Hyppää pääsisältöön

Keskiaika ja kissantassut

Regina Rask
Regina Rask puoli seitseman

Keskiaika kiinnostaa – myös minua. Vaikka tuo ajanjakso on niinkin kaukana kuin 1100–1500 jaa., ei meiltä ole sinne matkaa kuin noin 20 sukupolvea. Siellä he ovat, keskiaikaiset esi-isämme, ärsyttävän lähellä mutta kuitenkin useimmissa tapauksissa tavoittamattomissa. Ellei sukuun ole sattunut säätyläisiä tai aatelisia, perinteisin sukututkimuksen keinoin tiedot esi-isistämme päättyvät viimeistään 1600-luvun loppupuolelle.

Siinä missä esiäitimme kävivät ennustajaeukon juttusilla, me soitamme lehti-ilmoituksesta löytämällemme selvännäkijälle kysyäksemme, missä ihmeessä luuraa kadonnut sormuksemme.

Harvat meistä siis tietävät mitään keskiaikaisista esi-isistään. Puhutaan ns. vanhoista suvuista, mutta voin lohduttaa, että kyllä ne kaikki suvut yhtä vanhoja ovat. Sinullakin siis on esi-isiä keskiajalla, eivätkä he olleet kovin paljon erilaisia kuin sinä. Samanlainen nenä, tapa kurtistaa kulmia (oudot asiat periytyvät geneettisessä paritanssissa) ja yhtäläinen rakkaudenkaipuu. Siinä missä esiäitimme kävivät ennustajaeukon juttusilla, me soitamme lehti-ilmoituksesta löytämällemme selvännäkijälle kysyäksemme, missä ihmeessä luuraa kadonnut sormuksemme. Siinä missä esi-isämme nautiskelivat verisistä turnajaisista, me tuijotamme amerikkalaista vapaapainia.

Ihmiset eivät loppujen lopuksi ole kovinkaan paljoa muuttuneet.

Kyseenalaistamme joskus omaa eurooppalaisuuttamme ja paikkaamme tässä maanosassa. Jo keskiajalla olimme kuitenkin kiistämättömästi eurooppalaisia. Täältä on lähdetty Eurooppaan opintielle melkein yhtä kauan kuin yliopistoja ylipäänsä on ollut olemassakaan. Ensimmäiset suomalaiset opiskelijat mainitaan Pariisin yliopistossa vuonna 1313.

Euroopasta on myös tultu Suomeen. 1400-luvun loppupuolella rakennettu Hattulan Pyhän Ristin kirkko oli suosittu pyhiinvaelluskohde, jonne tultiin sovittamaan syntejä ulkomailta asti. Tämä täysgotiikkaa edustava kolmilaivainen hallikirkko on pysäyttävän upea. Sen seiniä peittävät kalkkimaalaukset ovat piispa Arvid Kurjen ajoilta, todennäköisemmin vuosien 1513–1516 väliltä. Toinen saarnastuoleista on vanhin Suomessa säilynyt.

Jos kaipaat aikamatkaa keskiaikaan, mene Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon. Itselleni merkittävin elämys kirkosta oli kuitenkin perin yksinkertainen ja arkinen, pelkät kissantassut. Sakastin lattian sementtiin jääneet kissantassujen jäljet loihtivat heti mieleeni kuvia ja kysymyksiä. Minkä värinen tämä kissa oli ja kenelle se kuului? Voin kuvitella työmiesten kiroilut ja sen, kuinka jotkut heistä hätistelivät kiusankappaletta ulos rakennustyömaalta. Kissantassujen jälki sementissä on minulle kuin Hollywood Boulevardin Walk of Fame. Minulle keskiajan tähti on arkinen ihminen lemmikkeineen, harmeineen ja iloineen.

Muutama perättäinen katovuosi tarkoitti sitä, että edessä saattoi olla nälkäkuolema.

En ihannoi keskiaikaa. En suin surmin haluaisi takaisin jäykkää sääty-yhteiskuntaa, uskonnon ylivaltaa, savuisia pirttejä tai pelkoa sairauksista ilman lääkkeitä tai lääkäreitä. Huonot säätkään eivät keskiajalla merkinneet pelkkää epämukavuutta. Muutama perättäinen katovuosi tarkoitti sitä, että edessä saattoi olla nälkäkuolema. Siitä on romantiikka kaukana.

Jotain kuitenkin kadehdin keskiajan ihmiseltä. Itse maailmankaikkeus saattoi olla heille hämärän peitossa, mutta jotain he tiesivät; keitä he olivat ja mikä oli heidän tehtävänsä elämässä. Me tiedämme maailmankaikkeudesta lähes kaiken ja kohta taivaankappaleistakin, mutta usein olemme itseltämme eksyksissä. Siinä suhteessa keskiajan esi-isillämme olisi meille opetettavaa.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän