Hyppää pääsisältöön

Fennada aloitti vahvoilla naiselokuvilla

Fennada-Filmin kaksi ensimmäistä elokuvaa sijoittuivat kantaaottavasti naisten maailmaan. Ratavartijan kauniin Inkerin tarina näyttäytyi valkokankaalla uskottavana romantiikkana, sodan takia naimattomaksi jääneen Ylijäämänaisen kertomus taas piti sisällään tiukkaa moraalista pohdintaa. Ensimmäisinä ohjaajina puikkoihin pääsivät Hannu Leminen ja Roland af Hällström.

Hannu Leminen sai vuonna 1950 ohjattavakseen vastaperustetun Fennadan esikoisfilmin Ratavartijan kaunis Inkeri. Elokuvan perustana on Jussi Kukkosen vuonna 1947 julkaisema samanniminen, kriitikoiden ylenkatsoma viihderomaani. Kukkosen romaania oli luonnehdittu mm. arvottomaksi, nyyrikkimäiseksi tekoromantiikaksi.

Kuinka ollakaan, taipui tarina Lemisen käsissä uskottavaksi ja se sai kriitikoiden jakamattoman kiitoksen. Koska lähdeteos arvioitiin niin teennäiseksi, pidettiin lopputulosta todellisena saavutuksena. "Merkittävää on, että kertomuksesta on saatu aikaan elokuva, joka hämmästyttävän vankasti liikkuu arjen realistisella peruskalliolla”. "Hyvin ohjattua ja näyteltyä kehnoa viikkolehtiromantiikkaa", arvioitiin elokuvaa tuoreeltaan.

Ratavartijan kaunis Inkeri on uudelta tuottajalta sanalla sanoen velvoittavan hyvä pelinavaus― Paula Talaskivi, HS

Elokuva on nuoren vaimon, häntä vanhemman ratavartijana toimivan aviomiehen ja nuoren komean veturinkuljettajan välinen melodramaattinen kolmiodraama. Tarina alkaa, kun veturinkuljettaja (Erkki Viljos) suutelee kaunista Inkeriä (Helena Kara) tietämättä, että tämän mies on ratavartija. Inkeri on solminut avioliiton kiitollisuudesta ja joutuu houkutusten edessä omantunnonkriisiin.

Lemisen ohjausta kuvattiin varmaotteiseksi, rytmilliseksi ja keskittyneeksi, hänen näkemystään filmillisen selkeäksi, iskeväksi ja persoonalliseksi. Erityiskiitosta sai Esko Töyrin kuvausjälki. ”Kaunis, kirkas ja detaljeista rikas kuvaus rakentaa kokonaisuutta ratkaisevalla tavalla." Myös Ahti Sonnisen säveltämää säästeliästä musiikkia kehuttiin. Elokuva huomioitiin myös uuden filmiyhtiön debyyttinä.

Siveetön kohtaus syntyi vahingossa

Näyttelijöistä kiitettiin etenkin Inkerin roolin näytellyttä Helena Karaa. ”Hän saavuttaa tässä voiton, ja saa siitä irti kaiken, mitä siitä yleensä voi saada.” Nimiosaa oli aluksi tarjottu Ansa Ikoselle, mutta tämä oli kieltäytynyt siitä elokuvan sisältämän saunakohtauksen vuoksi. Niinpä Leminen antoi roolin vaimolleen Karalle.

Miespääosan esitti amatöörinäyttelijä Erkki Viljos, joka oli nähty valkokankaalla jo elokuvassa Soita minulle, Helena. ”Erkki Viljos on kehittynyt ilahduttavasti sitten viime näkemän varsinkin replikoinnissa, eikä pyrikään ylittämään tulkintamahdollisuuksiaan.” Veturinkuljettajan rooli sopi Viljokselle erinomaisesti sikälikin, että hän osasi oikeastikin ajaa veturia. Elokuvan kuvauksissa hänelle kuitenkin sattui erhe: hän löi veturin jarrut pohjaan liian voimakkaasti, ja junan pyörät hankautuivat kulmikkaiksi.

Elokuvaversion käsikirjoituksen tekivät Filmikynä-nimimerkin taakse suojautuneet Leminen ja Ilmari Unho. Suomen kansallisfilmografian mukaan alkuperäistarina muistuttaa Emile Zolan romaania Ihmispeto / La bête humaine (1890), josta on tehty useita elokuvasovituksia. Romaanin kuuluisin filmatisointi on Jean Renoirin samanniminen elokuva vuodelta 1938, missä veturinkuljettajana nähtiin Jean Gabin ja kolmiodraaman muissa osissa Simone Simon ja Fernand Ledoux.

Elokuvatarkastamossa filmille määrättiin 15 prosentin vero. Tiettävästi veron aiheutti kohtaus, missä Inkerin ja Ilmarin rakkauskohtaus jatkui lähikuvana edestakaisin liikkuvasta veturinpyörien männästä. Leminen itse kiisti tarkoitushakuisuuden, ja muisteli asiaa huvittuneena Peter von Baghin haastattelussa vuonna 1993. "Ensi-illassa sanottiin, että kummosta pornoa sä esität?” (Alkaa kohdasta 04:15)

Elokuva myytiin 1950-luvulla Neuvostoliittoon ja myöhemmin Unkariin. Kriitikoiden suitsutuksesta huolimatta elokuvan yleisömenestys jäi Suomessa alle vuoden keskitason.

Järjestyksessään toisen Fennadan elokuvan Ylijäämänainen ohjasi Roland af Hällström vuonna 1951. Aihe oli tiukasti kiinni ajassaan: sota oli katkaissut monen nuorenparin tarinan. Moni jäi naimattomaksi olosuhteiden pakosta. Mutta millaisia valintoja puolisotta jääneen naisen oli soveliasta tehdä?

Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun sodan erilleen repimät Laura (Asta Backman) ja Lennart (Tauno Palo) tapaavat toisensa vuosia myöhemmin. Tavaratalon kassana työskentelevä Laura on jo tottunut yksineloon ja kyllästynyt olemaan esimiehensä liehittelyn kohteena. Lennartin yllättävä paluu sekoittaa hänen arkensa. Seuraa kiihkeä intohimodraama ja moraalista pohdintaa naisen oikeudesta toimia yhteiskunnassa miesten lailla.

Aikalaisarvioissa aihetta yleisesti kiitettiin, mutta aivan terävimpien kommenttien mukaan asiasta ei sittenkään oikein saatu otetta. ”Uudella Fennadalla on lupaavan naseva nimi, mutta pettymys on sitä suurempi, kun nimen tarkoittamaa aihetta ei ole Talven käsikirjoituksessa kehitelty lainkaan nasevasti.”

Syitä tarinan toimimattomuuteen etsittiin Jussi Talven käsikirjoituksesta.”Talvi kertoo tarinan hillitysti ja harkiten, mutta kuitenkin elokuva vaikuttaa omituisen köyhältä ja epäaidolta. Luulen, että siitä puuttuu verta ja elävää hermoa. Sitä paitsi replikointi on perinpohjin kirjallista maultaan, ihmiset puhuvat tavan takaa kuin kirjoituskoneet.”

Ehkä tapaamme joskus kadulla, ja silloin hymyilemme, eikö niin?― Laura

Ohjausta sen sijaan kiitettiin varauksetta. ”Roland af Hällström osoitti jo Fenno-Filmin köyhissä oloissa omaavansa tarkan filmisilmän ja lisäksi hän on kekseliäs ja kyvykäs tekemään filmin miltei tyhjästä. (…) Hällström osaa karsia filmistään pois kaiken sen, mikä on kerronnassa toisarvoista.”

Myös Peter von Bagh mietti myöhemmin syitä af Hällströmin onnistumiseen. ”Hän tavoittaa melodraaman kärjistetyt ulottuvuudet hyvin eikä pelkää edes karikatyyrin alueelle tunkeutumista. Backmania himoitseva, paperinukkeja leikkelevä ”suuren tavaratalon” piskuinen osastopäällikkö on tällainen karrikoitu kärjistys. (…) Ja voiko melodraamaa edes seuloa esiin maassa, jossa jo elämä sinänsä on meloa – siinä kysymys, jonka Roland af Hällström nostaa esille aiheen edellyttämällä kirpeydellä.”

Jälleen kerran heti tuoreeltaan kiitettiin Esko Töyrin kameratyöskentelyä. ”Kuvaus sinänsä on parhaita, mitä olen kotimaisessa elokuvassa nähnyt. Töyri tuntuu olevan elokuvaajiemme eturivin miehiä.”

"Filmi jää ylijäämänaisen itsensä, Asta Backmanin filmiksi"

Näyttelijöistä erityiskiitosta sai osakseen tuore elokuvakasvo Asta Backman. ”Filmin uusi tulokas Asta Backman on herkkine kasvoineen hyvin miellyttävä nuori nainen. Hänessä on sitä paitsi harvinainen yhdistelmä nuorta raikkautta ja kypsyyttä ja hänen naisellisuutensa valloittaa ilman suuria eleitä, ulkoisia tehokeinoja ja yrittämistä.”

Backmanin nimekäs vastanäyttelijä Tauno Palo puolestaan nähtiin hänelle jo tutuksi käyneessä roolissa petturina, eikä se herättänyt kriitikoissa suuria tunteita. Sen sijaan sivuosassa nähdyn Kyllikki Forssellin "kiihkeäsävyistä" roolisuoritusta kiitettiin onnistuneeksi.

”Tauno Palo ei liene ollut osassaan kovin innostunut, eikä Kyllikki Forssellin osuuskaan draaman toisena naisena, joskin se on uskottavasti näytelty, jätä tärisyttävää vaikutusta.” Osastopäällikkö Suvanteen rooli oli räätälöity Harri Sinijärvelle ja sitä pidettiin onnistuneena.

Elokuva kuvattiin Helsingissä 1. joulukuuta 1950 – 12. helmikuuta 1951. Ulkokuvat filmattiin hotelli Tornissa, Linnunlaulussa ja Malmin lentokentällä. Sisäkuvat otettiin Stockmannin tavaratalossa ja Malmin lentosasemalla. Musiikin sävelsi Tapio Ilomäki, joka käytti johtoteemanaan muunnelmia venäläisestä sävelmästä Mustat silmät.

Kriitikoiden suosiosta huolimatta elokuvan yleisömenestys jäi selvästi alle vuoden keskitason

Tauno Palo näyttelee yhden niistä häilyvistä petturimaisista elostelijanrooleistaan, joissa romanttisen olemuksen alla väijyy autius― Peter von Bagh
Fennada-Filmin logo.
Fennada-Filmin logo. Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle. fennada-filmi

Fennada-Filmi

Fennada-Filmi syntyi vuonna 1950, kun Fenno-Filmin ja Adams Filmin elokuvatuotannot yhdistyivät. Fennada-Filmi oli alansa suurimpia yhtiöitä Suomessa 1950–1970-luvuilla ja sitä johti koko toimintansa ajan kauppaneuvos Mauno Mäkelä. Kaikkiaan 64 pitkän teatterielokuvan lisäksi yhtiö tuotti satoja lyhytfilmejä. Vuonna 1982 Yleisradio osti Fennada-Filmin ja on siitä lähtien esittänyt Fennada-elokuvia kanavillaan.

Kirjoituksessa käytetyt lähteet:
Suomen kansallisfilmografia 4 (vuodet 1948-1952).
Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Otava 2005.

Kommentit
  • Leijonakuningas Jukka Jalonen

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen haastatteluissa.

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosella on taito saada pelaaja loistamaan ja joukkue kukoistamaan. Saavutusten listalla on muun muassa Suomen mestaruus, olympiapronssi ja MM-kulta. Sietäminen ja intohimo, siinä kaksi asiaa, jotka mestarivalmentaja nimeää menestyksen avaimiksi.

  • "Ilman unelmia ei voi elää tulevaisuuteen" – Chilen pakolaiset muistelevat vallankaappauksen kauhuja ja suomalaista solidaarisuutta

    Vuoden 1973 vallankaappaus sai suomalaiset aktivoitumaan.

    11. syyskuuta vuonna 1973 kenraali Pinochetin sotilaat aloittivat vallankaappauksen ja ryhtyivät tuhoamaan Chilen demokraattista järjestelmää. Stadionit muutettiin keskitysleireiksi, ihmisiä vangittiin, kidutettiin ja surmattiin. Elävän arkiston koostamassa artikkelissa entiset pakolaiset kertovat kokemuksiaan vankileireistä, kotiinpaluusta ja suomalaisesta solidaarisuudesta.

  • Chileläisen Alvarezin perheen pakolaisvuosista jäi muistoksi Turun murre – poika Luis palasi asumaan Suomeen

    Vaiheita pakolaisuudesta paluumuuttoon Ylen ohjelmissa.

    Alvarezit pakenivat Chilen syksyn 1973 vallankumouksen jälkeistä kaaosta ja vainoja Suomeen. Viisihenkinen perhe asettui Turkuun yli kymmeneksi vuodeksi, mutta palasi Chileen 1985. Suomeen sydämen siteet luonut vanhin poika Luis muutti kuitenkin takaisin Turkuun opiskelemaan. Perheen vaiheita on tallentunut Ylen ohjelmiin, joissa heitä saatellaan paluumatkalle vanhaan kotimaahan, käydään tapaamassa poliittisesti uudelleen järjestäytyvässä Chilessä sekä kuullaan perheen tarinaa aikuisena Turussa yliopistouran luoneen Luis Alvarezin kertomana.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto