Markus Kajo
Yle
Minnuu ei huvita;
Minnuu ei huvita viedä energiansäästölamppuja jonnekin, minne kunne pitäisin ne viedä.
Minnuu ei huvita sietää kaapissa lisääntyvää määrää muovipusseja, joissa on poisvietävättyneitä energiansäästölamppuvainajia.
(Ja jos niiden pirujen takuu olisi pitänyt paikkansa, niiden pitäisi palaa vielä noin 18 000 vuotta, peräkkäin sytytettyinä. Palavatko!)
(Tasan eivät pala! Pimeyttä levittävät. Aivan päinvastoin kuin piti!)
Minnuu ei huvita ajatella, että Putin soittaisi hilpeästi mandoliinilla Ruotsin kansallislaulua reggaena, kaverina melankolinen huuliharpisti, ja kevyen singon kokoisen nokkahuilun laiha, huopakartiohattuinen soittaja jolla olisi tosi mustat silmänaluset, sekä joku naisille pöheitä kulmakarvojaan nosteleva matkalaukkubasisti, jolla paita aukinapittuna mahaan asti, paljastaen sipulikupolisia linnatatuointeja ja puolen kilon kultakorun, ja naama olisi sillä jotenkin punakka, kiiltävä ja innokas.
Minnuu ei huvita edes tehdä kahvista ja pullasta pullamössöä, tai muistella sitä, miten kivalta uutten taistelulajivaatteiden kangas tai tietty vanha tapetti tai tervattu vene tuoksuvat.
Minnuu ei huvita salaa hakea asfalttityömaalta pikimurikkaa ja järsiä palasia siitä 1960-luvun kakaroiden ad hoc-purukumina.
Minnuu ei huvita miettiä, onko paarmoilla erilainen käsitys ajan kulusta kuin meillä muilla.
Minnuu ei huvita ilmakitaraa soittaa,
( https://youtu.be/J2broLKI2GI )
eikä ilmaviuluorkesterille Schönbergin Verklärte Nachtia johtaa
( https://youtu.be/U-pVz2LTakM ) .
Minnuu ei huvita uia mahallaan, selällään. Eikä notkua räkälöissä. Eikä noukkia tavaroita lattialta joka päivä monesti. Sadasti! Ainakin sadasti!
Minnuu ei huvita uia kylelläänkään, katsellen iltahämäräisen Amalfin valoja ...tai Näsinneulaa.
Minnuu ei huvita käydä ironista dialogia tv-mainosten hehkeitten voide-emäntien tai margariininhimoisten mainoslasten kanssa sohvalta käsin, eikä edes katsoa suomalaisia vanhoja SF-filmejä jossa näyteltiin täysillä mutta kiroamatta ja aina oli kesä, paitsi jos piti hiihtää niiden Lapissa.
Ja monten vähättelemä maalaispoika olikin agronomi!!!
Minnuu ei huvita miettiä, onko Galápagoon seniorikilpikoirilla erilainen käsitys ajan kulusta kuin meillä muilla.
Minnuu ei huvita naksutella sormien niveliä.
Minnuu ei huvita käydä isojen, eikä edes pienten kirkkourkujen sisällä, eikä minnuu huvita tehdä taidetta voikukkien varsista tahi maitotölkeistä.
Minnuu ei huvita potkaista tyhjää pahvilaatikkoa työpaikan käytävällä yöllä. Minuu ei huvita ajatella Charlie Chaplinin vähäeleistä, sinistä pyjamaa, jollainen olisi kiva.
Minnuu ei huvita ajatella hyvää siitä naisesta joka käy vastapäisellä parvekkeella tupakalla.
Minnuu ei huvita ajatella edes sellaista froteepyjamaa, jossa olisi huppu ja karhunkorvat.
Minnuu ei huvita syyä vitamiineja, leipää, karkkia, ruokaa, spagettia, leipää, puuroa, pullaa, eikä mitään paitsi joskus leipää, ja suklaata toki, vaikka se maistuukin lähinnä vahalta ja päänsäryttää vain.
Ja keittoa, kerta se on helppo niellä ja menee se syömä siksi äkkiä ohi.
Minnuu ei huvita syyä makkaraakaan.
Minnuu ei huvita riippua jostain, terveys-mielessä.
Minnuu ei huvita kipittää portaita mihinkään suuntaan.
Minnuu ei huvita mennä ulos, eikä olla sisällä.
Minnuu ei huvita tämä s******n
musta loppusyksy, [Alitajunnan ad libitum:]
loppusyksy -
vuoden musta aukko
le Trou De Cul de l'Année
valehtelee uikuttavina pisaroinaan silmät posket suut nenäliinat täyteen uudesta alusta
tämä syksyn peräpää, tämä jokavuotinen mielen kalenterin kaatopaikka,
haaveiden hinnominlaakso, ja niiden karrelle kärynnyt, maho kierrätyskoppa
tämä verestäsi iilimatona turpoavaa,
öistä vääränkuninkaanpäiväänsä pitävä dopamiinireseptorien seireeni -
valehtelee tabulasta joka muka taas kohta olisi rasa
alku, uusi, entistä parempi muka, New & Improved
sitten jo imaisee se, vie, vie, vie, vie ja sulloo ja
puristaa palloksi, tiukaksi kuin paleleva lappalainen,
marmorikuulaksi, lyijyhauliksi, singulariteetiksi,
ei voi tietää kuinka kauaksi aikaa koska ”siellä” ei aikaa ole
on vain se, että ei ole edes sitä, mitä on, eikä muutakaan -
. . .
putkauttaa ulos se mustuus sisuksistaan sikiösinut jossain kohtaa -
minuutissako vai kuukaudessa
ei uutena
vaan taas vain vastasyntyneenä,
autoreinkarnoituneena
hivenen entisiä manifestaatioitasi ”viisaampana”
mutta entistä avuttomampana:
yhä yksemmin tämän kylmän maailman armoilla
sitä nyt enemmän ymmärtäessäsi,
autiuden ja kaiken ja oman itsen mittasuhteita paremmin tajutessasi;
miten pitkiä ovat välimatkat, miten lyhyet omat askeleet
miten hidas oman kumaran varjoni kulku puulta puulle,
puiden välistä välkkyvältä tähdeltä seuraavalle taivaiselle puidenväliloistajalle
ja lähellä ei kuulijan kuulijaa, loputtomalta tuntuvalla taipaleellasi kotitähtiin
mietit
ja
odotat siinä silmät sirrillään,
huonossa jamassa kuin poskihampaiden välissä olisi hiekkaa,
murheenkryynejä purupinnat pullollaan, purressa kukkuraritisten,
odotat siinä
ihokarvat kihisten
että eiväthän joululaulut soi vielä, eiväthän vielä
eiväthän vielä
eiväthän enää ikinä -
hypätään suoraan syksystä, sen lopun kynnykseltä, kesään
aina
ja ikuisesti,
loikataan silmät kiinni ruumiiden yli,
ja yli pimeyden;
kylmä viima vain vilahtaa suruharsonpyyhkäisynä
nilkkojen herkällä iholla,
säräyttää haavan, pari,
kun jo tupsahdat jaloillesi tai kuperkeikoin
ja taas olet lapsi nurmikolla, käsi äidin kädessä, tai tai isän, tai jonkun, edes -
kuvitellun, oikean, ei väliä - hädätönnä kuitenkin; jo mielen häntä heiluu!
Kallonsisäisen kaitafilmin kelanloppuräpsähdyksiin havahtuu silloin pelokas elämä,
hetkeksi huojentunut,
ja varalta kipittää
refleksinä kipittää
tuttuun piiloonsa lankkulattian rakosiin, vuolukiviuunin lämpöön luottaen,
ja kietoutuu armeliaaseen,
armahtavaan mielensisäiseen valveuneen piilossansa, ja rukoilee.
From goulies and ghosties
And long-leggedy beasties
And things that go bump in the night,
Good Lord, deliver us;
Mörönsyöttinä olemasta,
Yössä töyssähtäjiltä,
Pitkäjalkapirulaisilta,
Elukoilta kaikilta mitä niitä haamuja lieneekään -
Säästä meidät, oi Herra!
Amen.
(Da capo al fine, ad infinitum)
[Ylitajunta jatkaa pajatustaan:]
...Eikä minnuu huvita räpätä, eikä puhua meluisien kanssa, eikä kännisten.
Eikä semmoisten, jotka ovat juuri keksineet kärpäskengät ja parhaillaan riippuvat pää alaspäin katosta; heikäläisistä voi valua kuolaa alas, itsen päälle, jos ihmettelevät niitä kärpäskenkiään suu auki, katosta riippuessaan. Kun, ei sitä joka päivä kärpäskenkiä keksitä!
Minnuu ei huvita korjata eikä vahata.
Minnuu ei huvita tuunata, eikä päivittää.
Minnuu ei huvita reagoida markkinatilanteeseen ajoissa.
Minnuu ei huvita, että ennen pitkää on taas liukasta ja sataa räntää vaakana silmiin.
Eikä minnuu huvita kääntää Kissat 2015-seinäkalenteriin oikean kuukauden kissaa, kun tuo kannessa oleva voikukkien keskellä talsiva Toukokuun kissa on niin mukava ja jotenkin juuri minua rauhoittava, plus kannessa se on isompana kuin virallisen toukokuukautensa sivulla.
(Ei kai kalenterin joka sivua ole pakko tuijottaa ollenkaan tai yhtä kauan kuin jotakuta toista sivua tai, kantta. Minua ei huvita, että tarttisi! Quius kissakalendarius, eius regio! Omistaja määrää. Ei moraali!
Ja tiedän että tuossa aiemmassa kappaleessa on pilkku väärällä puolella tai-sanaa, mutta minua ei huvita, että pitäisi siirtää pois se, vaikka se on paremman näköinen noin, väärin laitettuna.)
Minnuu huvittaisi hakata puuhun nauloja, mutta ei ole tarvetta, puuta eikä nauloja. Vasara on.
Minnuu ei huvita avata kirjeitä, paitsi jos ne ei ole jotain laskuja firmoilta tai että tilaa meiltä kumi-ikenet tai Naisten Pakaratreenilehti, saat uistinlompakon ilmasi.
Silti vaatimatonkin kirje on jotenkin mukavampi tai lämpimämpi kuin sähköposti, ja sähköpostit monesti häviää jo ennen kuin ne on edes löytyneet! (Mukavat sähköpostit on tietysti erityinen ilo, paitsi jos häviävät ennen löytymistään jolloin on itsellä vain vesiperän vetö siinäkin asiassa, ex nihilo nihil fit.)
Minnuu ei huvita, että kutittaa hankalasta paikasta, hiukan lapaluiden välin alapuolelta.
Minnuu ei huvita että kaupassa on kuuma ja päässä surisee kun ei jaksa miettiä mitä piti ostaa.
Ai niin, heijastimia.
Minnuu ei huvita, kun öisellä vedenjuontireissulla keittiössä Saarioisten paastonkestävän mansikkamarmelaardipurkin suojapaperi, tai suojapaperiton ruokakaupan juomalasikeräilytarra, tai olipahäntä nyt vaikka litistynyt taateli - tarttuu lattialta kantapäähän.
Pistää pestä iso osa kantapäästä aivan turhaan! Keskellä yötä!
Ja jos tulisi kettu ja iskisi pakaraan juuri kun olet osaa kantapäästä pesemässä, niin täysin avuton olet siinä.
Haa, vielä pahempaankin paikkaan voisi purra kettu. Ja silti ainoana puolustusvälineenä Sini-merkkinen lattiankuivame. Nauraa sille kettu!
Toivoo:
M.K.
P.s. en sanonut että minuu ei huvita kirjottaa Teille. Ei ollut unohdus se, vaan huvittaa kirjoittaa Teillen. Tosin eri asioista joskus, kuin toisinaan ei. Hulluksihan sitä tulee jos aina samaa vain, paitsi välillä on rutiini ihana, esmes Capricciosaa söin putkeen noin 23 vuotta. Välillä Mexicanaa 4-5 v. Nyt taas Capricciosaa. Siis jos huvittaa syödä pizzaa, mutta
Minnuu ei huvita syyä pizzaaa!
- - -
