Hyppää pääsisältöön

Sibeliuksen boolissa oli konjakkia ja hilloa

Nautiskelijan elämä tuli kalliiksi Sibeliukselle, joka tilasi ylellisiä herkkuja suoraan ulkomailta. Sehän on Sibelius! on edennyt neljänteen jaksoon, jossa mm. valmistetaan booli Sibeliuksen reseptillä. Asiantuntijoina ovat säveltäjä Kaija Saariaho, grafologi, FM Tero Asp, kulttuurihistorioitsija Laura Kolbe, viiniasiantuntija Ilkka Sirén ja drinkkimestari Greta Grönholm.

Tarvitsen paljon rahaa. Täällä Kööpenhaminassa juon ainoastaan shampanjaa.― Jean Sibelius

Sibelius oli eurooppalainen herrasmies.

- Turhamaisuus kasvaa herrasmieskulttuurin maaperästä. Se on juuri sitä, jolla herrasmies markkeeraa erityistä asemaansa suhteessa muihin yhteiskuntaluokkiin, sanoo kulttuurihistorioitsija Laura Kolbe.

Vaikka rahapula ja velat vaivasivat Sibeliusta, hän ei halunnut tinkiä nautiskelusta.

Säveltäjä Kaija Saariaho kytkee samppanjan tilanteisiin, joissa juhlitaan esimerkiksi onnistunutta konserttia.

- Samppanja jatkaa vähän sitä onnistumisen jälkeistä euforiaa.

Samppanjaa, viiniä, viskiä ja konjakkia

- Sibelius oli tunnetusti seuramiehiä ja tykkäsi samppanjan lisäksi myös viineistä, viskeistä ja konjakeista, kertoo viiniasiantuntija Ilkka Sirén.

- Ja sitten oli booli, johon Sibeliuksella oli lukuisia reseptejä.

Sibeliuksen booliresepti
Sibeliuksen booliresepti Kuva: Yle/ Kirsi Kukkurainen sehän on sibelius

Sehän on Sibelius! -sarjan neljännessä osassa Ilkka Sirén valmistaa drinkkimestari Greta Grönholmin kanssa boolia Ainolan puutarhassa. Mutta miltä se maistuu?

Sehän on Sibelius!

Jean Sibeliusta näyttelee Kari Hevossaari ja Ainoa Cécile Orblin. Käsikirjoitus Minna Lindgren ja Piia Hirvensalo. Toimittaja Minna Lindgren. Animaatiot ja trikit Kirsi Kukkurainen. Kuvaus Petteri Lappalainen ja Jaakko Siiskonen. Äänitys Pekka Pylkkö ja Rauno Mynttinen. Leikkaus ja kuvankäsittely Teemu Kokkonen. Äänisuunnittelu Pentti Männikkö. Sibeliuksen peruukki Guy Hellström. Tuotantokoordinaattori Sanna Ovaska. Ohjaaja Piia Hirvensalo. Tuottaja Katri Henriksson. Tuotanto Yle Kulttuuri ja viihde 2015.

Yle Teema perjantai 9.10. klo 21
Yle TV1 torstaina 5.11. klo 19.50

Lue koko sarjasta
Lue Kirsi Kukkuraisen animaatioista

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.

  • Signe kurottelee lupaavasti mahdollisuuksien maailmassa

    Signe kurottelee lupaavasti mahdollisuuksien maailmassa

    Signe (laulajat Josefiina Vannesluoma, Riikka Keränen ja Selma Savolainen, sekä kontrabasisti Kaisa Mäensivu) jatkaa oman ilmaisunsa laajentamista ja kehittämistä. Ryhmän debyytillä liikuttiin tyylillisesti etenkin jazzin maailmassa. Uusimmalla, kolmen albumin kokonaisuuden ensimmäisellä osalla yhtye kurottelee uusien teosten myötä kohti aiemmin kartoittamattomia ilmaisualueita.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua