Hyppää pääsisältöön

"Tän kans on vaan elettävä" - Kanarialinnut-dokumentin päähenkilöillä toivoakin näkyvissä

Dokumenttiprojekti: Kanarialinnut
Dokumenttiprojekti: Kanarialinnut dokumenttiprojekti: kanarialinnut

Mitä kuuluu Kanarialinnut-dokumentin päähenkilöille nyt kun kuvauksista on jo kulunut aikaa?

Katja Minkkinen (s. 1975), Jyväskylä

Katja Minkkinen Dokumenttiprojekti Kanarialinnut
Katja Minkkinen Dokumenttiprojekti Kanarialinnut Kuva: Yle / Jari Kokko dokumenttiprojekti kanarialinnut katja minkkinen

Tilanne nyt: Katja on pystynyt erityisjärjestelyin palaamaan takaisin työelämään. Pitkäaikainen unelma sisäilmasairaille soveltuvista asunnoista on alkanuta konkretisoitua Sisäilmastastasairastuneet ry:n vetämänä hankkeena. Sisäilmasairaille tarkoitettu asuinalue on tarkoitus rakentaa Petäjäveden Ylä-Kintaudelle.

EU:n maaseudun kehittämisrahaston Vesuri-ryhmä puoltaa selvityksen tekoa, joten suunnittelu voi nyt kunnolla alkaa.

”Hometoksiinit voivat aiheuttaa esimerkiksi astmaa, reumaa, hormonaalisia ongelmia, keskenmenoja ja neurologisia oireita, kuten väsymystä ja muistihäirioitä. Yleistä on myos monikemikaaliyliherkkyys. Oireita aiheuttavat muun muassa hajusteet, pesuaineet, ilmansaasteet ja painomuste. Kaikki eivät oireile samoille kemikaaleille.”

Pekka Mustonen (s. 1957), Jyväskylä

Pekka Mustonen Dokumenttiprojekti Kanarialinnut
Pekka Mustonen Dokumenttiprojekti Kanarialinnut Kuva: Yle / Jari Kokko dokumenttiprojekti kanarialinnut pekka mustonen

Tilanne nyt: Unelma kehorakennuksen SM-kisoista tuntuu terveystilanteen vuoksi karkaavan, mutta Pekka elämänkatsomukselleen uskollisesti edelleen toiveikas. Keskittyminen on ollut kuitenkin pakko suunnata suorittamisesta omaan hyvinvointiin ja hengissäpysymiseen.

”Tän kans on vaan jotenkin elettävä. Parhaan kykynsä mukaan.”

Susanna Puhakka (s. 1984) ja Mika Kalmi (s. 1974), Oulu

Dokumenttiprojekti Kanarialinnut Susanna Puhakka Mika Kalmi
Dokumenttiprojekti Kanarialinnut Susanna Puhakka Mika Kalmi Kuva: Yle / Jari Kokko dokumenttiprojekti kanarialinnut susanna puhakka mika kalmi

Tilanne nyt: Susanna Puhakka ottaa edelleen askeita takaisin elämään. Herkkyydet ovat pitkän ulkomaailmasta eristäytymisen ansioista helpottaneet, mutta eivät toki poistuneet, mutta allergialääkkeitä hän jo sietää.

Nyt hän voi kuitenkin jo sanoa elävänsä ja se tekee onnelliseksi. Taiteilijuuskin on jo enemmän kuin pelkkä unelma.

Mika Kalminkin tilanne on pitkän altisteiden välttämisen ansioista nyt parempi. Hän on voinut palata toisen rakkaan lapsensa, musiikin, pariin.

Päivi Luomala, Pihtipudas

Päivi Luomala Dokumenttiprojekti Kanarialinnut
Päivi Luomala Dokumenttiprojekti Kanarialinnut Kuva: Yle / Jari Kokko päivi luomala

Tilanne nyt: Päivi Luomala jatkaa puurtamistaan kotitilallaan Pihtiputaalla.

Välillä on huonoja, välillä parempia jaksoja. Jooga, läheiset ihmiset ja kaukaiset unelmat auttavat jaksamaan.

Dokumenttiprojektin Kanarialinnut katsottavissa Yle Areenassa 30 päivän ajan.

LUE dokumentin päähenkilöiden taustat: "Kun oikein pahasti sairastuu, että ei sitä sitten aina edes tunne kuka on."