Hyppää pääsisältöön

Saaristolaiselämää aavan meren äärellä 1969

Suomen ulkosaaristossa etäisyydet ovat pitkät, mutta syyspäivän valo lyhyt. Olosuhteet karussa ja kylmässä saaristossa ovat haastavat, mutta silti siellä on pysyvää asutusta. Syyssaaristo: ihmisiä avomeren partaalla -ohjelmassa vuodelta 1969 tutustutaan ulkosaaristolaisten elämään.

Kauko Vuorensolan ohjaama ohjelma voitti toisen palkinnon "Ihminen ja meri" -tapahtumassa Riikassa vuonna 1969. Sen on käsikirjoittanut meri- ja taidehistorioitsija Christoffer H. Ericsson.

Aikoinaan ihminen selviytyi kamppailusta luonnon kanssa. Nyt on luonto jälleen saamassa voiton.― Ohjelman selostaja Reijo Vires

Lounainen saaristomeri muodostaa omalaatuisen alueen. Alueita käyttivät jo viikingit idänmatkoillaan, jonka jälkeen läntiset siirtolaiset ryhtyivät asuttamaan saaria. Perheet muonamiehineen ja orjineen muodostivat heimoja, jotka taistelivat elämänsä puolesta karua luontoa vastaan. "Elettiin ei kenenkään maassa, kunnes Lounais-Suomi liitettiin Svea-kuninkaiden valtakuntaan", kertoo ohjelman selostaja Reijo Vires.

Muuttuvassa maailmassa ulkosaaristo ei pysynyt mukana ja sopeutuminen moderniin talousjärjestelmään oli vaikeaa. "Usko tulevaisuuteen hiipui väestön ikärakenteen ollessa korkea", kuvaillaan ohjelmassa.

Saaristolaisten arki koostuu samoista elementeistä kuin mantereella asuvillakin; kotiaskareista, maatöistä ja korjauspuuhista. Högsåran saaren perimäammattina on ollut pitkään luotsaus. Aikaisemmin se tarkoitti palvelusta kruununluotsina keisarillisessa luotsi- ja majakkalaitoksessa.

Toimeentulon takasi myös maanviljelys ja metsänhoito. Pienillä, suojaisilla maatilkuilla viljeltiin yleensä juureksia sekä omavaraisesti että myyntiin. Myös lehmät olivat tärkeä osa omavaraista taloutta. Tiluksien kunnossapito kävi kuitenkin raskaaksi vanhemmalle väestölle, kun nuorempi sukupolvi lähti etsimään parempaa tulevaisuutta mantereelta.

Ohjelmassa rantaudutaan Tunnhamnin saarelle, joka on tunnettu jo keskiajalta saakka merellisenä välietappina. Tarinan mukaan saari on ollut katolisen kirkon omistama levähdyspaikka.

Ohjelmassa vieraillaan myös Borstön saarella, jota selostaja Vires kuvailee "monien haaksirikkojen näyttämöksi". Saaren eteläpuolella, merenpohjassa sijaitsee kolmimastokaljuutti St Mikaelin hylky. Se upposi matkalla Amsterdamista Pietariin vuonna 1747. Borstön huippua koristaa puinen kaljuunakuva Borstön neitsyt, joka valvoo merta ympäri vuoden.

Talven tullessa jää peittää meren ja veneellä liikkuminen käy mahdottomaksi. "Aikoinaan ihminen selviytyi kamppailusta luonnon kanssa. Nyt on luonto jälleen saamassa voiton", pohdiskelee Vires

272574

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto