varsinais-Suomi

    Mikä on parasta Suomessa? Sen kertoo Sakari Topelius Maamme kirjassa: Valitaan kallio Ahvenanmaan saaristosta, rakentaja Pohjanmaalta, leipä Uudeltamaalta, voi Savonmaalta, omena Varsinais-Suomesta, hevonen Karjalasta, pellava Hämeenmaasta, rauta Satakunnasta, turkki Lapinmaasta – ja ystävä kaikista maakunnista. Toimittaja Jakke Holvas lähti maakuntiin etsimään Topeliuksen suosikkeja.

  • Elektroninen sarjakomputaattori ja kummitekoneistoja. Avaruusromua 24.9.2017

    Amiga-musiikkia, ite-oopperaa ja minimalismia

    Vuonna 1954 Teknillisessä korkeakoulussa alettiin rakentaa ensimmäistä suomalaista tietokonetta, elektronista sarjakomputaattoria. Vielä ei puhuttu tietokoneista, vaan matematiikkakoneista tai sähköaivoista. Sitten koitti 1980-luku ja alkoi tapahtua: MikroMikko, IBM PC, Atari, Commodore, Amiga, Apple, Tandy… Etenkin Commodore 64 ja saman valmistajan Amiga 500 olivat meillä valtavia menestyksiä. Niillä tehtiin musiikkia - ja tehdään edelleen. Avaruusromussa Amiga-musiikkia, ite-oopperaa, konstruktivismia, minimalismia ja kummitekoneistoja. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Onko kirja kertakäyttö- vai kestokulutustuote?

    Kirjan lyhyt elinkaari huolestuttaa

    Moni kaltaiseni lukutoukka huomaa tilan loppuvan kirjahyllyissään. Viimeistään muuttolaatikoita raahatessa sadattelee vuosikymmenten aikana kertynyttä pölyistä ja painavaa kirjakokoelmaa. Jos päättää luopua rakkaista kirjoistaan, törmää toiseen pulmaan: kukaan ei halua ottaa kirjoja vastaan, tai ei ainakaan maksaa niistä. Kuinka jokin niin tärkeä ja arvostettu voi muuttua niin turhaksi ja arvottomaksi?

  • "Kaikki taide käsittelee kuolemisen taitoa": The Reflecting Skinin ohjaaja lumosi katsojat ja kriitikot vuonna 1991

    Philip Ridleyn haastattelu R&A-festivaalilta 1991.

    "Philip Ridley mahdutti The Reflecting Skiniin kaikki alkukantaiset pelot ja sai aikaan yhden viime vuosikymmenien kauneimmista elokuvista." Näin kirjoitti silloisen Uuden Suomen elokuvatoimittaja Kati Sinisalo Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin suuresta tapauksesta vuonna 1991. Loveen lankesivat niin kriitikot kuin yleisö. Teema julkaisee 14.9.1991 ilmestyneen ohjaajahaastattelun uusiksi R&A-festivaalin 30-vuotisjuhlan kunniaksi.

  • Arvoituksellisia muunnelmia on sujuva mutta sisäsiisti

    Kaksi miestä, yksi nainen ja sata salaisuutta.

    Éric-Emmanuel Schmittin Arvoituksellisia muunnelmia on kertomus kahdesta miehestä – ja juonen edetessä yhä enemmän eräästä erikoislaatuisesta naisesta. Viiden teatterin yhteistuotantona toteutettu tulkinta on sujuva ja viihdyttävä, mutta jää pintatasolle.