Hyppää pääsisältöön

Marja Hintikka Livessä lanseerataan seksikoulu – ohjelmaa varten kuvattiin aitoja sänkypuuhia

Opaspariskunta neuvoo ohjelmassa "kaikki trikit". Kuvattuja seksikohtauksia ei kuitenkaan näytetä sellaisenaan televisiossa.

Heikki Soini ja Marja Hintikka näkyvät Marja Hintikka Live -ohjelmassa tänä syksynä. // Kuva: Anne Hämäläinen

Televisiossa ja radiossa pian starttaava Marja Hintikka Live -ohjelma tarjoilee uuden palvelun: seksikoulun. Taannoin myös YleX:llä vaikuttaneet Marja Hintikka sekä ohjelman tekijätiimiin kuuluva Heikki Soini kertoivat ohjelman opetustarjonnasta perjantain Disko2000:ssa DJ Orionin ja Matti Airaksisen vieraana.

- Fakta on se, että monella pariskunnalla on seksiongelmia. Seksiä ei joko harrasteta tai se ei oikein maistu. Me ajattelimme, että on meidän vastuulla yrittää auttaa, Soini kertoi.

Siksi ohjelmassa lanseerataan vanhempien seksikoulu, johon on pyydetty mukaan opaspariskuntaa näyttämään ”kaikki trikit”. Tarkoituksena on antaa suomalaisille ohjeita ja vinkkejä siihen, miten pariskunta voi parantaa seksielämäänsä ja siten parisuhdettaan.

- Nettihän on täynnä viiden viikon kurssituksia, tyyliin löydä sisäinen totuutesi, laihduta, mikä sinusta tulee isona. Tämä on kuitenkin se juttu, joka oikeasti jäytää suomalaisia, Hintikka sanoi.

Seksikoulun opetusmateriaaliksi on kuvattu opaspariskuntaa harrastamassa ihan oikeaa seksiä. Näitä videoita ei kuitenkaan sellaisenaan näytetä Marja Hintikka Livessä tai missään muuallakaan.

- Materiaali animoidaan. Me teimme tällaista rajua matskua, jotta graafikko voi animoida sen päälle. Näin saamme autenttista materiaalia, mutta sitä pystyy myös katsomaan, kun ei mene aivan x-rated-osastolle, Hintikka sanoi.

Marja Hintikka Liven seksikoulun yhteistyökumppanina on Väestöliitto, ja ohjelman tekijät ovat tehneet yhteistyötä muun muassa liiton kuuluisan tutkimusprofessori Osmo Kontulan sekä seksologi ja psykoterapeutti Tarja Santalahden kanssa.

Marja Hintikka Live alkaa lokakuun 12. päivä TV2:ssa. Katso Marja Hintikan ja Heikki Soinin koko vierailu alta.

Lue myös:

Vanhempien seksikoulu ei ole vielä alkanut – ja näin sitä kommentoidaan netissä

Tämä pariskunta opastaa vanhempia parempaan seksiin Marja Hintikka Livessä – traileri K-16