Hyppää pääsisältöön

Saako lääkäri kieltäytyä tekemästä aborttia?

Kristillisdemokraatit-puolueen lakialoite vaati vuonna 2013 lääkäreille oikeutta kieltäytyä abortin tekemisestä eettisiin syihin vedoten. A-studion keskustelussa lakialoitteen puolesta puhuivat puolueen puheenjohtaja ja sisäasianministeri Päivi Räsänen sekä aborteista kieltäytyvä gynekologi Sari Tanus. Aloitteen vastustajina ohjelmassa esiintyivät kokoomuksen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen ja gynekologiyhdistyksen puheenjohtaja Johanna Mäenpää.

Sisäministeri Päivi Räsänen oli alustanut keskustelua kirjoittamalla lakialoitteesta blogissaan jo vuonna 2012: ”Kansalaisten perusoikeuksien kannalta on sietämätöntä, että Suomessa on mahdotonta erikoistua gynekologiksi, jos vakaumuksellisena lähtökohtana on se, että raskaana olevan naisen tullessa vastaanotolle edessäni on kaksi potilasta, enkä halua sitä toista tappaa.”

Räsäsen ja kansanedustaja Sanni Grahn-Laasosen välille syttyi kiivas keskustelu, kun Grahn-Laasonen asettui vastustamaan Räsäsen aloitetta. Grahn-Laasonen muistutti, ettei julkisen terveydenhuollon piirissä ollut mitään operaatiota, josta hoitohenkilökunta voisi kieltäytyä omaan uskontoon tai vakaumukseensa vedoten.

Myös Johanna Mäenpään linja oli tiukka: jos aborttien tekeminen ei sopinut lääkärin vakaumukseen, pitäisi tämän valita jokin toinen erikoistumisala kuin gynekologia. Mäenpää totesi, ettei kukaan lääkäri tee abortteja mielellään, toimenpide kun on lääkärin etiikan vastainen. Mäenpään mukaan lakialoite olikin oikeastaan varsin epätasa-arovoinen, koska se ajaisi joidenkin vakaumuksen toisten edelle. Mikäli uskonnollisista syistä johtuen olisi mahdollista kieltäytyä työtehtävistä, eikö sama oikeus kuuluisi kaikille lääkäreille?

Gynekologi Sari Tanus vastusti abortteja ja oman vakaumuksensa mukaisesti hän oli myös kieltäytynyt tekemästä raskaudenkeskeytyksiä. Tanus piti vuonna 2013 omaa vastaanottoa. Hän palveli myös "yllätysraskaana" olevia naisia. Tanus kertoi, että mikäli vastaanotolle saapunut potilas harkitsi aborttia, pyrki hän aina ensin keskustelemaan kaikki mahdolliset vaihtoehdot potilaan kanssa. Mikäli potilas kuitenkin halusi "ensi-istumalta" keskeyttää raskauden, niin Tanus oli ohjannut hänet kollegojensa hoidettaviksi.

Vuoden 2013 lakialoite ei edennyt laiksi asti. Sari Tanus pani vuonna 2014 alulle kansalaisaloitteen lakimuutoksen puolesta ja aloite eteni eduskunnan käsiteltäväksi vuonna 2015. Tanus itse valittiin vuoden 2015 keväällä eduskuntaan kansanedustajaksi kristillisdemokraattien listalta.

A-studion keskustelu vuodelta 2013.
Keskustelussa kuultiin mielipiteitä gynekologeilta ja poliitikoilta. Sari Tanus (vas.ylh.) käynnisti 2014 lakimuutoksen edesauttamiseksi kansalaisaloitteen ja siirtyi itsekin politiikkaan vuonna 2015 kansanedustajana kristillisdemokraattien listoilta. A-studion keskustelu vuodelta 2013. Kuva: Yle kuvanauha elävä arkisto

Vaikka lakialoitteen kärkenä olivat lääkärien oikeudet, rönsyiltiin A-studion keskustelussa 2013 pian aborttiaiheen ikuisuuskysymyksiin. Keskustelu kuohahteli hetken melko paikoillaan, kun osanottajat väittelivät siitä, missä vaiheessa abortin sai kenenkin mielestä vielä tehdä.

Keskusteluohjelmassa kuultiin myös kahdesti abortin tehneen Heli Roihan tarina. Lisäksi vierailtiin abortin jälkihoitoon erikoistuneen vertaistukiryhmä Idun tiloissa Tampereella. Idun toiminnasta ohjelmassa kertoi Outi Papunen.

Gynekologiyhdistys, eettinen neuvottelukunta ETENE ja Lääkäriliitto linjasivat vuonna 2015, että omantunnonvapaudesta ei tarvita erillistä lainmuutosta. Lääkäriliitto salli lääkärille oikeuden kieltäytyä raskaudenkeskeytyksestä, mutta katsoi, ettei lainmuutos ollut tarpeen.

Teksti: Augustina Jämsä/Yle Uutiset, Ilpo Pajunen/Yle Uutiset & Ville Matilainen/Elävä arkisto

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto