Hyppää pääsisältöön

Black Sabbath jättää jäähyväiset suomalaisfaneilleen ensi kesänä

Legendaarinen Black Sabbath jättää hyvästit faneilleen The End -jäähyväiskiertueensa myötä.

Black Sabbathin Ozzy Osbourne // Kuva: Hannibal Hanschke / EPA

Yhtye soittaa viimeisen kerran Suomessa Helsingin Kaisaniemen puiston Monsters of Rock -tapahtumassa torstaina 7. heinäkuuta. Lipunmyynti Black Sabbathin keikalle käynnistyy maanantaina 5. lokakuuta Lippupalvelussa.

Viisi vuosikymmentä sitten Black Sabbath kuohutti rockmaailmaa raskaalla soundillaan, joka loi perustan nykypäivän heavy metallille. Black Sabbathin Ozzy Osbourne, Tony Iommi ja Geezer Butler ovat kertoneet yhtyeen viimeisen kiertueen olevan bändin uran tuotannollisesti näyttävin ja yhtye aikoo soittaa rundilla kaikki uransa isoimmat hitit.

Black Sabbathin vuonna 1970 julkaisemaa Paranoid-albumia pidetään yhtenä merkittävimmistä heavy metal -albumeista kautta aikojen.

Konsertin lämmittelijät julkistetaan pian.