Teitittely vai sinuttelu? Kuinka eri Euroopan maissa puhutellaan

Haluatteko te teititellä? Vai tykkäätkö sinuttelusta? Suomessa teitittely on nykyään varsin harvinaista. Teitittelyn kenties koetaan tekevän kommunikaatiosta muodollista, turhankin kunnioittavaa. Mutta miten ja milloin sinuttelusta tuli normi? Mitä voi päätellä yhteiskunnasta sen perusteella, miten ihmiset siellä puhuttelevat toisiaan?

Tutkijat Johanna Isosävi ja Hanna Lappalainen julkaisivat viime kesänä kirjan Saako sinutella vai täytyykö teititellä?, jossa kerrotaan eurooppalaisista puhuttelukäytännöistä. He osaavat kertoa, miksi Suomessa on luontevampaa sinutella kuin teititellä.

Syypää sinutteluun löytyy – Ruotsista. On vuosi 1967, ja Lääkintöhallituksen uudeksi johtajaksi oli juuri valittu mies nimeltä Bror Rexed.

Kalla mig Bror!

- Ruotsissa oli aika hankala puhuttelujärjestelmä: oli käytetty tittelipuhuttelua ja puhuteltu kolmannessa persoonassa. Teitittelevää ni-pronominia oli oikeastaan käytetty vain alempia kohtaan ja monet kokivat, että se on epäkohteliasta, kuvaa Johanna Isosävi. 1960-luvun lopussa Euroopassa puhalsivat muutoksen tuulet, ja ilmapiiri vapautui. Bror Rexed halusi tehdä lopun viraston jäykästä puhuttelukoodistosta.

- Rexed ilmoitti virkaanastujaispuheessaan, että täällä meidän työpaikallamme kaikki voivat sinutella toisiaan, ja minua voidaan kutsua etunimellä Bror, Isosävi kertoo. "Kalla mig Bror!"

Pian sinuttelubuumi siirtyi Ruotsista myös Suomeen. 1970-luvun alussa sinuttelu lisääntyi täällä nopeasti.

- Teitittelyä pidettiin Suomessa jollain tavalla herraskaisena. Täällä oli hedelmällinen maaperä muutokselle, Hanna Lappalainen pohtii.

- Suomi ja Ruotsi ovat kuitenkin enemmänkin poikkeuksia Euroopan puhuttelukartassa, Johanna Isosävi muistuttaa.

Suomessa ja ruotsissa sinuttelulla on monista eurooppalaisista kielistä poikkeava sosiaalinen merkitys: sinuttelu on varsin neutraali tapa puhutella. Useissa kielissä on toisin. Nimenomaan teitittely on normi, ja sinuttelu kuuluu vain intiimeimpiin ihmissuhteisiin.

1970-luvun alussa sinuttelu lisääntyi täällä nopeasti.

- Näin on esimerkiksi ranskassa, saksassa ja slaavilaisissa kielissä, kuten venäjässä ja tšekissä, Johanna Isosävi sanoo. Teitittely ei näissä kielissä ole muodollista ja kankeaa, vaan mutkaton tapa lähestyä muita kuin läheisiä ihmisiä.

- Jos tilanteessa, jossa ei tunneta kovin hyvin sinuteltaisiin, se olisi loukkaavaa, Isosävi sanoo.

Näissä kulttuureissa on siten luonteva aloittaa keskustelu vieraan kanssa teititellen. Keskustelun edetessä joutuu kuitenkin miettimään, milloin on hyvä hetki tehdä sinunkaupat, ja kenen kuuluu tehdä aloite.

Kohtaamisia viranomaisten kanssa

Hanna Lappalainen on tutkinut teitittelyä erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa. Hänen mukaansa Suomessakin on edelleen ihmisiä, jotka vierastavat sinuttelua tuntemattomien kesken.

Osa edelleen kaipaa teitittelyä.

- Näyttää siltä, että samankin sukupolven sisällä on ihmisiä, jotka ajattelevat tästä asiasta ihan päinvastaisesti. Osa edelleen kaipaa teitittelyä ja kokee sinuttelun liian tungettelevana, esimerkiksi viranomaisen ja asiakkaan välisessä kohtaamisessa.

Lappalainen on tarkastellut puhuttelemisen tapoja muun muassa Kelan toimistossa ja puhelinpalvelussa. Teitittely ja sinuttelu paljastuvat keinoiksi, joilla virkailija voi säätää etäisyyttä asiakkaaseen. Joskus puhuttelu muuttuu yhden ja saman tilanteen aikana.

- On esimerkiksi yksi puhelinkeskustelu, jossa virkailija aluksi ihan kohteliaasti sinuttelee asiakasta. Mutta kun asiakas sitten onkin ärtynyt ja tyytymätön, virkailija vaihtaa teitittelyyn. Hän ottaa pikkuisen etäisyyttä ja osoittaa, että hän on tässä nyt institutionaalisen roolin edustajana, eikä puhu omana itsenään.

- On myös tilanteita, joissa asiakas saattaa olla liiankin tuttavallinen ja flirttailla nuorelle naisvirkailijalle. Tämmöisessä tilanteessa teitittely voi olla keino mennä etäämmälle ja suojautua, Lappalainen miettii.

Tittelinkipeys

Teitittely – samoin kuin tittelien runsas käyttö puhuteltaessa – voivat kertoa siitä, millainen historia maalla on ollut. Suomen yhteiskunta on varsin nuori ja tasa-arvoinen, toisin kuin monissa vanhemmissa Euroopan maissa, joissa luokkayhteiskunnalla on pidempi historia. Ehkä teitittelystä luopuminen kävi täällä helposti, koska tapa ei ikinä kunnolla juurtunut luontevaksi osaksi kulttuuriamme?

Puolassa aatelisto on ollut suuri ja siellä on hierarkkinen, mutkikas puhuttelusysteemi.

- Kyllä tuo tuntuu uskottavalta. Esimerkiksi Puolassa aatelisto on ollut varsin suuri ja siellä on hyvin hierarkkinen, mutkikas puhuttelusysteemi. Siellä on suosittu erilaisia titteleitä, pohtii Hanna Lappalainen.

Johanna Isosävi muistuttaa, että peräti 10 prosenttia puolalaisista oli aatelisia. Myös katolisella kirkolla on ollut vaikutusta puhuttelukulttuuriin.

- Puolassa täytyy puhuttelussa ottaa huomioon esimerkiksi, että montako ihmistä on paikalla, ovatko he miehiä vai naisia, vai molempia. Siinä on sitten pähkäiltävää vaikka mainostajalla, että kuinka puhuttelee, jos kohderyhmä on laaja.

Puhuttelua ja politiikkaa

Oma lukunsa puhuttelun historiassa ovat sosialismin vuodet.

- Itäblokin maissa ajettiin sosialismin aikaan toveri- tai kansalainen-puhuttelua. Sitä piti silloin käyttää. Mutta se ei koskaan oikein juurtunut tavallisen kielenkäyttäjän suuhun. Kun järjestelmä romahti, ei toveria tai kansalaista enää kukaan käyttänyt, Johanna Isosävi kertoo.

Itäblokin maissa ajettiin toveri- tai kansalainen-puhuttelua.

Historia osoittaa, että ihmisiä ei ole helppo pakottaa niin henkilökohtaisen asian kuin kielen kanssa. Ranskassa esitettiin vallankumouksen aikaan vuonna 1789 vaatimus siitä, että uudessa tasa-arvoisessa Ranskassa kaikkien on sinuteltava toisiaan.

- Ylhäältä tulevat käskyt eivät välttämättä onnistu. Ei mennyt kuin 5-6 vuotta vallankumouksesta, kun Ranskassa palattiin taas teitittely-sinuttelu järjestelmään, Isosävi toteaa. Uudemman kerran sinuttelun vaatimus nousi esiin vuoden 1968 opiskelijamellakoiden yhteydessä. 1960-luvulla nuoruutensa elänyt sukupolvi sinuttelee edelleen enemmän kuin vanhemmat tai toisaalta nuoremmat sukupolvet.

Rouvia ja neitejä

Puhuttelukoodistoon kuuluu teitittelyn ja tittelien lisäksi myös rouvittelu. Aiemmin vaikkapa Ranskassa oli tärkeää erottaa toisistaan madame, rouva ja mademoiselle, neiti. Aika on kuitenkin muuttanut suhtautumista käsitteisiin.

Saksassa Fräulein- eli neitipuhuttelusta luovuttiin jo 1970-luvulla.

- 2000-luvun alussa oli internetissä vetoomuksia, joissa sanottiin, että ei ole oikein, että naisesta tulee rouva vasta sitten, kun hän tulee äidiksi tai saa aviomiehen. Että onko nainen vain miehen pienempi puolisko, Johanna Isosävi sanoo.

Vuonna 2012 Ranskassa päätettiin, että neiti-muoto poistetaan kaikista hallinnollisista asiakirjoista kokonaan. Kaikki naiset ovat nyt lomakkeissa rouvia. Isosävi kertoo, että Saksassa Fräulein- eli neitipuhuttelusta luovuttiin jo 1970-luvulla, ja nimenomaan feminististen liikkeiden aloitteesta.

- Mutta kyllä Ranskassa puhekielessä edelleen kuulee mademoiselle-puhuttelua. Sitä käytetään nuorista naisista, nuorten miesten tyttöystävistä, ja niin edelleen.

Kielellisiä vaikutteita

Puhuttelukäytännöt ovat liikkuneet aikojen saatossa maasta toiseen siinä missä tavarat, sanat, muodit tai aatteetkin.

- Moneen kieleen on tullut toisesta kielestä vaikutteita. Esimerkiksi venäjään teitittely on tullut ranskasta. Maiden väliset kontaktit ovat olleet merkityksellisiä, Hanna Lappalainen kertoo. Myös englantiin teitittely tuli ranskasta jo 1100-luvulla.

Puhuttelukäytännöt eivät siis liity suoraan siihen, mihin kielikuntaan kieli kuuluu. Eikä maantiedekään ole ratkaisevaa: naapurimaissa voi olla hyvin erilaisia käytäntöjä. Ruotsissa ja Suomessa sinutellaan, mutta Virossa tuntemattomat ihmiset yleisesti teitittelevät toisiaan.

Mutta kumpi on vanhempi tapa puhutella, teitittely vai sinuttelu?

- Tästä on eri teorioita, kertoo Johanna Isosävi. Kaikki tiet vievät Roomaan ja niin vie yksi teitittelyteorioistakin.

Latinan kielessä sinutellaan ja Rooman valtakunnassa siten sinuteltiin. Mutta vuonna 293 valtakunta jaettiin kahtia, Itä- ja Länsi-Roomaan. Keisari Diocletianus johti itää, keisari Maximinianus länttä. Kahta keisaria puhuteltaessa oli käytettävä monikkoa. Ja niin oli pantu alulle uusi tapa puhua ylemmilleen.