Hyppää pääsisältöön

Kristian Smedsin häkellyttävä Tabu

Kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Seela Sella näyttelee.
Kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Seela Sella näyttelee. Kuva: Kansallisteatteri/ Ulla Jokisalo seela sella

Moni haltioitui Kristian Smedsin Tabua katsoessaan. Minä en ymmärtänyt siitä oikeastaan mitään.

Sinänsä ymmärtämättömyys ei ole este taiteesta nauttimiselle. Enhän varsinaisesti ”ymmärrä” vaikkapa jotakin abstraktia maalaustakaan, mutta silti se saattaa puhutella minua. Olen herkästi innoittuvaa lajia: saan taiteesta isoja emotionaalisia ja älyllisiä elämyksiä. Itken myös urheilua katsoessani, tai oikeastaan aina kun joku ylittää itsensä, tavoittelee suuruutta. Kiihdyn ja nauran helposti. Menen tiloihin.

Mutta nyt kävi niin, että Smedsin Kansallisteatteriin ohjaama kunnianosoitus Timo K. Mukalle ei liikuttanut minua lainkaan. En saanut siitä oikein mitään irti. Siksi olin ällistynyt, kun teatterisalista poistuessamme näin ystäväni silmissä kiiltelevät kyyneleet.

- Tästä ei saa kirjoittaa mitään, ettei pilaa esitystä, huokasi ystäväni hartaasti, tunteikkaasti.
- Minusta se oli sietämätöntä ja tekotaiteellista, tokaisin, koska olin kateellinen ja tunsin itseni tyhmäksi.

Kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Tero Jartti ja Seela Sella näyttelevät.
Tero Jartti ja Seela Sella. Kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Tero Jartti ja Seela Sella näyttelevät. Kuva: Kansallisteatteri/ Ulla Jokisalo seela sella

Ystäväni on oikeassa siinä, että Tabusta ei saisi kirjoittaa juuri mitään. Esityksen tehot ovat vahvasti sen yllätyksellisyydessä, siinä, miten se rikkoo katsojan ennakko-oletuksia. Esitys on muodoltaan kokeellinen, kiinnostava ja rohkea. Mitä vähemmän katsoja ennalta tietää, sitä parempi.

Tabu – ihmisen ääni jatkaa Smedsin pohjoisen taiteilijoista kertovaa sarjaa: viimeksi hän eläytyi itse Kalervo Palsaksi, sitä ennen hän on tuonut näyttämölle Vilho Lammen näytelmässä Jumala on kauneus.

Esitys on muodoltaan kokeellinen, kiinnostava ja rohkea.

Kristian Smedsiä ei ainakaan voi syyttää yhteen kaavaan jumittamisesta, niin erilaisilla tavoilla hän tarinoitaan näyttämölle siirtää. Tabussa dramatisointi on mennyt niin pitkälle, että jäljellä on vain tiivistyneitä kuvia, tunnelmia ja eleitä. Tabu on muodoltaan enemmänkin tanssia, runoutta, ääni- tai kuvataidetta kuin teatteria. Smedsillä on kyky nähdä teatteritila aina uudestaan. Nytkin hän tekee sen, horjuttaa katsojan suhdetta turvalliseen katsomo-näyttämö-asetelmaan.

Mutta minä en kerta kaikkiaan päässyt esityksen kyytiin. Tietysti näin kaiken hienon ja kauniin: Pietu Pietiäisen videot ja Teemu Nurmelinin valot maalasivat näyttämölle jatkuvasti vaihtuvia, salaperäisiä näkyjä, joita Tuuli Kyttälän luomat äänimaisemat vahvistivat. Pekka Kuusiston musiikki soi upeasti. Seela Sellan läsnäolo oli hurjaa. Tero Jartin surumielinen klovnihahmo oli kuin suoraan painajaisunesta. Mutta mikään mitä näyttämöllä tapahtui, ei auennut minulle, ei aukaissut minussa mitään.

Kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Seela Sella näyttelee.
Kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Seela Sella näyttelee. Kuva: kansallisteatteri/ Ulla Jokisalo seela sella

Ensi-illan jälkeisten tuntien ja päivien aikana näin useiden ihmisten kertomuksia siitä, miten vahvasti Tabu oli heihin vaikuttanut.

(Seela) Sellan järkälemäinen läsnäolo sekä tilan, valon, äänen ja musiikin muodostama kokonaisuus puhuttelee minua aivan jollakin muulla kuin kielen tasolla, ja siksi siitä kirjoittaminen tuntuu lähes mahdottomalta. Se koukuttaa kaikki aistit, haistan niin pihkan, tulitikun fosforin kuin kynttilän juuri sammuneen sydämenkin. (…) itken koko matkan kotiin kykenemättä määrittelemään miksi. huminaa.blogspot.fi

(…) tulevat teatterintekijöiden sukupolvet varmasti pitävät tulevaisuudessa todennäköisesti juuri Tabua yhtenä merkittävänä käänteenä teatterin tekemisen historiassa.
Matti Saarela Etelä-Saimaassa

Smedsin sirkukseen astutaan kuin kirkkoon. Penkistä poistuu hiljainen kansa, mykkänä kysymyksistä, kuin saarnalla ruoskittuna. Siitä jää jälki.
Suna Vuori Helsingin Sanomissa

”Vaikuttavaa kuvataidetta näyttämöllä. Suuri ja liikuttava hartaushetki”, kirjoitti eräs ystäväni Facebook-päivitykseensä.

kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Tero Jartti näyttelee.
Hymy-lehden kohuartikkeli vuodelta 1973 oli otsikoitu "Riiput jo ristillä, Timo K. Mukka". kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Tero Jartti näyttelee. Kuva: Kansallisteatteri/ Ulla Jokisalo kansallisteatteri
Oma huomioni kiinnittyi puolitoistatuntisen teatteriesityksen aikana mm. seuraaviin seikkoihin: kylläpä ihmiset yskivät paljon! Onpa ärsyttävää kun vieressä istuva kriitikkokollega rapistelee ja tekee taukoamatta muistiinpanoja! Eihän hän ehdi kokea mitään, kun tihrustaa jatkuvasti papereitaan! Miksi pimeys tuntuu ahtaudelta? Mikä teho onkaan pienellä kynttilänliekillä pitkän pimeyden jälkeen, huh, voin taas hengittää!

Koska esitys ei koskettanut minua, ehdin miettiä selityksiä: voiko olla niin, että tiedän Mukasta ja Tabusta liian vähän, jotta olisin tajunnut, mistä kaikki eteeni piirtyvät kuvat kertoivat? Huono selitys. Hyvä taide toimii aina omillaan.

Ehdin miettiä, mitä Seela Sellan näyttelemä vaitonainen nainen ajattelee, ilmaisee, tuntee. Selvästi paljon. Mutta mitään siitä ei tullut minuun asti. Tuijotin viileän kiinnostuneena klovnin ja naisen kohtaamisia, tappamista, kosketusta, paahtumista tulessa, kastumista viileässä vedessä, ristillä roikkumista. Vertauskuvia kivusta ja kärsimyksestä epäilemättä.

Ehdin miettiä, miksi appelsiini, tykki, vesisade. Miksi enkelimäinen lapsi, suojakypärä, liekki.

Esitys päättyi. Olin pahalla tuulella ja tyhjä.

Kaksi asiaa lopuksi:
1.) Taide on mysteeri. 2.) On aina yhtä kamalaa jäädä ulkopuoliseksi.

kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Seela Sella näyttelee.
kristian Smedsin ohjaama Tabu Kansallisteatterissa. Seela Sella näyttelee. Kuva: Kansallisteatteri/ Ulla Jokisalo seela sella

Kansallisteatteri: Tabu - Ihmisen ääni.
Teksti Timo K. Mukka. Ohjaus ja dramaturgia Kristian Smeds. Neuvonantaja Kimmo Modig. Valosuunnittelu Teemu Nurmelin, äänisuunnittelu Tuuli Kyttälä, videosuunnittelu Pietu Pietiäinen, pukusuunnittelu Auli Turtiainen. Musiikki Pekka Kuusisto. Esiintyjät Seela Sella ja Tero Jartti. Mukana myös Aino, Ida, Inari, Karina, Lilla, Maia, Saiga, Stella ja Viola Itä-Helsingin musiikkiopistosta. Ensi-ilta Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 4.10.2015.

Penkkitaiteilija

  • Oletko rokkikukko, viskisieppo vai baarikottarainen?

    Ryhmän jäsenet keräsivät valtavan määrän sanontoja

    Llinnut ovat meille tärkeitä, ja me liitämme niihin paljon inhimillisiä merkityksiä. Lintujen todellisten ominaisuuksien kanssa monilla vertauksilla on vain vähän tai ei mitään tekemistä. Esimerkiksi pöllöä pidetään sekä viisaana että tyhmänä. Uusimmat tutkimukset todistavat, että monet lintulajit ovat paljon älykkäämpiä kuin olemme osanneet edes kuvitella.

  • Varis on fiksumpi kuin koira

    Linnut ovat yllättävän viisaita

    Linnut kiehtovat monia, myös minua. Ne ovat kauniita, kevyitä ja laulutaitoisia. Eniten kadehdin niiden lentokykyä. Linnut ovat myös fiksuja ja sosiaalisia. Olen usein kuulevinani, että ne siellä puiden latvoissa vitsailevat ja naureskelevat keskenään meille maan matosille.

  • Oletko sivistynyt? Pitäisikö olla?

    Mitä sivistys perimmiltään on?

    Nykyään saatetaan jopa rehennellä sivistymättömyydellä, jota virheellisesti kutsutaan toisinaan myös kansanomaisuudeksi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • "Musiikista näköjään tykkäsin yli kaiken"

    Näppärit jatkavat pelimanniperintöä ja kehittävät sitä.

    Kaustislainen pelimanni ja pedagogi Mauno Järvelä on syntynyt kansanmusiikin keskelle. Hänelle lapsuus oli jatkuvaa musiikin vaikutteiden imemistä. Yksi vahvoista muistoista on pelimannilava ja lapsuuden häistä hän muistaakin nimenomaan pelimannilavan ja, miten hän istui kuuntelemassa, kun pelimannit soittivat. - Musiikista näköjään tykkäsin yli kaiken, se oli semmonen juttu, ettei muilla ollut väliä, hän toteaa.

  • Viha vaihtui sopuun 1920-luvulla

    Lukulista 1920-luvun kirjallisuuteen

    Perheitä, kyliä ja kaupunkeja rikki repinyt veljesviha näkyi suomalaisissa kirjoissa 1920-luvun alussa. Molemminpuolinen vihakirjoittelu oli kaunokirjoissa kovempaa kuin nykyajan sosiaalisessa mediassa. Kaupunkielämä vilkastui, ikkunoita auottiin Eurooppaan ja naisihanne muuttui maaseutuemännästä kaupunkilaiseksi jazztytöksi.

  • Oletko rokkikukko, viskisieppo vai baarikottarainen?

    Ryhmän jäsenet keräsivät valtavan määrän sanontoja

    Llinnut ovat meille tärkeitä, ja me liitämme niihin paljon inhimillisiä merkityksiä. Lintujen todellisten ominaisuuksien kanssa monilla vertauksilla on vain vähän tai ei mitään tekemistä. Esimerkiksi pöllöä pidetään sekä viisaana että tyhmänä. Uusimmat tutkimukset todistavat, että monet lintulajit ovat paljon älykkäämpiä kuin olemme osanneet edes kuvitella.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 7: Vauhtisokeutta

    Jonni Roos tekee kitaranrakennushankkeensa ensimmäiset mokat

    Rohkaistuneena ensimmäisen verstaskäyntini onnistuneesta höyläys-sessiosta, palasin muutamaa viikkoa myöhemmin paremmin kuivuneiden puiden kanssa Nikkariverstaalle, Espooseen. Oikaisin ruusupuisen otelauta-aihion oikohöylällä ja kuljettelin sen muutamaan kertaan tasohöylän läpi.

  • Myös se, mitä siinä ei ole… Avaruusromua 19.11.2017

    Musiikissa on tärkeää myös se, mitä siinä ei ole.

    ”Musiikissa on tärkeää myös se, mitä siinä ei ole”. Näin sanoi edesmennyt elektronimuusikko Mika Vainio. Hän sanoi musiikkinsa muodostuvan siten, että mukaan otetaan vain tarvittavat äänet ja kaikki muu jätetään pois. ”Musiikki, oleminen ja soittaminen ovat etsimistä, johon sisältyy toivo uuden löytämisestä”, sanoo rumpali ja säveltäjä Teppo Mäkynen. Näillä ajatuksilla Avaruusromussa lähdetään liikkeelle. Matkan aloittaa Mika Vainiolle omistettu tuore sävellys. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Venäjän vallankumousjuhlissa ei pihistelty paraatin koossa

    Veneäjän vallankumousjuhlissa ei pihistelty paraatin koossa

    Täällä Moskova ja Punainen tori. Kommunistisen puolueen johto ja sotilaskomentajat ovat juuri nousseet Leninin mausoleumin päälle. Kremlin kellot kajauttavat kymmenen lyöntiä ja juhlamenot voivat alkaa. Näin käynnistyivät Venäjän vallankumouksen 70-vuotisjuhlat vuonna 1987 ja selostajana oli Yleisradion pitkäaikainen ja ansioitunut kirjeenvaihtaja Reijo Nikkilä.

  • Siri Kolu: Koputetaan puuta eli kehumisen valtava voima

    Kehutaan julkisesti, kavalletaan toisten nerokkuus!

    Kehuminen on näkyviin piirtämisen taito. Sen taito ja oikeus on kaikilla meillä. Kehutaan julkisesti, kavalletaan toisten nerokkuus muidenkin tietoon, kehottaa kirjailija Siri Kolu.

  • Suomalaisia tv-aarteita: Hyvät herrat

    Kertomus Hyvät herrat -tv-sarjan tekemisestä

    KulttuuriCocktail kertoo suomalaisen televisiohistorian omaperäisimmistä sarjoista. Viidentenä tv-helmenä on Pertti Melasniemen ohjaama ja Lasse Lehtisen ja Aarno Laitisen käsikirjoittama Hyvät herrat, jota esitettiin MTV3:ssa 1990–1996.

  • Radikaaleja ratkaisuja ja ennakkoluulotonta elokuvataidetta - suomalaiset leikkasivat pölyt pois arkistofilmeistä!

    Voi vitsi - Kasper Strömman purkaisi vuoristoradan

    Millaista huumoria syntyy, kun suomalaiset saavat leikata vanhoista arkistofilmeistä uusia elokuvia? Sellaista, joka yllyttää Kasper Strömmanin ehdottamaan Linnanmäen vuoristoradan purkamista. Uudessa Oi maamme! -tv-sarjassa visuaalisen alan ammattilaiset katsovat Minna Joenniemen kanssa häkellyttävän ennakkoluulottomasti tehtyjä, uusia tulkintoja Suomesta ennen ja nyt.

  • IRC Wizard Jarkko Oikarinen Changed Our Conversation Culture for Good

    Internet old-timer IRC, soon to be 30 years old.

    One of the first global instant messaging services on the Internet was born as a summer job side project in 1988 in Oulu, Finland. Internet old-timer IRC, soon to be 30 years old, is still the main discussion forum for tens of thousands of users.