Hyppää pääsisältöön

Jotunin Kultainen vasikka taipui kiitetyksi elokuvaksi 1961

Ritva Arvelo ohjasi vuonna 1961 Maria Jotunin näytelmän Kultainen vasikka elokuvaksi, joka on kestänyt aikaa. Arvelo itsekin teki alalla historiaa: hän oli kaikkien aikojen neljäs suomalainen naispuolinen elokuvaohjaaja.

Teatteriohjaaja, näyttelijä ja tanssija Ritva Arvelo sai vuonna 1961 Fennada-Filmiltä mahdollisuuden ohjata Maria Jotunin näytelmän Kultainen vasikka elokuvaksi. Arvelo oli ohjannut näytelmän Intimiteatterille, jolla muutoinkin oli paljon yhteistyötä Fennadan kanssa.

Pontimena tarjoukselle olivat kiitetyn teatteriohjauksen lisäksi vastaperustettu valtion elokuvapalkinto: Fennadalla uskottiin, että onnistuessaan Arvelon ohjaus voisi hyvinkin saada sellaisen. Lisäksi tiedettiin, että Arvelo oli toivonut filmausmahdollisuutta jo pitkään. Naiset elokuvaohjaajina olivat tuolloin vielä harvinaisuuksia: ennen Arveloa vain kolme suomalaisnaista oli päässyt ohjaamaan kokoillan elokuvia.

Jotunin tarinan sijoittuu ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Porvooseen. Tarina kertoo keinottelemaan ryhtyvistä ihmisistä, jotka unelma nopeasta rikastumisesta sokaisee. Rahasta tulee näytelmän epäjumala, Raamatun kultainen vasikka. Tapahtumien keskiössä on valokuvaaja Ahlroosin perhe.

Arvelo rakensi elokuvasta kronologisen ja lavensi tapahtumapaikat eri puolille ensimmäisen maailmansodan aikaista pikkukaupunkimiljöötä. Hän käsitteli näytelmää komediana.

"Alkuperälle uskollinen, mutta myös filmillisesti onnistunut elokuva"

Aikalaisarvioissa ohjausta yleisesti ottaen kiitettiin persoonalliseksi ja myös elokuvallisesti onnistuneeksi. Joihinkin kohtiin tosin kaivattiin pelkistämistä ja osa kriitikoista piti sitä liian teatterimaisena.

”Ritva Arvelon Kultainen vasikka yllättää katsojan erittäin myönteisesti. Hänen elokuvansa on jotunilaiselle alkuperälle erittäin uskollinen, mutta samalla se on filmillisesti persoonallinen, mielenkiintoinen ja rikas toteutus – joistakin pienistä, nopeasti unohtuvista puutteista huolimatta.”

Osa kriitikoista näki ohjauksessa lieviä Ingmar Bergman -vaikutteita mutta pitivät lopputulosta kuitenkin hyvin uskollisena Jotunille. ”Sille, että elokuva maistuu teatterilta, ei mahda mitään, kun ollaan uskollisia itse näytelmälle ja vuorosanatkin puhutaan Jotunin kielellä.”

”Jotunin kirpeä ihmistuntemus on säilynyt repliikeissä ja korostunut ohjaajan filmillisissä oivalluksissa ja myös erinomaisen kuvaajan Esko Töyrin kameran ansiosta.” Teatterimaisuus oltiinkin valmiit antamaan anteeksi juuri kameratyön ansiosta: erään kriitikon sanoin juuri mykät kohtaukset olivat ”puhuvuudessaan” elokuvan parasta antia. Myös Osmo Lindemanin elokuvaan säveltämää musiikkia kiitettiin.

Arvelo itse kiitti onnistumisesta erinomaisia, jo Intimiteatterissa ohjaamiaan näyttelijöitä. "Mulla oli näyttelijät, joille ne roolit olivat jo ehtineet mennä nahan alle", totesi hän Peter von Baghin toimittamassa dokumentissa Fennadan tarina. (Alkaa kohdasta 29:21)

Odotusten mukaisesti elokuva myös sai toisen vuonna 1961 myönnetyistä valtion elokuvapalkinnoista (toinen palkittu elokuva oli Pikku Pietarin piha). Helge Herala puolestaan palkittiin parhaan miespääosan Jussilla.

Palkinnoista huolimatta elokuva jäi tappiolliseksi ja Arvelon ainoaksi elokuvaohjaukseksi.

Ritva Arvelo (1950).
Ritva Arvelo (1950). Ritva Arvelo (1950). Kuva: Kalle Kultala. ritva arvelo

Naispuoliset elokuvaohjaajat ennen Arveloa

Ritva Arveloa edeltäneet naispuoliset elokuvaohjaajat Suomessa olivat olleet Glory Leppänen (Onnenpotku, 1936), Ansa Ikonen (Nainen on valttia, 1944) ja Kyllikki Forssell (Kolmiapila, 1953). Heistä jokaisella elokuva jäi heidän ainoaksi ohjauksekseen, näin myös Arvelolla.

Fennada-Filmi

Fennada-Filmi syntyi vuonna 1950, kun Fenno-Filmin ja Adams Filmin elokuvatuotannot yhdistyivät. Fennada-Filmi oli alansa suurimpia yhtiöitä Suomessa 1950–1970-luvuilla ja sitä johti koko toimintansa ajan kauppaneuvos Mauno Mäkelä. Kaikkiaan 64 pitkän teatterielokuvan lisäksi yhtiö tuotti satoja lyhytfilmejä. Vuonna 1982 Yleisradio osti Fennada-Filmin ja on siitä lähtien esittänyt Fennada-elokuvia kanavillaan.

Kirjoituksessa käytetyt lähteet:

Suomen kansallisfilmografia 6 (vuodet 1957-1961).
Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Otava 2005.

Kommentit
  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto