Olli Kangassalo
Yle
HBO Nordicilla alkoi The Leftovers –scifisarjan kakkoskausi (Season 2). KulttuuriCocktailin kriitikko sukelsi kehuvien kommenttien houkuttelemana The Leftoversin maailmaan näkemättä ykköskautta, tietämättä mitä tuleman pitää. Assosiaatioita syntyi Breaking badista Lynchiin ja Kubrickiin.
Damon Lindelofin (Lost) ja Tom Perrottan luoma The Leftovers kertoo maailmasta, josta on selittämättömästi kadonnut pari prosenttia ihmisistä. Tämä on ikään kuin maailmanlopputarina, mutta hirviöt puuttuvat. The Leftovers on henkilökuvausvetoinen kuvaus ihmisten reagoinnista maailmanloppuun. Toinen sarjan luojista, Perrotta, on arvostettu kirjailija, jota on kutsuttu mm. Amerikan Tsehoviksi.
The Leftovers on positiivinen yllätys siinä mielessä, että se todistaa amerikkalainen tv-sarjojen kerronnan viime vuosina hylänneen puhkiselittämisen rautalankakriteerin. Valtavirran genreviihde lainaa keinoja taide-elokuvasta ja David Lynchiltä.
Kakkoskauden ensimmäisessä jaksossa seurataan pikkukaupungin palomiehen Murphyn (Kevin Carroll) perheen elämää. Arjen kuvaus on realistista, mutta tarinan maailmassa on outoja halkeamia. Murphy vaikuttaa perheenisän kuoren alla levottomuutta herättävältä tyypiltä.
Sarjan pariin hyppääminen kesken kaiken osoittautuu oudoksi elämykseksi. Voi olla hullua lähteä kirjoittamaan ja spekuloimaan sarjasta, jonka kokeminen on näin kesken, mutta yritän kuvata mitä katsojan päässä liikkuu tällaisessa tilanteessa.
OLETUS 1: Alkaa kuin Avaruusseikkailu: 2001
The Leftovers Season 2 käynnistyy pitkällä arvoituksellisella esihistoriallisella kohtauksella, jossa kivikaudella elävä nainen menettää heimonsa, synnyttää vauvan ja joutuu kamppailemaan henkiinjäämisestä vihamielisissä luonnonoloissa. Brutaalit tragediat seuraavat toinen toistaan. Sitten tuleekin leikkaus suoraan nykypäivään, jossa teinitytöt uivat ja hengailevat saman joen äärellä. Vaikka lokaatio on sama, yhteys tarinan nykyhetkeen jää hämäräksi. Luonnollisesti tällainen omintakeinen aloitus jää vaivaamaan katsojaa. Se värjää koko jakson pahoilla ja epäselvillä aavistuksilla.
Onko esihistoriallisella kohtauksella vain symbolinen merkitys?
Selittämättömät kuvat herättävät assosiaatioita. Yksi kohtaus voi vihjata koko tarinan rakenteeseen. Koska tämä on scifiä, minulle ensimmäisenä tuli mieleen Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu, joka alkoi esi-ihmisten aikakaudesta ja ensimmäisen työkalun keksimisestä. Ja siitä suora leikkaus avaruusaikaan. Arthur C. Clarken tarinan huikea kaari oli evoluutio ja koko ihmiskunnan kehitys apinaihmisestä avaruussivilisaatioon. Pyrkiikö The Leftovers samaan? Jos näin, rima on asetettu korkealle.
OLETUS 2: Vihjaa tulevaan kuin Breaking Bad
Selittämätön kohtaus: Evangeline Murphy (Jasmin Savoy Brown) ja toinen teinityttö juoksevat alasti metsässä. Juoksevatko pakoon vai mihin tämä liittyy?
Breaking Bad, joka on mielestäni yksi kaikkien aikojen parhaimmista tv-sarjoista, käytti ihailtavasti ennakoivan vihjailun taktiikkaa. Etiäisiä tai ennakointeja, jotka tulevat juonen kronologiseen nykyhetkeen vasta kymmenen jakson kuluttua. Päähenkilö, ulkonäöltään muuttunut perheenisä-huumekauppias Walter White näytettiin pakkaamassa rynnäkkökivääriä auton takaluukkuun. Toisessa etiäisessä näytettiin Walterin tyhjentynyt ja töhritty kotitalo. Nämä juonen ”nykyhetkeen” sopimattomat kohtaukset loivat pahaenteistä odotusta suhteessa siihen, miten Walterin perheelle käy.
Breaking Bad käytti myös usein ennakointeja, joiden kantosäde oli lyhyempi: jakson mittaisesta, muutamaan jaksoon. Mutta kymmenen jakson taakse tai seuraavan kauden loppuun viittaava ennakointi on kyllä ollut ennenkuulumaton. Ei kylläkään enää – nyt kun se kerran on menestyksekkäästi tehty. Tv-kerronta luottaa yhä enemmän katsojan pitkään pinnaan ja käsityskykyyn. Saako avauskohtaus selityksen vasta myöhemmin?
Suoraan nykyhetkestä, keskeltä tarinaa aloittavan kerrontatekniikka in medias res on kylläkin tuhansia vuosia vanha. Termin keksi roomalainen runoilija Horatius (65 eaa. – 8 eaa.) . Esimerkkeinä Antiikin Kreikan Homeroksen (700-luku eaa.) eepokset Odysseia ja Ilias. Odysseia alkaa harhailijan saapumisesta kotiin Ithakaan ja siitä palataan tarinan juurille, Troijan sodan loppuun. In medias res -termin vastakohtana on ab ovo, joka tarkoittaa "perinteistä" kerrontaa, jossa tarina-aika kulkee kronologisesti alusta loppuun. Dramatiikkaa luova aikarakenteen rikkominen on ollut mukana kerronnassa historian alkuhämäristä lähtien. Esimerkiksi laatusarja Mad Men kerrotaan pääasiassa ab ovo. Breaking badissa oli paljon in medias resia.
Näillä pelataan edelleen. Mutta nykylukijaa ja -katsojaa on höykytetty sen verran, että signaalit aikasiirtymistä alkavat olla jo tv-viihteessäkin haastavia.
OLETUS 3: TODOROV peliin
The Leftoversin lähtökohta on fantasiaa tai scifiä, siis yliluonnollinen. Jos tarkoituksena on kertoa ihmisten reagoinnista läheisten katoamiseen, miksi tehdä scifiä, miksei vaikka sota tai kulkutauti? Onko tämä satiirinen metafora uskovien ylösnousemuksesta?
Samaan aikaan kun tv-sarjojen kerronta yhä sofistikoituu, amerikkalaisen kauhun ja scifin kykyä noloon halpahintaisuuteen yliluonnollisuuden käytössä ei koskaan voi yliarvioida. Ristiriita on nähtävissä esimerkiksi Stanley Kubricikin ja Stephen Kingin tulkinnoille Hohdosta. Kubrick vihjaa yliluonnolliseen, ja Kubrickin kevyttä vihjailua vihaava King (kirjoittajan auktoriteetilla) suorastaan rypee selittämättömässä yliluonnollisuudessa. Kubrickin versio on klassikko, Kingin tuottama versio (1997) yhdentekevää kioskikamaa. King tosin loi koko tarinan mutta Kubricikin versio on kiinnostavampi.
Kirjallisuustieteilijä Tzvetan Todorov esitti 1970-luvulla mallin, jossa fantasian sisältämiä yliluonnollisia outouksia sijoitetaan jatkumolle. Toisessa päässä yliluonnolliset ilmiöt selittyvät realistisesti subjektin, vaikkapa päähenkilön mielenhäiriöllä tai unella. Tarina nähdään hullun aivoilla, kuten vaikkapa Polanskin elokuvissa Vuokralainen (1976) tai Inho (1965). Toisessa päässä ovat tarinat joissa yliluonnollisuus hyväksytään sellaisenaan: kummitukset ovat totta. Kubrickin Hohto olisi puolivälissä edellä mainittuja, Kingin versio sijaitsisi yliluonnollisessa päässä. Hienoinen epäselvyys tarinan todellisuuden premisseistä tuottaa kiinnostavampaa tarinaa? Usein kerronta seilaa tarkoituksellisesti ääripäiden, rationaalisen ja yliluonnollisen selityksen välillä.
The Leftoversin todellisuuden premissit ovat epäselvät, mutta selitetäänkö ne? Ei kai sarja sorru lapselliseen yliluonnollisuuteen realistisen valmistelun jälkeen?
OLETUS 4: TOTUUS ON TUOLLA JOSSAKIN
Juoniaineksiltaan The Leftovers tuo hieman mieleen kauhuohjaaja M. Night Shyamalanin vähäeleisen hirviöttömän scifi-kauhuelokuvan Happeningin (2008), jossa tuuli kantoi outoa myrkkyä. Kasvien levittämä myrkky sai uhrin käyttäytymään järjettömästi ja tekemään itsemurhan. Oikeastaan Happening oli kuitenkin zombiteeman muunnelma.
The Leftoversissa perheenisä, palomies Murphy polttaa vanhan tuttunsa talon, koska tämä esitti hänestä uhkaavan ennustuksen. Reaktio oli aivan kohtuuton, suorastaan käsittämättömän julma. Teko huutaa selitystä. Liittyvätkö oudot maanjäristykset tähän?
Sarjan toisen luojan Damon Lindelofin kuuluisin tuotos on arvoituksellisuudella pelannut scifi-draamasarja Lost (2004-2010). Lostia en juurikaan jaksanut seurata, koska siinä oli tarina-ainesten venytyksen makua. Lost on saanutkin kritiikkiä siitä, että se vedätti katsojia mukanaan loppuun saakka ratkaisemattomilla arvoituksilla. Jos vedätys on pitkä, kasvaa myös loppuratkaisun odotus suuriin mittoihin ja pettymys on lähellä.
Tässä ollaan tarinankerronnan perimmäisten kysymysten äärellä. Arvoituksen ratkaisu - tai se että viimeistään lopussa selvitetään tarinan keskeinen arvoitus - on vain konventio. Konventiot ovat genresidonnaisia ja ovat jatkuvassa muutostilassa. X-filesissa totuus pakkasi hautautumaan aina salaisiin kansioihin, joita hieman raotettiin katsojalle. Tyypillisesti agenttien Mulderin ja Scullyn keissit selvisivät noin 36%:sti. X-Files venytti osittaisen paljastamisen äärimmilleen. Ensimmäiset kaudet tuottivat klassikkotason paranoidista scifiä, loppu muuttui puisevaksi rutiiniksi ja kliseeksi.
OLETUS 5: DAVID LYNCH puuttuu peliin
David Lynch toi Twin Peaksissa (1990-91) valtavirta-tv:n jännityssarjaan outoja surrealistisia tai hallusinatorisia ilmiöitä, mutta siinä sentään lopulta Laura Palmerin murha ratkeaa. Kokeiluhenkinen Lynch sukelsi sitten Mullholland Drive –elokuvassa (2001 ) todella syvälle L.A. noirin ja vaikeaselkoisen taide-elokuvan välimaastoon. Vieläkin on olemassa useita koulukuntaerimielisyyksiä siitä, miten Lynchin elokuvan juoni pitäisi tulkita: oliko se esimerkiksi kuolevan ihmisen uni vai onko edes tärkeätä kehitellä realistista selitystä? Niin tai näin – elokuva on minusta aivan mahtava. Tunnelma on tärkein, nuhjaantunut, uhkaava, surrealistinen, aavistuksia herättävä…
Lynch vaelsi yhä hämärämmille alueille Inland Empire –elokuvassa (2006). Hän ohjasi elokuvan erään haastattelun mukaan ilman käsikirjoitusta, joten ehkä siinä syy teoksen loputtomalle arvoituksellisuudelle ja käsittämättömyydelle. Tämä maistui ainoastaan taiteelliselta tyhjäkäynniltä.
Art house –elokuvan katastrofiosastolta The Leftoversin sukulainen on Lars von Trierin Melancholia (2011). Kiinnostuksen fokus ei ole siinä mikä maailmanloppu on, vaan se miten tilanne vaikuttaa ihmisiin. Trierin ihmiskuvaus, ja naiskuvaus, on juttu sinänsä. Tärähtänyttä ja siksi kiinnostavaa.
Taide-elokuvalle ei ole mitään sääntöjä. Ne pelaavat oikukkaasti omilla säännöillään.
Mutta millä säännöillä The Leftovers pelaa? Toisaalta sarja näyttää myös liiankin tavalliselta geneeriseltä tv-sarjalta. Lässähtääkö kaikki viimeistään kolmannessa episodissa? Tuntuuko viimeisen jakson viimeisessä kohtauksessa vedätyksen makua?
Niin, kaikkien näiden spekulaatioiden ja assosiaatioiden jälkeen jään malttamattomana odottamaan, mihin suuntaan The Leftovers kehittyy.
Lisää ohjelmasta
- Kalsareista tehtiin renessanssimyssy – Näin hurahdimme karanteenitaiteeseen
- “Aina vain väki kailottaa Coronavirusta! Alkaa ottaa nuppiin!” – Asterixissa seikkaili jo vuosia sitten voittamattomalta vaikuttava Coronavirus ja kiero toverinsa Bacillus
- "Vuosi on ollut upea!" – tässä ovat vuoden 2019 mieleenpainuvimmat teokset ja kulttuuri-ilmiöt
