Liisa Vihmanen
Yle
Kun lähdin tekemään juttua hautajaisista olin melko varma, että aihe on tabu, josta on hankala saada mitään irti. Törmäsinkin jäykkään tapakulttuuriin, mutta myös moniin tapoihin ajatella ja tehdä asioita toisin. Itse tehdyt hautajaiset ovat nouseva trendi, jossa kyse ei ole säästämisestä, vaan halusta saattaa oma rakas mahdollisimman pitkälle itse.
Hautaustoimistojen mustanpuhuvat ikkunat lilja-asetelmineen vahvistavat kuoleman lopullisuutta. Ken siitä ovesta käy, on jo toivonsa heittänyt, käy mielessä.
- Nykyihmisen on aika hankala kohdata kuoleman lopullisuus ja peruuttamattomuus. Hautajaisissa ne ovat käsinkosketeltavalla tavalla läsnä, sanoo uskontotieteen väitöskirjatutkija Mari Pulkkinen.
- Eniten omaiset karsastavat sitä, että hautaaminen tuntuu liukuhihnamaiselta. Surevat toivovat hautaustoimistoilta ammatillista inhimillisyyttä. Se ei tarkoita, että työ suoritetaan tehokkaasti, tai että vainaja saatetaan kunnialla hautaan. Se tarkoittaa erityistä suhtautumista surevan kannalta ainutkertaiseen tilanteeseen, jatkaa Pulkkinen.
Yksilölliset hautajaiset ovat nouseva trendi
Hautajaiskulttuurimme on aina tähän päivään saakka ollut hyvin yhtenäinen. Tapakulttuuri on voimissaan ja sitä vahvistavat erilaiset oppaat, joissa omaisille kerrotaan hautajaisten järjestelyistä ja toimituksen kulusta. Ei ihme, että vainajaa ei tunnista hänen omista hautajaisistaan. Olisiko mahdollista, että jatkossa uskallettaisiin oikeasti miettiä, millainen ihminen Kalle tai Riitta eläessään oli ja miten häntä parhaiten muistettaisiin hänen jäähyväistilaisuudessaan?
Ihmiset saattavat kuvitella, että kuoltuaan läheinen muuttuu yhteiskunnan omaisuudeksi.
Pulkkinen on huomannut, että omaiset voivat jäävät hautajaisjärjestelyissä sivustakatsojaksi.
- Ihmiset saattavat jopa kuvitella, että kuoltuaan läheinen muuttuu yhteiskunnan omaisuudeksi. Saatetaan jopa kysyä, että saako siihen koskea.
Ajattelen, että yhtenäiskulttuurin muuttuminen myös hautajaisten osalta on hyvä asia. Ei ole olemassa yhtä tapaa surra. Enkä nyt tarkoita persoonallisia arkkuja tai karjalanpiirakoiden vaihtamista fetapiiraisiin vaan sitä, miten hautajaisissa ollaan ja mihin siellä keskitytään: Hoitamaan asiat kunnialla. Ehkä syy vältellä hautajaisia liittyykin siihen, että niiden tapakulttuuri koetaan niin vieraaksi. Enkä osoita nyt kirkkoa tai hautaustoimistoja vaan meitä omaisia. Me järjestämme hautajaiset.
Me järjestämme hautajaiset.
Kuolleesta omaisesta voi hyvin järjestää vaikkapa valokuvanäyttelyn hautajaisvieraiden kesken. Vainajan elämää voi muistella katselemalla videoita tai hänelle tärkeitä esineitä. Muistotilaisuudessa ei ole pakko istua pitkissä pöydissä hiljaa paikoillaan; yhtä hyvin kahvikupin kanssa voi jaloitella ja tavata hautajaisvieraita, muitakin kuin niitä, jotka istuvat pöydässä vastapäätä. Tällaisissa hautajaisissa olen kokenut, että vainaja on ollut voimakkaasti läsnä sellaisena, kuin minä hänet muistan. Tilaisuuden arvokkuus ei kärsi siitä, että asioita tehdään eri tavalla.
Arvokkaat hautajaiset ovat sellaiset, joissa ihmiset ovat aitoja.
- Kaikki, mikä auttaa surevia eteenpäin ja tuntuu hyvältä on sallittua ja se pitää tehdä, sanoo Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunnan pappi Heikki Karasti.
- Arvokkaat hautajaiset ovat sellaiset, joissa ihmiset ovat aitoja, hautajaisiin kuuluu myös nauru. Se liittyy siihen, että ihmiset ovat kiitollisia siitä, että tämä ihminen on ollut heidän elämässään, Karasti jatkaa.
Kartonkiarkku ei sovi tuhkaamiseen
Hautausmaiden yhdenmukaiset kivijonot seisovat sotilaallisessa järjestyksessä ja hautanurmea halkovilla sorakäytävillä voi erottaa syvät haravanpiikin painallukset. Vaikka kuoleman edessä olemme yhtä alastomia kuin syntyessämme, jotenkin karsastan sitä äärimmäistä järjestystä, joka useimmilla hautausmailla vallitsee.
