Hyppää pääsisältöön

Mutsis oli orja kun sua teki – katujen pilkkakisat ovat afroamerikkalaisen kulttuurin ydintä

Kaksi ihmistä mittelee dozens-kisassa eli haukkuu toisiaan (afroamer. perinne).
Kaksi ihmistä mittelee dozens-kisassa eli haukkuu toisiaan (afroamer. perinne). Kuva: Mikko Lehtola/ Yle. vitsit

Hiphopiin kuuluvalla solvaamisella on pitkä historia. Sen taustalta löytyy dozens eli kaduilla tapahtuva pilkkaamiskilpa, jossa haukutaan erityisesti vastustajan äitiä. Tutkijan mukaan dozens on yksi afroamerikkalaisen kulttuurin peruskivistä ja räppibattlet sen nykyilmentymä.

Ei haukku haavaa tee. Väärin. Taitava verbaalinen loukkaus saa kohteen kiehumaan raivosta ja itsetunnon horjumaan tavalla, josta jää jälki. Parhaimmillaan myös kulttuurihistoriaan. Straight Outta Compton (2015) -hiphopelokuvan hauskin kohtaus kuvaa N.W.A-ryhmän ja sen taitavimman räppärin Ice Cuben välirikkoa. Elokuvassa riita kuvataan biisien kautta: osapuolet julkaisevat kilvan uusia kappaleita, joissa he solvaavat toisiaan estottomasti.

Lisäksi Ice Cube myös totesi, että Niggaz Wit Attitudesille sopisi paremmin nimeksi Slaves With Attitudes. Touché, isku arimpaan. Mustien amerikkalaisten kammottava historia lensi kulmakunnan kovimpien jätkien naamalle – äijien, jotka ylpeästi haistattelivat poliisille ja olivat keskisormi keskiluokkaisen Amerikan takapuolessa.

N.W.A oli 1980- ja -90-luvun taitteen suosituin gangsta rap -ryhmä, joka sanoitti kotikulmiensa aggressiivisen todellisuuden. Se muodostui huumeista, aseista, huorista, rasisti-kytistä ja yleisestä kurjuudesta.

Tuoreen elokuvan tuottajina häärivät ryhmän keskeiset jäsenet Dr. Dre ja Ice Cube, joten se esittää heidät sankarillisina mustien esitaistelijoina. He olivat varmasti myös sitä, vaikka samalla ihailivatkin jengiväkivaltaa ja kohtelivat naisia esineinä.

Esimerkiksi kansalaisoikeusliikkeen veteraani C. Delores Tucker syytti 90-luvulla gangstaräppiä siitä, että se esittää mustat juuri sellaisina väkivaltaisina ali-ihmisinä, joiksi rasistit heitä väittivät.

N.W.A:n vastaus oli ottaa stereotypiat omaan käyttöönsä, liioitella niitä ja pelotella niillä. Kun alistettu ottaa loukkaavat termit ja asenteet omaan käyttöönsä, hän vie alistajalta valtaa. Sortaja on aseeton, kun ase on jo sorretun kädessä.

Miehen kasvot mikrofonin edessä. Rap-demoa tekemässä.
Räppäri Thelo Ekow äänityskopissa. Miehen kasvot mikrofonin edessä. Rap-demoa tekemässä. Kuva: Jenni Stammeier/ Yle. thelo ekow

Tässä on kuitenkin vaaransa. Suomalainen räppäri Thelo Ekow on kritisoinut Mustan Barbaarin Salil eka, salil vika -biisiä neekeri-sanan käytöstä. Amerikkalaisessa räpissä sanalla on suora yhteys mustien sortoon ja sen vastustamiseen. Ekowin mukaan Suomessa hittibiisi vain helpottaa ei-valkoisten pilkkaamista, eikä sitä voi perustella jenkkiräpin traditioilla.

– Olen yläasteikäisenä yrittänyt samaa taktiikkaa. Sanon kaikki pahat asiat, mitä minusta voi sanoa, että muut eivät kerkeä, mutta eihän se toimi, hän sanoi Yle Radio 1:n Kultakuumeen haastattelussa elokuussa.

Ekow on itse valinnut lajikseen hiphopin, koska oli omien sanojensa mukaan ”esteettisesti sopiva”. Rajoittava lokero oli valmiina, mutta samalla se tarjosi tunteen kuulumisesta johonkin. Ja pelottoman asenteen, johon samastua.

”Mutsis oli orja, kun sua teki”

Ei ole sattumaa, että hiphopiin kuuluu voimakas muiden pilkkaamisen ja omakehun perinne. Kenties kirkkaimmin se näkyy battleissa eli kaksinkamppailuissa, joissa räppärit pilkkarunoilevat toisiaan suohon.

Räppääminen alkoi New Yorkin Bronxissa 1970-luvulla. Aluksi se oli bileiden tunnelman nostattamista ja rytmimusiikkia soittavan DJ:n ylistämistä. Räppäämisellä on kuitenkin kiinnostava historiallinen tausta, dozens-leikki. Tai ehkä leikki on väärä sana, koska dozensissa kilpaillaan siitä, kumpi pilkkaa paremmin.

Uuden dokumenttielokuvan mukaan räppi- ja tanssibattlet kuihduttivat jengitappeluita New Yorkissa. Sanat ja riimit korvasivat nyrkit ja aseet.

Kun N.W.A:n tyypit haukkuivat Ice Cubea petturiksi vuonna 1991, tämä vastasi toteamalla, että he sekstailevat juutalaisen huijarimanagerinsa kanssa ”ilman vaseliinia”. Ja manageri lisäksi päättää kaikesta:

White man just rulin'
The niggas with attitudes, who ya foolin'?
Ya'll niggas just phony
I put that on my mama and my dead homeys

Lehtihaastattelussa Ice Cube vähätteli riitelyä sanoen, että se kuuluu dozensiin ja että ”kaikkihan dozensia harrastavat”. Gangstaräppäri siis viittasi suoraan vanhempaan katuperinteeseen.

Mies huutaa Yo'.
Mies huutaa Yo'. Kuva: Mikko Lehtola/ Yle. pilkkakisa

Dozens tarkoittaa kahdenvälistä, suusanallista, usein riimittelevää ja improvisoitua haukkumiskisaa, joka tapahtuu kadulla tai koulunpihalla. Perinteisesti siinä on pilkattu varsinkin vastustajan äitiä, ja kisailijoina ovat olleet mustat pojat tai nuoret miehet. Voittaja on se, joka nokkelimmin naurattaa ympärille kerääntynyttä yleisöä ja pysyy itse tyynenä. Pilkkakisan rakennuspalikoina ovat ”yo’ mama” -vitsit eli suomalaisittain ”mutsis oli” -läpät.

Yo’ mama’s so ugly she went to the zoo
and the gorilla paid to see her.

Dozensin historiasta kirjan kirjoittanut Elijah Wald pitää näitä kuittailukisoja yhtenä afroamerikkalaisen kulttuurin peruskivistä. Hänen mukaansa dozensin vaikutus näkyy ainakin bluesissa, jazzissa, stand up -komiikassa ja räpissä. Pilkkakisojen alkuperä on osin hämärän peitossa, mutta Wald löytää yhteyksiä esimerkiksi moniin länsiafrikkalaisiin kulttuureihin. Niistä löytyy hyvinkin vanhoja tapoja ja rituaaleja, joissa vitsaillaan härskisti toisen äidistä ja sukulaisista. Todennäköisesti osia perinteestä kulkeutui orjalaivojen mukana Amerikkaan. Kun kaikki muu jäi taakse, riistetyn äly ja huumori kuitenkin seilasivat mukana.

Waldin mukaan dozens on pulpahtanut näkyvimmin valtavirran pinnalle juuri hiphopin kautta. Erityisesti gangstaräpin aggressiivinen ja seksuaalisanastoon nojaava meininki ammentaa elinvoimaa dozensin härskiydestä ja kamppailuasenteesta. Äidin pilkkaaminen on hauskaa, koska se kokeilee rajoja. Samoin gettokliseiden viljely on hauskaa, koska se testaa yleisön käsityskykyä ja normeja.

Iso a-kirjain, miehen silhuetti.
Iso a-kirjain, miehen silhuetti. Kuva: Mikko Lehtola/ Yle. pilkkakisa

Wald myös listaa selityksiä, joita dozensille on annettu. Yhden mukaan se liittyy mieheksi kasvamiseen ja äidistä erkaantumiseen. Toiselle se on itsehillinnän harjoittelua, jota tarvitaan, koska sortajia riittää. Kolmas korostaa sen terapeuttista voimaa - mahdollisuutta päästellä höyryjä ja nauraa kärsimyksille. Neljäs syyttää dozensia naisvihan ja itseinhon ylläpitämisestä. Wald myöntää, että dozens voi olla näitä kaikkia ja paljon muutakin, mutta painottaa erityisesti siihen liittyvää puhetaitoa ja sen tärkeyttä afroamerikkalaisessa kulttuurissa.

Kaverin äidin haukkumisessa ja oman identiteetin pilkkaavassa liioittelussa on jotain samaa. Kummassakin tapauksessa puhuja astelee kohti tärkeintä, käy oman olemuksensa ja arvokkuutensa ytimeen. Hän testaa, miltä itsestä tuntuu ja miten muut reagoivat, kun sanoo todella pahasti. Tiheimmät merkitykset ovat asioissa, joilla on eniten väliä. Niinpä juuri niiden halventaminen on tehokas tapa testata arvojaan.

Tällainen rajoilla käynti voi olla ihmiselle välttämätöntä, mutta se ei poista sen ongelmallisuutta. Kun alistavia stereotypioita käsittelee liioittelemalla, ne pysyvät edelleen elossa. Sillä on siis paljonkin väliä, kuka "neekeriä" huutelee. Jos minä pilkkaan itseäni, se ei oikeuta sinua tekemään samoin.

KulttuuriCocktailin lyhytdokumentti Viljakkalan kuningas nähdään Yle Teemalla lauantaina 24.10. klo 19. Se kertoo Liberiassa syntyneestä räppäristä Thelo Ekowista.

Lähteet:
Heikki Hilamaa ja Seppo Varjus: Musta syke (2000).
Elijah Wald: Talking 'Bout Your Mama. The Dozens, Snaps, and the Deep Roots of Rap (2012).

Kommentit