Hyppää pääsisältöön

Ryhmäteatterin Eduskunta III läpivalaisee tylysti politiikkaa

Susanna Kuparisen näytelmä Eduskunta III Ryhmäteatterissa.
Valtionvarainministeriössä isoa valtaa käyttävät virkamiehet on puettu mustiin huppuihin. Susanna Kuparisen näytelmä Eduskunta III Ryhmäteatterissa. Kuva: Ilkka Saastamoinen eduskunta -trilogia

Olihan tyrmäävä esitys, täynnä tyrmäävää asiaa. Sitä lajia, joka kouraisee niin aivoja kuin sydäntäkin. Tieto lisää tuskaa, niin kuin sanotaan. Paljon mutkattomampaa olisi katsella sivusta maamme päättäjien tekemisiä, jos Susanna Kuparinen kumppaneineen ei tekisi näitä teatteriesityksiään.

Sitä ei pääse pakoon, että kaikki nähty pohjaa todellisuuteen.

Eduskunta III – satiiri yhden totuuden maasta on yhteiskunnallisena analyysina niin vahva, koska se on edeltäjiensä lailla dokumenttiteatteria. Se on vahva myös siksi, että se käsittelee asioita, jotka paraikaa tapahtuvat ympärillämme. Valtaosa repliikeistä on valikoitu tosielämän lähteistä: eduskunnan istuntojen muistiinpanoista, mediasta, poliitikkojen somepäivityksistä, sekä tekijöiden tekemistä haastatteluista ja kirjeenvaihdosta.

Pihla Penttinen Ryhmäteatterin näytelmässä Eduskunta III.
Pihla Penttinen näyttelee Jutta Urpilaista, joka valtionvarainministerinä pitää huolta siitä, että talous pysyy sovituissa kehyksissä. Pihla Penttinen Ryhmäteatterin näytelmässä Eduskunta III. Kuva: Ilkka Saastamoinen pihla penttinen
Katsomossa voi toki kiemurrella, väittää vastaan, mutista oloaan helpottaakseen, että tämä on vain yksi näkökulma. Mutta sitä ei pääse pakoon, että kaikki nähty pohjaa todellisuuteen.

Kuparinen on ohjannut Ylioppilasteatteriin kolme Valtuusto-näytelmää Helsingin päättäjistä, ja nyt tuli täyteen myös Eduskunta-trilogia. Olen nähnyt kuudesta esityksestä neljä, ja jokaisen jälkeen olen ollut pienessä shokissa siitä, kuinka hyväuskoinen ja luottavainen pölvästi olenkaan. En ymmärrä mitä näen, kun seuraan politiikkaa.

En ymmärrä kokonaiskuvaa, enkä yksityiskohtia. Esitystä katsoessa tuntuu ikävästi siltä, että eivät ymmärrä useimmat poliitikot tai politiikan toimittajatkaan. Kuinka valppaasti vallanpitäjiä pitäisikään seurata! Kuinka kriittisesti tulisikaan osata tutkia uutisia, että näkisi, mitä ei kysytä, kuka saa puhua, kuka ei saa puhua, kuka ei puhu totta...

Ryhmäteatterin lavalla nähty yhteiskunta-analyysi kulkee suunnilleen näin: poliitikot ovat vähitellen nakutelleet hajalle hyvinvointivaltion perustuksia. Jatkuvaa leikkaamista, heikoimpien aseman heikentämistä entisestään, väitetään välttämättömyydeksi. Hyvinvointivaltiota ollaan muuttamassa varakkaiden suopeuteen pohjaavaksi hyväntekeväisyysvaltioksi. Toimintaa perustellaan tiedoksi naamioidulla ideologisella puheella, joskus salailulla tai suoranaisilla valheilla. Kriittisiä äänenpainoja ei oteta tosissaan. Ei vaikka kriitikko olisi kuinka pätevä.

Suomi esittäytyy näytelmässä tyhmänkilttinä mallioppilaana.

On pakko – vaikka mikään muu Eu:n jäsen ei tekisi niin. Suomi esittäytyy näytelmässä tyhmänkilttinä mallioppilaana, joka tottelee jokaista päätöstä, vaikka omaksi turmiokseen. Tai ainakin kansakunnan köyhimpien – lasten, eläkeläisten, opiskelijoiden, köyhien ja työttömien – turmioksi.

Robin Svartström Ryhmäteatterin näytelmässä Eduskunta III
Robin Svartström näyttelee Juha Sipilää, joka näyttäytyy maanläheisenä ja mutkattomana toimenmiehenä, joka vaivojaan säästelemättä ajaa Suomea haluamaansa suuntaan. Robin Svartström Ryhmäteatterin näytelmässä Eduskunta III Kuva: Ilkka Saastamoinen eduskunta -trilogia

Leikkaususkovaisten mantra kuuluu: Suomi velkaantuu liikaa, Suomi ei saa elää velaksi, Suomen velkaantuminen on pysäytettävä! On pakko säästää! Meillä ei ole varaa! Meidän on toteutettava EU-maiden kanssa sovittua tiukkaa talouskuria! On pakko leikata!

On pakko säästää! Meillä ei ole varaa!

Esitys todistaa faktaa faktan perään tuuttaamalla, että leikkaajat ovat onnistuneet oman totuutensa julistamisessa: menojen kiristäminen on lävistänyt julkisen keskustelun ainoana keinona saada Suomi kuntoon. Vaikka ei olisi mitään varmuutta siitä, että nyt toteutettava politiikka on ainoa tai edes paras vaihtoehto Suomen nostamiseen taantumasta.

Santtu Karvonen Ryhmäteatterin näytelmässä Eduskunta III.
Santtu Karvonen näyttelee valtiovarainministeri Antti Rinnettä, jota virkamiehet nöyryyttävät. Santtu Karvonen Ryhmäteatterin näytelmässä Eduskunta III. Kuva: Ilkka Saastamoinen santtu karvonen
Tarinan pahiksia ovat demarit, kokoomuslaiset ja keskustalaiset, eli ne puolueet, joilla on ollut eniten valtaa määritellä mihin suuntaan maatamme viedään. Vasta vähän aikaa hallitusvastuuta kantaneet perussuomalaiset ovat näytelmässä sivuroolissa – heiltä on valittu mukaan vain eduskunnan istuntosalissa kuultuja välihuutoja. Valtakunnan vaarallisimmiksi miehiksi nimetään pääministeri Juha Sipilä sekä elinkeinoministeri Olli Rehn. He ovat esityksen mukaan vaarallisia, koska heillä on aate, ja heillä on valtaa.

Hyviksenä, tai ainakin tarpeellisena vastaväittäjänä, näyttäytyy Kreikan kesällä toimestaan eronnut valtionvarainministeri Gianis Varoufakis. Susanna Kuparisen ja Varoufakisin videoitu keskustelu asettaa Suomen tilanteen osaksi kansainvälistä politiikkaa. Järjen äänenä esiintyvät myös monet nimettöminä pysyttelevät virkamiehet. Yksi hykerrytävimpiä hahmoja on trilogian edellisen osan konna Lasse Laatunen, nykyinen eläkeläinen, entinen EK:n johtaja, joka kirjoittaa Kupariselle ainutlaatuisen suorapuheisia kommentteja politiikan absurdista menosta.

Esityksenä Eduskunta III on trilogian aiempia osia asiapainotteisempi, luennoivampi. Karnevaalia ja teatteria on nyt ehkä vähemmän, kertojana toimivan Jari Hanskan pitkällisiä monologeja enemmän. Varsinkin ensimmäinen puoliaika syytää faktoja katsomoon sellaista vauhtia, että aivoja alkaa kiristää. Toki nytkin saa nauraa vatsansa kipeäksi! Toinen puoliaika on teatterillisempi, hauskempi – ja emotionaalisesti rankempi.

Eduskunta III järkyttää perusturvallisuutta.

Rankkuus johtuu kohtauksesta, jossa kerrotaan 8-vuotiaan Eerikan kuolemasta. Kohtauksessa käydään läpi Helsingin sosiaalitoimen johdonmukaista kurjistamista, ja sen seurauksia: Eerika kuoli, koska lastensuojeluun ei anneta tarpeeksi voimavaroja. Kohtaus on julma ja aiheuttaa tuskallista, voimatonta raivoa. Mutta kohtauksen on oltava julma. Täsmälleen noin kammottavia vaikutuksia vääristä asioista säästämisellä voi pahimmillaan olla.

Eduskunta III järkyttää perusturvallisuutta.

Ja syystä.

Noora Dadu Ryhmäteatterin näytelmässä Eduskunta III.
Noora Dadu yhdessä monista rooleistaan. Ryhmäteatterin työryhmä on kuvattu joukoksi metsäneläimiä. Noora Dadu Ryhmäteatterin näytelmässä Eduskunta III. Kuva: Ilkka Saastamoinen eduskunta -trilogia

Ryhmäteatteri: Eduskunta III.
Ohjaus Susanna Kuparinen. Dramaturgia Jukka Viikilä. Esitysdramaturgia ja lavastus Akse Pettersson. Taustatutkimus Jari Hanska, Susanna Kuparinen ja Olga Palo.
Musiikin sävellys Kerkko Koskinen, videot Anna Paavilainen, äänisuunnittelu Markus Bonsdorff, valosuunnittelu Ville Mäkelä, pukusuunnittelu Saara Ryymin, ohjaajan assistentti Olga Palo, graafinen suunnittelu. Klaus Welp ja Mirkka Hietanen. Rooleissa: Noora Dadu, Jari Hanska, Mitro Härkönen, Santtu Karvonen, Martina Myllylä, Matti Onnismaa, Piia Peltola, Pihla Penttinen, Robin Svartström. Ensi-ilta Ryhmäteatterissa 26.9.2015.

Penkkitaiteilija

Kommentit
  • Kertovatko suomalaiset rivot paikannimet enemmän nimien keksijöistä kuin itse paikoista?

    Suomen paikat on nimetty käyttäjien kokemuksien perusteella.

    Suomessa on 2944 paska-sanan sisältävää paikannimeä. Rivot paikannimet hihityttävät tai närkästyttävät kartanlukijoita. Miksi sukupuolielimet ja eritteet ovat olleet niin yleisesti nimeäjien käytössä? Paikkojen nimeäminen on perustunut yleensä joko kuvailemaan mitä ko. paikka muistuttaa muodoltaan, sen käyttökelpoisuuteen tai johonkin vahvaan kokemukseen paikassa.

  • Avaruusromua: Kuunnellaan jääleinikkiä!

    Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit?

    Onko kasveilla sielu? Muun muassa tätä pohti antiikin filosofi Aristoteles, ja oli sitä mieltä, että ei. Ei ole. Kasvit ovat kyllä eläviä, mutta eivät samalla tavoin kuin eläimet tai me ihmiset. Kasvit elävät erilaista elämää, selitti Aristoteles, ja puhui kasvisielusta ja sen luonteesta. Suomalainen Band of Weeds tekee musiikkia kasvien äänistä. Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit nuokkuesikko ja jääleinikki? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Lisää tilaa ajattelulle!

    Musiikkia, joka hengittää joogan tahtiin.

    Sana jooga on sanskriitin kieltä ja se tarkoittaa ihmisen ja kaikkeuden välistä yhteyttä. Muinaisen Intian joogit opettivat, että ihmisen kehon, tietoisuuden ja hengityksen välillä on yhteys. Joogaa harjoittamalla he pyrkivät tasapainoon: syvään keskittyneeseen tilaan, joka rauhoittaa kehon ja mielen. Musiikki on myös ollut keino etsiä sisäistä rauhaa ja tasapainoa. Musiikilla ja mietiskelyllä on pitkä yhteinen historia. Eikä ole mikään ihme, että musiikki ja jooga ovat kohdanneet monella taholla. Tapani Rinne tekee musiikkia, joka rauhoittaa ja antaa tilaa ajattelulle. Musiikkia, joka hengittää joogan tahtiin. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri