Hyppää pääsisältöön

Kristian Smedsin häkellyttävä Tabu

Kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Seela Sella näyttelee.
Kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Seela Sella näyttelee. Kuva: Kansallisteatteri/ Ulla Jokisalo seela sella

Moni haltioitui Kristian Smedsin Tabua katsoessaan. Minä en ymmärtänyt siitä oikeastaan mitään.

Sinänsä ymmärtämättömyys ei ole este taiteesta nauttimiselle. Enhän varsinaisesti ”ymmärrä” vaikkapa jotakin abstraktia maalaustakaan, mutta silti se saattaa puhutella minua. Olen herkästi innoittuvaa lajia: saan taiteesta isoja emotionaalisia ja älyllisiä elämyksiä. Itken myös urheilua katsoessani, tai oikeastaan aina kun joku ylittää itsensä, tavoittelee suuruutta. Kiihdyn ja nauran helposti. Menen tiloihin.

Mutta nyt kävi niin, että Smedsin Kansallisteatteriin ohjaama kunnianosoitus Timo K. Mukalle ei liikuttanut minua lainkaan. En saanut siitä oikein mitään irti. Siksi olin ällistynyt, kun teatterisalista poistuessamme näin ystäväni silmissä kiiltelevät kyyneleet.

- Tästä ei saa kirjoittaa mitään, ettei pilaa esitystä, huokasi ystäväni hartaasti, tunteikkaasti.
- Minusta se oli sietämätöntä ja tekotaiteellista, tokaisin, koska olin kateellinen ja tunsin itseni tyhmäksi.

Kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Tero Jartti ja Seela Sella näyttelevät.
Tero Jartti ja Seela Sella. Kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Tero Jartti ja Seela Sella näyttelevät. Kuva: Kansallisteatteri/ Ulla Jokisalo seela sella

Ystäväni on oikeassa siinä, että Tabusta ei saisi kirjoittaa juuri mitään. Esityksen tehot ovat vahvasti sen yllätyksellisyydessä, siinä, miten se rikkoo katsojan ennakko-oletuksia. Esitys on muodoltaan kokeellinen, kiinnostava ja rohkea. Mitä vähemmän katsoja ennalta tietää, sitä parempi.

Tabu – ihmisen ääni jatkaa Smedsin pohjoisen taiteilijoista kertovaa sarjaa: viimeksi hän eläytyi itse Kalervo Palsaksi, sitä ennen hän on tuonut näyttämölle Vilho Lammen näytelmässä Jumala on kauneus.

Esitys on muodoltaan kokeellinen, kiinnostava ja rohkea.

Kristian Smedsiä ei ainakaan voi syyttää yhteen kaavaan jumittamisesta, niin erilaisilla tavoilla hän tarinoitaan näyttämölle siirtää. Tabussa dramatisointi on mennyt niin pitkälle, että jäljellä on vain tiivistyneitä kuvia, tunnelmia ja eleitä. Tabu on muodoltaan enemmänkin tanssia, runoutta, ääni- tai kuvataidetta kuin teatteria. Smedsillä on kyky nähdä teatteritila aina uudestaan. Nytkin hän tekee sen, horjuttaa katsojan suhdetta turvalliseen katsomo-näyttämö-asetelmaan.

Mutta minä en kerta kaikkiaan päässyt esityksen kyytiin. Tietysti näin kaiken hienon ja kauniin: Pietu Pietiäisen videot ja Teemu Nurmelinin valot maalasivat näyttämölle jatkuvasti vaihtuvia, salaperäisiä näkyjä, joita Tuuli Kyttälän luomat äänimaisemat vahvistivat. Pekka Kuusiston musiikki soi upeasti. Seela Sellan läsnäolo oli hurjaa. Tero Jartin surumielinen klovnihahmo oli kuin suoraan painajaisunesta. Mutta mikään mitä näyttämöllä tapahtui, ei auennut minulle, ei aukaissut minussa mitään.

Kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Seela Sella näyttelee.
Kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Seela Sella näyttelee. Kuva: kansallisteatteri/ Ulla Jokisalo seela sella

Ensi-illan jälkeisten tuntien ja päivien aikana näin useiden ihmisten kertomuksia siitä, miten vahvasti Tabu oli heihin vaikuttanut.

(Seela) Sellan järkälemäinen läsnäolo sekä tilan, valon, äänen ja musiikin muodostama kokonaisuus puhuttelee minua aivan jollakin muulla kuin kielen tasolla, ja siksi siitä kirjoittaminen tuntuu lähes mahdottomalta. Se koukuttaa kaikki aistit, haistan niin pihkan, tulitikun fosforin kuin kynttilän juuri sammuneen sydämenkin. (…) itken koko matkan kotiin kykenemättä määrittelemään miksi. huminaa.blogspot.fi

(…) tulevat teatterintekijöiden sukupolvet varmasti pitävät tulevaisuudessa todennäköisesti juuri Tabua yhtenä merkittävänä käänteenä teatterin tekemisen historiassa.
Matti Saarela Etelä-Saimaassa

Smedsin sirkukseen astutaan kuin kirkkoon. Penkistä poistuu hiljainen kansa, mykkänä kysymyksistä, kuin saarnalla ruoskittuna. Siitä jää jälki.
Suna Vuori Helsingin Sanomissa

”Vaikuttavaa kuvataidetta näyttämöllä. Suuri ja liikuttava hartaushetki”, kirjoitti eräs ystäväni Facebook-päivitykseensä.

kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Tero Jartti näyttelee.
Hymy-lehden kohuartikkeli vuodelta 1973 oli otsikoitu "Riiput jo ristillä, Timo K. Mukka". kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Tero Jartti näyttelee. Kuva: Kansallisteatteri/ Ulla Jokisalo kansallisteatteri
Oma huomioni kiinnittyi puolitoistatuntisen teatteriesityksen aikana mm. seuraaviin seikkoihin: kylläpä ihmiset yskivät paljon! Onpa ärsyttävää kun vieressä istuva kriitikkokollega rapistelee ja tekee taukoamatta muistiinpanoja! Eihän hän ehdi kokea mitään, kun tihrustaa jatkuvasti papereitaan! Miksi pimeys tuntuu ahtaudelta? Mikä teho onkaan pienellä kynttilänliekillä pitkän pimeyden jälkeen, huh, voin taas hengittää!

Koska esitys ei koskettanut minua, ehdin miettiä selityksiä: voiko olla niin, että tiedän Mukasta ja Tabusta liian vähän, jotta olisin tajunnut, mistä kaikki eteeni piirtyvät kuvat kertoivat? Huono selitys. Hyvä taide toimii aina omillaan.

Ehdin miettiä, mitä Seela Sellan näyttelemä vaitonainen nainen ajattelee, ilmaisee, tuntee. Selvästi paljon. Mutta mitään siitä ei tullut minuun asti. Tuijotin viileän kiinnostuneena klovnin ja naisen kohtaamisia, tappamista, kosketusta, paahtumista tulessa, kastumista viileässä vedessä, ristillä roikkumista. Vertauskuvia kivusta ja kärsimyksestä epäilemättä.

Ehdin miettiä, miksi appelsiini, tykki, vesisade. Miksi enkelimäinen lapsi, suojakypärä, liekki.

Esitys päättyi. Olin pahalla tuulella ja tyhjä.

Kaksi asiaa lopuksi:
1.) Taide on mysteeri. 2.) On aina yhtä kamalaa jäädä ulkopuoliseksi.

kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Seela Sella näyttelee.
kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Seela Sella näyttelee. Kuva: Kansallisteatteri/ Ulla Jokisalo seela sella

Kansallisteatteri: Tabu - Ihmisen ääni.
Teksti Timo K. Mukka. Ohjaus ja dramaturgia Kristian Smeds. Neuvonantaja Kimmo Modig. Valosuunnittelu Teemu Nurmelin, äänisuunnittelu Tuuli Kyttälä, videosuunnittelu Pietu Pietiäinen, pukusuunnittelu Auli Turtiainen. Musiikki Pekka Kuusisto. Esiintyjät Seela Sella ja Tero Jartti. Mukana myös Aino, Ida, Inari, Karina, Lilla, Maia, Saiga, Stella ja Viola Itä-Helsingin musiikkiopistosta. Ensi-ilta Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 4.10.2015.

Penkkitaiteilija

Kommentit
  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.

  • Avaruusromua: Mistä se tuli?

    Mistä tuli ajatus?

    Mistä tuli ajatus? Tätä pohtii historiantutkija, professori Yuval Noah Harari. Hän muistuttaa meitä siitä, että me emme hallitse ulkopuolellamme olevaa maailmaa. Hän toteaa, että me emme myöskään hallitse sitä, mikä tapahtuu ruumiimme sisällä. Me emme myöskään hallitse omia aivojamme, hän sanoo ja huomauttaa, että tämän kaiken ymmärtäminen voi auttaa meitä. Miten tämä liittyy taiteelliseen luomiseen? Liittyykö tämä musiikkiin? Toimittajana Jukka Mikkola.