Pienestä muutoksesta kertoo se, että arkkuhautaus on väistymässä tuhkauksen tieltä. Vuonna 2014 tuhkausten osuus kaikista hautajaisista oli 47 %. Helsingin hiippakunnassa vastaava luku oli 77 %, kertoo Kirkkohallituksen maankäyttöpäällikkö Harri Palo.
Sirottelu-uurna voisi kulkea suvussa perintönä kastemekon tapaan.
Tuhkausten yleistymiseen vaikuttaa arkkuhautapaikkojen kallistuminen kaupunkikeskuksissa, mutta myös tapakulttuurin muutos. Hautajaisten ekologisuus kiinnostaa. Hautaustoimistoilta kysellään paljon arkkujen ja uurnien ympäristöystävällisyydestä. Uurnankaan ei tarvitse olla kertakäyttötavaraa. Sirotteluun tarkoitettuja uurnia voisi hyvin kierrättää suvussa perintönä kastemekon tapaan.
Moni kyselee kartonkiarkkua, mutta sen käyttö ei ole mahdollista, mikäli vainaja tuhkataan. Helsingin Krematoriosäätiöstä kerrotaan, että kylmätilasäilytyksessä kartonkiarkku kostuu, eikä se kestä siirtelyä. Mikään krematorio Suomessa ei ota vastaan kartonkiarkkkua.
Vainajan tuhkat voi periaatteessa haudata vaikka kesämökille tai omalle pihalle, mutta mikäli paikalle haluaa muistolaatan, muuttuu paikka hautausmaaksi jonka käyttöä säädellään lailla. Muille paikoille hautaamiseen tai tuhkan sirotteluun vaaditaan Aluehallintoviraston lupa.
Vainajan tuhkat voi haudata vaikka kesämökille tai omalle pihalle.
Sääntö on, että ennen kuin tuhka luovutetaan krematoriosta, omaisten on kirjallisesti ilmoitettava, mihin tuhka tullaan sijoittamaan. Tuhka on haudattava tai siroteltava vuoden kuluessa ja kaikki tuhka on sijoitettava yhteen paikkaan. Tuhkaa ei saa jakaa useaan eri paikkaan eikä jättää piirongin päälle.
Myös suurien kukkalaitteiden tarpeellisuudesta keskustellaan. Toivon, että hautajaisteni siunaustilaisuussa kukat korvattaisiin kynttilöillä.
Millaiset hautajaiset sinä haluat itsellesi?
Hautaustoimistot toivovat, että mahdollisimman moni olisi miettinyt ennakkoon, millaiset hautajaiset kuoltuaan haluaa. Hautaustoimistoissa voi tehdä Hautaustestamentin. Hautaustestamentit ovat kuitenkin haustaustoimistojen bisnestä ja niiden ensisijainen tarkoitus on sitouttaa omaiset käyttämään vainajan valitsemaa hautaustoimistoa.
Toivomukset omista hautajaisista voi toki tehdä myös ilman tiettyyn hautaustoimistoon kytkeytyvää sopimusta, vaikka ruutupaperille. Omaiset voivat myös osallistua kaikkiin hautajaisjärjestelyihin: Vainajan voi pestä ja pukea omiin vaatteisiin itse. Omaiset voivat olla apuna siirrettäessä vainajaa paikasta toiseen. Myös muistotilaisuuden voi järjestää kokonaisuudessaan omin voimin.
Ainoastaan vainajan kuljettamista ja säilyttämistä säädellään
- Itse tekemisessä ei niinkään ole kyse säästämisestä kuin siitä, että halutaan saattaa se oma rakas mahdollisimman pitkälle itse, sanoo Mari Pulkkinen.
Ainoastaan vainajan kuljettamista ja säilyttämistä säädellään. Arkun kuljetukseen tarvitaan sitä varten rekisteröity ajoneuvo, eikä vainajaa terveyssyistä voi kuoleman ja hautaamisen välillä säilyttää kotona.
Itse en tuntisi pönäköitä ja synkkiä maahanpanijaisia omikseni. Tämän olen kertonut myös niille, joita asia koskee. Toivon, että omissa hautajaisissani itkettäisiin ilosta ja surusta ja skoolattaisiin elämälle, sillä onhan tämä ainutlaatuista aikaa.
Kuolemaa ei pitäisi kaunistella
Ajattelen, että kaunis kuolema on vähän samanlainen klisee kuin hyvä ero. Vaikka ihminen itse olisi valmis lähtemään, kuolema on silti julma: Se repii ihmiset irti toisistaan, eikä toista mahdollisuutta elämään tule. Siksi kuoleman kaunistelu tuntuu huijaamiselta.
Ei uskalleta ajatella eikä tehdä toisin.
Kuoleman ja hautaamisen tabut eivät ehkä olekaan puhumattomuutta vaan asioiden kaunistelua sekä paketointia sääntöihin ja tapoihin. Ei uskalleta ajatella eikä tehdä toisin.
Minulle riittää yksinkertainen, puinen laatikko. Omituisinta, mitä omaiseni voisivat kuolemani jälkeen tehdä, on hankkia kallis jalopuinen arkku ja uurna. Edes muistopaikasta en välitä. Vapaus on ohjannut minua tähänkin saakka, enkä ole koskaan omistanut palaakaan maata. En usko tarvitsevani kuolemani jälkeenkään omaa nurmineliötä.
