Georgialainen säveltäjä Giya Kancheli edustaa ECM-yhtiölle tyypillistä mystistä minimalismia, mutta siinä missä toinen ECM-nimi Arvo Pärt kuulostaa itseltään, Giya Kancheli kuulostaa puolalaisen harmaasävyisen taide-elokuvan ääniraidalta. Siinä ei ole mitään pahaa.
Uusimpaan ECM-levyyn Kancheli ei ole kirjoittanut esittelytekstejä vaan apologian, jossa hän tunnustaa, ettei yritä musiikilla parantaa maailmaa tai ottaa kantaa. Hän vain säveltää sielunsa surua tässä epätäydellisessä yhteiskunnassa, joka ei opi virheistään, ja säveltää sitä tietoisen yksinkertaisella sävelkielellä.
Uutuuslevyn teokset Chiaroscuro ja Twilight lienee valittu korostamaan Kanchelin kypsän estetiikan yhtenäisyyttä. Kamariorkesterin solistina on toisessa kappaleessa viulu, toisessa kaksi viulua, mutta muuten ne ovat identtisiä tunnelmaltaan, palaavalta dramaturgialtaan ja parinkymmenen minuutin kestoltaan. Perkussiomaustetuilla jousiorkesterikeinoilla ilmaistut hiljaisuus, melankolia ja nostalgia vuorottelevat, ja vain harvoin tunnelma tiivistyy painokkaaksi, hakkaavaksi forteksi tai peräti kromatiikaksi.
Hauraan surun lomaan Kancheli lipsauttelee varsin juustoisia viihdeharmonioita. Amerikkalaisen jousiston estetiikalla ne olisivat varmasti sietämättömiä, mutta Kremerata Baltica pidättäytyy harmaasävyissä ja pelastaa tunnelman. Yhtä malttavaisia ovat viulusolistit. Patricia Kopatchinskaja käyttää loputtomasta ilmaisuskaalastaan lähinnä herkkyyttä ja kuulautta, ja etäinen ECM-äänitys pitää tiukatkin viulupurkaukset kurissa. Gidon Kremer puolestaan tuntee tämän estetiikan kuin omat taskunsa.
Kokonaisuudessaan levy on omituinen esteettinen yhdistelmä. Ilmaisu on henkilökohtaista, vilpitöntä ja koskettavaa, mutta samaan aikaan tuntuu että mitään ei tapahdu. Kuulijalle näytetään yksi maisema mutta kapeasta aukosta. Minulle kuulijana jää olo että tämän musiikin kauneus ei avaa näkemään muuta kauneutta. Mutta kenties juuri pyrkimystensä vaatimattomuuden ansiosta tämä musiikki on niin vilpitöntä, että se toimii omilla ehdoilla.
Giya Kancheli: Chiaroscuro; Twilight. - Gidon Kremer ja Patricia Kopatchinskaja, viulu, ja Kremerata Baltica. (ECM New Series, ECM 2442)
Kuuntele Uudet levyt 9.10.2015, toimittajana Kare Eskola.