Hyppää pääsisältöön

Suomen ainoa kirjallisuuden nobelisti oli riskisijoitus

Kirjailija Frans Emil Sillanpää
Kirjailija Frans Emil Sillanpää Kuva: Ylen arkisto kirjailija frans emil sillanpää

Otava pelasi uhkapeliä, kun se vuonna 1929 osti kirjailija F. E. Sillanpään talliinsa. Suuri sijoitus kannatti, kun vuosikymmen myöhemmin Sillanpää sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon. Kirjallisuuskin on riskisijoitus.

Kirjallisuus ja ennen kaikkea sen kustantaminen ovat huonoa bisnestä. Suurimmasta osasta julkaistuista kirjoista ei ole voiton ja taloudellisen menestyksen tuojiksi. Asiakkaiden maku on ailahteleva, kirjailijat noudattavat kustannussopimuksia halutessaan ja aina joku viisastelija on saarnaamassa “kirjan kuolemasta”. Ei ole siis mikään ihme, että kustantajatkin kaipaavat välillä suuria kirjallisia voittoja monien ottamiensa riskien vastapainoksi.

Kaikkein suurin voitto on tietenkin Nobel-palkinto. Suorastaan taianomainen kirjallisuuspalkinto tekee voittajastaan samantien maailmanlaajuisen rahasammon, jonka menestyksestä pääsevät nauttimaan myös kustantajat.

Operaatio Sillanpää

Suomen ainoa Nobel-kirjailija Frans Eemil Sillanpää oli kallis mies. 1920-luvulla rahat menivät Saavutus-nimisen huvilan rakentamiseen, eikä uusia romaaneja oikein syntynyt. 20-luku oli kirjallisesti kuivahkoa aikaa, mutta juomatottumusten puolesta kosteaa. Sillanpää teki velkaa ja lopulta Saavutus-huvilan sähkötkin katkaistiin maksamattomien laskujen takia. Sillanpään pitkäaikaisen kustantajan WSOY:n oli pakko ottaa kirjailijan huvila haltuunsa velkojen pantiksi ja Sillanpää muutti perheineen Tampereelle.

Otava osti Sillanpään WSOY:ltä velkoineen päivineen.

Vuonna 1929 tapahtui operaatio, joka on ainutlaatuinen suomalaisen kustannustoiminnan historiassa: Otava osti Sillanpään WSOY:ltä velkoineen päivineen.

- Täysin uniikki tapaus, sanoo kustannustoimintaa tutkinut historioitsija Kai Häggman.

Kauppahinta oli 633000 markkaa (nykyrahassa yli 100000 euroa), mutta sijoitus todella kannatti. 1930-luvun alussa Sillanpää julkaisi Nuorena nukkunut (1931), Miehen tie (1932) ja Ihmiset suviyössä (1934) -romaanit. Vuonna 1939 kirjailijalle myönnettiin Nobelin palkinto. Vaikka Sillanpään kirjoista tuli taloudellinen menestys, tuhlaavaa elämäntyyliään hän ei muuttanut.

Sijoituskirjallisuus

WSOY:n kotimaisen kirjallisuuden kustantaja Anna-Riikka Carlson sanoo, että jokaisen kirjan kustantaminen on riskisijoitus.

- Siitä pitäisi voida myös puhua, Carlson sanoo.

Kirjallisuuden ajatteleminen sijoituksena on Carlsonin mukaan herkkä asia kirjallisuuspiireissä. Myyvään kirjaan tehdyt panostukset aiheuttavat välillä mielipahaa niiden kirjailijoiden joukossa, jotka saavat vähemmän huomiota.

F. E. Sillanpää oli kuin luonnostaan sellainen verkostoituja ja itsensä markkinoija, joista kustantajat nykyäänkin haaveilevat. Hänelle povattiin Nobelia koko 30-luvun ajan ja hän matkusteli sen mukaisesti markkinoimassa itseään.

- Hänellä oli hyvät suhteet erityisesti Ruotsiin, Kai Häggman sanoo.

Sillanpään ja Otavan läheisestä suhteesta kertoo sekin, että kustantaja järjesteli kirjailijan talousasioita myös sodan jälkeen. Otava piti huolta siitä, että Suomen ainoan kirjallisuuden nobelistin ei tarvinnut huolehtia raha-asioista vanhoilla päivillään.

On isompi riski ostaa kaivinkone ja alkaa kaivinkoneyrittäjäksi.

Tällaista sitoutumista kirjailijan elämään ei nykyisessä kustannustoiminnassa näe. Kirjailija on taloudellisena sijoituksena pieni.

- Olen aina sanonut, että on isompi riski ostaa kaivinkone ja alkaa kaivinkoneyrittäjäksi. Kirjallisuudessa investoinnit ovat kuitenkin pieniä, Kai Häggman sanoo.

Ehkä kirjailijatkaan eivät ole enää niin sitoutuneita kustantajiinsa, vaan kustannussopimuksia kilpailutetaan kuin mitä tahansa työsuhdetta.

Ukrainalaissyntyinen Svetlana Aleksijevitš sai Nobel-palkinnon
Elävä arkisto: F. E. Sillanpää kiittää kansaa ja sen hienoimpia virkamiehiä
All Nobel Prizes in Literature
Prisma Studio: Tiesitkö tämän Nobel-palkinnoista?

  • "Onko musta ollenkaan tähän, kun nuo muut on niin sairaan hyviä?" Lahjakkaan suvun vesa Aili Ikonen epäili pitkään, onko hänestä ammattimuusikoksi

    Musiikki on muusikko Aili Ikoselle intohimo.

    Erityisesti jazzlaulajana tunnettu muusikko Aili Ikonen kasvoi musiikin ympäröimänä. Korpilahdelta kotoisin oleva Ikonen pomppi lapsena Joutsenlammen finaaliosaa veljensä Osmon kanssa olohuoneen sohvan ympärillä ja harjoitteli pieteetillä viulunsoittoa viisivuotiaasta alkaen. Silti ura muusikkona ei ollut itsestäänselvyys.

  • Sanat haltuun rap-riimein

    Sanat haltuun -hanke auttaa nuoria löytämään äänensä.

    Rap-musiikki voi olla väylä parempaan luku- ja ilmaisutaitoon. Musiikkia kuunnellessa voi päähän tarttua myös muutama yhteiskunnallinen ajatus. Vielä enemmän kuhinaa päähän syntyy, jos alkaa itse luoda riimejä. Kirjallisuus- ja taidekriitikko, toimittaja sekä opettaja Aleksis Salusjärvi pohti, miksi lukeminen koetaan jotenkin epämiehekkääksi harrastukseksi.

  • Avaruusromua: Psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO

    Mitä jos rakennettaisiin maailman suurin syntesoija?

    Malcolm Cecil ja Robert Margouleff kohtasivat 50 vuotta sitten New Yorkissa, tuolloin uudessa Media Sound -studiossa. Heillä oli idea. Mitä jos hankittaisiin useita syntesoijia ja soitettaisiin niitä yhtaikaa? Ja jos kytkettäisi in ne toisiinsa, toimimaan yhdessä, siinä meillä olisi elektroninen orkesteri. Idea hahmoteltiin kiinalaisen ravintolan pöytäliinaan ja se päätettiin toteuttaa. Alkoi syntyä psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Miten kapula joutui kieleen?

    Kapulakielestä yleiskieleksi yhteistyöllä.

    Muuntojoustava palveluyhteenliittymä – mitä siitä pitäisi ajatella? Koskeeko se minua? Virkamiehiltä saa vaatia selkeää kielenkäyttöä.  Hallintolain yhdeksäs pykälä velvoittaa viranomaiset käyttämään asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Selkeä kieli on tärkeä osa julkisen toiminnan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri