Musiikkia toisinajattelijoiksi aikoville

Ei mitään teoriaa. Ei suunnitelmaa. Vain musiikkia. Pan Sonicin musiikin lähtökohta oli yksinkertainen ja selkeä. Mika Vainio ja Ilpo Väisänen sanoivat musiikkinsa muodostuvan siten, että mukaan otetaan vain tarvittavat äänet ja kaikki muu jätetään pois.

Pan Sonicin musiikissa on tärkeää myös se, mitä siinä ei ole. Hiljaisuus ja tauot ovat tärkeitä, kuten myös tarkoin valitut ja minimiinsä karsitut äänet.

Pan Sonic on 1990-luvun puolivälistä lähtien ollut suomalaisen elektronisen musiikin vientituote. Näin edelleen, vaikka kaksikko ei ole työskennellyt yhdessä vuoden 2010 jälkeen. Pan Sonic on ollut marginaalinen, mutta samalla kansainvälinen. Outo, mutta arvostettu.

Toisin kuin monet muut suomalaiset kansainvälisesti menestyneet artistit, Pan Sonic ei esittänyt popmusiikkia. Pan Sonic teki musiikkia, joka oli vahvasti sukua menneiden vuosikymmenien kokeelliselle elektroniselle ja elektroakustiselle musiikille: Pierre Henrylle, Morton Subotnickille, Alvin Lucierille tai Olivier Messiaenille.

Vainio ja Väisänen esiintyivät aluksi nimellä Panasonic, mutta samannimisen ylikansallisen japanilaisen elektroniikkajätin otettua yhteyttä, miehet katsoivat parhaaksi muuttaa nimensä.

Kaksikko käytti musiikissaan vanhojen analogisten sähkösoitinten lisäksi varta vasten heille rakennettuja outoja soittimia, nimiltään esimerkiksi Kirjoituskone, Pakki ja Lepakkomies.

Pan Sonicin musiikki on muodikkaan konemusiikin kääntöpuolella. Se on vähäeleistä ja abstraktia. Se on sähkön ääntä ja taajuuksien geometriaa.

Pan Sonic Sonar-festivaalilla Barcelonassa, Espanjassa 2008:

”Jossakin mielessä kaikki merkittävät säveltäjät ovat olleet modernisteja”, kirjoitti Erkki Salmenhaara kirjassaan Vuosisatamme musiikki. Hän sanoi, että he kaikki ovat tuoneet oman aikakautensa tyyliin uutta musiikillista sanastoa ja luoneet sen käytössä tarvittavaa uutta syntaksia.

Kaikille suurille säveltäjille tuntuu olevan ominaista uusi konseptio musiikista, huomautti Salmenhaara. Hän sanoi jokaisen tärkeän säveltäjän luoneen uuden sävelkielen niistä aineksista, jotka menneisyys ja nykyisyys ovat kullakin hetkellä tarjonneet.

”Modernia musiikkia on ollut kautta aikojen”, kirjoitti Erkki Salmenhaara, ”mutta erityisesti sitä on ollut kunkin ajankohdan edellisvuosikymmeninä”. Hän sanoo tämän johtuvan siitä, että yleisön ja ”joidenkin asiantuntijapiirienkin käsitteenmuodostus on aina jonkin vuosikymmenen myöhässä.”

Mika Vainio ja Ilpo Väisänen sanoivat ymmärtävänsä täysin sen, etteivät kaikki pidä Pan Sonicin musiikista. Pan Sonic menestyi omassa genressään, mutta tuo genre on edelleenkin hyvin marginaalinen. Se on outoa ja harmaata aluetta, etenkin jos sitä vertaa kansainvälisen musiikkiteollisuuden mainstreamiin tai radioaalloilla soivaan musiikkiin.

Silti asiantuntijat ja harrastajat ympäri maailmaa löysivät Pan Sonicin musiikin heti. Ensialbumi Vakio julkaistiin englantilaisella levymerkillä vuonna 1995, ja jo tuolloin arvostettu New Musical Express kutsui levyä fantastiseksi. Myös Björk löysi Pan Sonicin ja ylisti löytöään vilpittömästi.

Jo kahdesta nuotista voi saada aikaan hienon melodian, sanoivat Pan Sonicin miehet eräässä haastattelussa. Heidän mielivärinsä olivat tuolloin oranssi ja harmaa, ja heidän lempiäänensä oli myös värillinen: valkoinen kohina.

Kun miehiltä kysyttiin, onko heidän musiikkinsa tanssimusiikkia, voiko sitä tanssia, he vastasivat zeniläisittäin kysymyksellä: mitä on tanssi?

Pan Sonic lavalla: Zone 11, Secession, Wien, 2009:

Amerikkalaisen tohtorin Al Ackermanin tutkimustulosten mukaan klassisen musiikin, kuten Mozartin ja Bachin kuunteleminen vaikuttaa suotuisasti lapsen älykkyyden kehittymiseen, mutta samalla se ankkuroi lapsen perinteisten arvojen maailmaan.

Tästä syystä englantilainen kirjailija Stewart Home kertoi soittavansa vauvaikäiselle lapselleen Pan Sonicia. Hän sanoo, että se tekee lapsesta toisinajattelijan.

Pan Sonicin Murtoneste (albumilta Kulma, 1997) on Avaruusromun kuukauden elektronisen musiikin valinta lokakuussa 2015.

Kuuntele Avaruusromun kuukauden valintoja: