Paul Haggis on Crash-elokuvan Oscar-palkittu ohjaaja ja kirjoittaja. Hän on ollut suurimman osan elämästään skientologi. Dokumentissa Going Clear Haggis kertoo miksi.
Skientologia lupasi hänelle kaiken. Pian kulttiin liityttyään hän sai juuri sen, mitä oli tavoitellut: ujo, etäinen ihastus erääseen naiseen muuttui seurusteluksi. Kyse oli todennäköisesti itseluottamuksen puuskasta, mutta parikymppinen Haggis pisti saavutuksensa skientologian piikkiin.
”Olin huolissani, kun skientologiaa kutsuttiin uskonnoksi, mutta ajattelin että mitä väliä, jos se vain toimii”, Haggis kertoo dokumentissa.
Hän väittää pitäneensä skientologiaa elämäntaito-ohjelmana, joka tosiaan toimi. Haggis sai töitä Hollywoodissa. Hänestä tuli 1980-luvulla erittäin menestyvä televisiokäsikirjoittaja ja myöhemmin yksi elokuva-alan kovimmista taustanimistä.
Raja tuli vastaan 35 vuotta liittymisen jälkeen. Haggis oli maksanut skientologiakirkolle huikeita summia ja edennyt pitkälle uskonnon hierarkiassa. Hän ei ollut enää tavallinen ihminen, vaan OT2-tasolla, ”operoiva tetaani”. OT3-tasolle noustakseen Haggis sai tutkia erittäin salaisia kopioita uskonnon perustajan L. Ron Hubbardin käsinkirjoittamista papereista, joissa kerrottiin maailmankaikkeuden lähihistoriaa.
”Ajattelin, että mitä vittua tämä on. Olin ollut mukana elämäntaitojutussa. On puhuttu negatiivisista tunteista. Mutta mitä vittua tämä nyt oli?”, Haggis sanoo dokumentissa.
Paperit avaavat Hubbardin luomiskertomusta.
Onko tämä joku hulluustesti? Kokeilevatko he, uskonko tähän ja jos uskon, saan potkut?
75 miljoonaa vuotta sitten ihmiset asuivat meidän maailmaamme muistuttavalla planeetalla. Galaktinen tyranni Xenu kutsui ihmiset luokseen verotukseen liittyvällä salajuonella, jäädytti heidät ja pudotti pakastetut kehot tulivuoriin. Perään Xenu heitti ydinpommeja. Ihmisistä jäi jäljelle vain sielut, tetaanit. Sitten Xenu täytti tetaanit huonoilla mielikuvilla, neurooseilla ja itsetunto-ongelmilla.
”Onko tämä joku hulluustesti? Kokeilevatko he, uskonko tähän ja jos uskon, saan potkut?”, Haggis muistelee ajatelleensa.
Testistä ei ollut kyse, päinvastoin. Skientologian mukaan me ihmiset olemme näitä pilattuja tetaaneja, ja skientologian erittäin kalliit hoidot puhdistavat sielun.
Tuntuu käsittämättömältä, että tämän mielisairaalta kuulostavan Xenu-sekasotkun valjettuakin Haggis jäi vielä kirkkoon. Hän oli kerta kaikkiaan koukussa. Hän itse vältti lukemasta skientologiasta mitään negatiivista. Miksi hän sotkisi ajatuksiaan? Loistelias urahan oli kiistaton todiste siitä, että skientologia todella toimi.
Myöhemmin hän alkoi pitää kirkon homofobiaa ongelmana. Hänen tyttäristään kaksi on julkilesboja.
Vuoden 2009 skientologiasta erotessaan Haggis pisti kaiken peliin. Hän ymmärsi olleensa uskomattoman väärässä ja kertoi siitä julkisesti. Ero ei ollut vaaraton. Kirkko käy armotta sitä kritisoivien tahojen kimppuun.
Haggis olisi toki voinut myös jäädä skientologiksi. Mikäli hän olisi edennyt OT8-tasolle asti, hän olisi oppinut lukemaan toisten ihmisten ajatukset. Houkutteleva kyky, tietenkin. Tom Cruise saattaa olla jo OT7-tasolla.
Myös Going Clearin ohjaaja Alex Gibney on Oscar-palkittu tekijä. Hän sai Oscarinsa amerikkalaissotilaiden Afganistanissa tekemää sotarikosta avaavasta dokumentista Taksi pimeyteen.
Going Clear on vaikuttava dokumentti skientologiasta, sen vetovoimasta, salaisuuksista ja kirkon taistelusta totuutta vastaan. Gibney ei pilkkaa ketään, vaikka siihen olisi Xenu-satujen ja muun potaskan vuoksi poikkeukselliset mahdollisuudet. Eniten häntä kiinnostaa, miksi mielettömältä kuulostava kultti kutsuu puoleensa.
Dokumentissa esitellään laajasti Hubbard, tieteiskirjailija, joka päätti perustaa uskonnon. Hän ammensi freudilaisesta psykoanalyysistä, mutta teki skientologiasta nimenomaan nykyaikaisen psykiatrian vihollisen. Kulissien takana Hubbard muun muassa hakkasi vaimoaan ja uhkasi tätä heidän lapsensa tappamisella.
Skientologiaan parinkymmenen vuoden ajan kuulunut Hana Eltringham Whitfield kertoo, kuinka kultti oli hänelle ”uskontoa ja tunnetta, kuin liimaa”. Hänelle Hubbard oli ihmisten joukkoon tullut jumala.
”Kuuntelimme häntä kuin noiduttuina”.
Hubbardin varsinainen neronleimaus oli viedä kulttinsa Hollywoodiin. Sieltä hän löysi itsestään epävarmoja ja usein työssään pettyviä ja torjutuksi tulevia ihmisiä. Turvaa ja lohtua tarjoavalle uskonnolle, kuten skientologialle oli siis tilaus. Viihdealalla lahjakkaimmilla oli menestyessään myös mahdollisuus tienata järjettömiä summia. Ja mikä parasta huijaukseen ja eräänlaiseen kiristämiseen perustuvan uskonnon kannalta: erittäin monilla viihdealan ihmisillä on salaisuuksia, joita he eivät halua kenenkään, saati suuren yleisön tietävän. Uskonnon nimissä he toki asioista avautuvat.
Monien tunnettujen skientologien terapiaistunnot eli ”auditoinnit” nauhoitetaan salaa, dokumentissa kerrotaan. Kirkolla on siis huikea määrä salaisuuksia ihmisistä, jotka ovat luulleet puhuvansa luottamuksella, hyväntekijöilleen. Siksi niin harvat uskaltavat erota.
Kuuluisimmat skientologit ovat Tom Cruise ja John Travolta. Kirkkoon kuuluvat myös muun muassa näyttelijät Elisabeth Moss ja Juliette Lewis.
Dokumentissa puhuu Spanky Taylor, joka oli itsekin skientologi sekä siviilissä Travoltan pr-agentti. Kuten Haggis, myös Travolta löysi kirkon pariin uransa haparointivaiheessa. Juuri samoihin aikoihin hän sai roolin tv-sarjasta Terve taas, Kotter, ja hänestä tuli tähti. Paria vuotta myöhemmin seurasi elokuva Saturday Night Fever. Tuntemattomasta näyttelijästä tuli yksi maailman suosituimmista. Taylor kertoo, että Travolta uskoi menestyksensä olevan yksinomaan skientologian ansiota.
Myöhemmin Travolta uhkasi kerran lähteä kirkosta. Hänellä on salaisuuksia, jotka olisi silloin paljastettu. Travoltasta tuli kirkon panttivanki.
Cruiselle taas tehtiin vuonna 2001 selväksi, että hänen seksielämänsä Nicole Kidmanin kanssa oli perverssiä. Taustalla oli skientologiakirkkoa Hubbardin kuolemasta alkaen johtaneen David Miscavigen halu saada Cruise tiukemmin kiinni kirkkoon. Pian Cruise erosi Kidmanista. Näistä kuvioista kertoo Mark Rathbun, joka oli vastuussa Cruisen auditiointien salavideoinnista. Rathbun paljastaa Miscavigen lukeneen myöhemmin Cruisen henkilökohtaisia avautumisia paperilta ääneen viskin ääressä ja nauraneen.
Cruise on kirkon suurin aarre, josta Miscavige on siksi tehnyt parhaan kaverinsa.
Cruise on kirkon suurin aarre, josta Miscavige on siksi tehnyt parhaan kaverinsa, Rathbun kertoo. Kirkko on käyttänyt Cruisen viihdyttämiseen järjettömiä rahasummia. Hänelle on annettu on omat linnoituksen kaltaiset huvilansa ja lentokonehangaarinsa, jotka kirkko on maksanut. Cruiselle järjestetään suuria juhlia.
Vastineeksi Cruise ylistää skientologiaa erilaisissa kirkon sisäisissä materiaaleissa ja värväysvideoilla sekä kehuu tarvittaessa Miscavigen maasta taivaisiin. Going Clearissa nähdään paitsi Cruisen kuuluisat hyppimiset Oprah Winfreyn sohvalla, myös paljon nolompia videoita. ”Viisain ja myötätuntoisin tapaamani ihminen”, Cruise hehkuttaa Miscavigea, joka muuten oli bestmanina, kun tähti meni naimisiin Katie Holmesin kanssa.
Spanky Taylorilla on toisenlainen tarina. Hän kertoo skientologien omasta vankilasta, jonne väärin toimineet kirkon jäsenet vapaaehtoisesti viedään - ja sitten suljetaan jopa kuukausiksi. ”Meitä oli siellä parisataa”, Taylor kertoo.
Vankilassa tehtiin 30 tunnin työvuoroja ja vangeille tehtiin pakkoauditointeja. Ruoaksi tarjottiin toisten aterioiden jämiä.
Taylor päätyi vankilaan erehdyttyään kertomaan, että harkitsee kirkosta eroamista. Kun hän oli vankilassa, hänen kymmenkuukautinen vauvansa liitettiin kirkon kadettiorganisaatioon, joka on eräänlainen kasvatuslaitos. Taylor kertoo, kuinka hän vapaalle jalalle päästyään valehteli itsensä lapsensa luo. Hän otti lapsensa virtsanhajuisesta kehdosta. Lapsella oli silmät rähmässä ja ympärillään parvi banaanikärpäsiä.
Skientologikirkon kaataisi Yhdysvalloissa sen joutuminen verolle. Koska se on virallisesti hyväksytty uskonnoksi, sillä on verovapaus.
Mikäli Miscavige saataisiin oikeuden eteen vastaamaan kirkon toimintaan liittyviin kysymyksiin, sen asema uskontona kyseenalaistuisi, Gibney esittää dokumentissa.
Going Clearissa arvioidaan, että kirkolla on Yhdysvalloissa vähintään 1,2 miljardin euron omaisuus.
Lisää ohjelmasta
- Uskontovisa - totta vai tarua?
- Uskonlahkoja meiltä ja maailmalta
- Docventuresin viikon leffa: Going clear
- “Huumeidenkäyttäjätkin ovat ihmisiä ja joidenkin lapsia” – Huumekeskustelu kuumensi tunteita, tarjosi empatiaa ja toi esiin karuja kohtaloita Docventuresin chatissa
- “Kun olin 21-vuotias, 21 kaveriani oli kuollut yliannostukseen” – kokija ja asiantuntijat kertovat, mitä Suomen huumeongelmalle pitäisi tehdä
- Riku Rantala: Lähes miljoona suomalaista on kokeillut huumeita – onko mitään järkeä rangaista jokaista?