Hyppää pääsisältöön

Eläköön ihmisruumis!

Juha Hurme
Juha Hurme Kuva: Yle/Jyrki Valkama juha hurme

Elämä on kertaluonteinen, peruuttamaton suoritus.

Elämme isolla hautausmaalla. Tarkemmin sanottuna elämme pallonmuotoisen meren saaristorykelmässä, jossa jokainen saari on sekä puutarha että hautausmaa.

Olemme täysin riippuvaisia yhteistyöstä, toisistamme, jotta saamme hautausmaan päälle perustetun puutarhamme tuottamaan riittävästi. Yksin jätetty ihminen kuolee ennen aikojaan nopeasti ja tehokkaasti. Vain yhdessä voimme pärjätä ja turvata elämää eteenpäin. Siihen tarvitaan aivan jokaisen kekseliäisyyttä, sitkeyttä, malttia, suvaitsevaisuutta ja taktista pelipäätä.

Ainakin 100 000 vuotta on planeetallamme rupateltu, supatettu, juoruiltu, torailtu, kysytty, huudettu, neuvottu, vastattu, saarnattu, deklamoitu, resitoitu, huhuiltu, selitetty, valehdeltu, oikaistu, käsketty, protestoitu, vitsailtu ja turinoitu ja tarinoitu.

Alussa oli puhuttu sana.

Kaikkea kirjoitettua edeltää ikivanha, rikas, tuhansiksi kieliksi ja myriadeiksi murteiksi eriytynyt puhutun kielen kulttuuri.

Kirjoitus on uunituore keksintö, vaivaiset 5000 vuotta vanha. Se on kielen kone, kielen työkalu, kielen muistiteknologiaa. Kaikkea kirjoitettua edeltää ikivanha, rikas, tuhansiksi kieliksi ja myriadeiksi murteiksi eriytynyt puhutun kielen kulttuuri.

Puhe eli kieli on fyysisessä maailmassa liikkuvan ja elävän ihmisruumiin tuote. Sen lähtökohtana ovat ruumiilliset aistihavainnot, muodostumiskeskuksena verellä käyvät ihmisaivot ja toteutumispaikkana kurkunpään ja suun limaiset elimet.

Ihminen puree, nuolee, nielee, ryystää, räkii, imee, murisee, maiskuttelee, suutelee ja puhuu samalla nenän alla sijaitsevalla reiällä.

Kannamme repuissamme aiemman aineksia. Kaikessa symbolisessa, kulttuurisessa toiminnassamme (eli kaikessa toiminnassamme) on läsnä tuhti määrä aiemmin eläneiden ihmisten, vainajien, toimintaa.

Näin se on aina ollut ja näin se tulee olemaan. Metaforat kuluvat, maailma muuttuu, uusia keksitään. Kieli on ikuinen muuttuja. Kieli lähtee ihmisruumiin toiminnasta ja on ihmisruumiin toimintaa.

Maailman moninaisilla kielijärjestelmillä on siten yksi yhteinen nimittäjä, kielen tuottava ihmisruumis, joka on biologisessa mielessä meillä kaikilla planeetan tallaajilla identtinen. Sen turvin voimme ymmärtää toisiamme ja kääntää symboleita ja tekstejä kielestä toiseen.

Ihmisten myötätunto toisiaan kohtaan on mahdollinen yksinkertaisesti siksi, että heillä on keskenään samankaltaiset ruumiit, samat tarpeet.

Tämä on myös moraalin pitävä lähtökohta: ihmisten myötätunto toisiaan kohtaan on mahdollinen yksinkertaisesti siksi, että heillä on keskenään samankaltaiset ruumiit, samat tarpeet, samat elinikäodotukset.

Jos tunnemme olomme mitättömiksi suunnattoman, kehkeytyvän ja laajenevan kosmoksen sylissä pienenpieninä rippusina, niin on aina itsetunnolle ylentävää muistaa, että me tiedämme, että kosmos on.

Kosmos, inhimillisten ruumistemme avaruudellinen koti, ei tiedä mistään, ei edes itsestään, yhtikäs mitään. Se vain menee menojaan, väreilee aaltojaan ja kiertää kehiään valmiin, sattuman maustaman suunnitelmansa määräämällä tavalla, täydellisenä mutta tiedottomana, kuurona, sokeana ja mykkänä.

Me planeetta Maan avaruusoliot näemme, luemme, ymmärrämme kosmoksen ja runoilemme siitä.

Tämä on kiihottava ja ehtymättömän stimuloiva syy herätä intohimoisesti jokaiseen uuteen aamuun, vetää nuttu niskaan ja lähteä panemaan yhteistä planeettaa omalta kohdaltaan kuntoon.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri