Hyppää pääsisältöön

”Yrittänyt säveltää, mutta siinä ei ollut schwungia"

Sehän on Sibelius! -sarjan kuudennen osan keskiössä ovat Sibeliuksen työ ja inspiraatio. Sibelius työskenteli ankarasti, ja siihen tarvittiin alkoholia, alasinta ja auringonnousuja. Asiantuntijoina ovat säveltäjä Kaija Saariaho, työnohjaaja Helena Ahonen ja grafologi, FM Tero Asp.

Sarjan viidennessä osassa Pappa ja perhe kävi selväksi, että lasten aiheuttama melu häiritsi Sibeliuksen työntekoa. Säveltäjällä oli muitakin vaikeuksia vuosikymmeniä kestäneen uransa varrella. Työnohjaaja Helena Ahonen uskoo, että Sibelius oli asettanut rimansa hyvin korkealle.

- Työnohjaaja kyselisi Sibeliukselta, mihin hän riman asettaa, mistä hän tietää, että se on oikealla tasolla, ja mistä hänen käsityksensä siitä, että teos tai joku kohta on valmis, on mahdollisesti muodostunut.

Sibeliuksen päiväkirjaa Kansallisarkistossa tutkiva grafologi Tero Asp näkee käsialassa vaihtelevia mielialoja.

- Tässä näkyy lähinnä pyrkimys päästä irti alakuloisista mielialoista, jota vielä vahvistavat nämä t-kirjaimet hyvin alhaalla. Rivi nousee, jolloin näkisin, että siinä kiskotaan itseään ylös murheen alhosta. Seuraava sivu osoittaa jo rivien suoruudesta päätellen, että siinä on joltisestikin onnistuttu.

On todella kiusallista katsella Sibeliusta silloin, kun hän on juuri synnyttämässä musiikkiaan. Ihmiset luulevat, että minä olen saattamassa mielenvikaista ihmistä.― Walter von Konow
Sehän on Sibelius.
Sibelius saa inspiraation junassa Sehän on Sibelius. Kuva: Kirsi Kukkurainen/Yle jakso 6

Sibelius sävelsi mieluiten Ainolan rauhassa. Säveltäjä Kaija Saariaho pohtii, että kokemus Suomen luonnossa on vaikuttanut hänen omaan orkestraatioonsa.

- Uskon, että niin on myös monella muulla säveltäjällä. Ei vähintään tietenkään Sibeliuksella.

Sehän on Sibelius!

Jean Sibeliusta näyttelee Kari Hevossaari ja Ainoa Cécile Orblin. Käsikirjoitus Minna Lindgren ja Piia Hirvensalo. Toimittaja Minna Lindgren. Animaatiot ja trikit Kirsi Kukkurainen. Kuvaus Petteri Lappalainen ja Jaakko Siiskonen. Äänitys Pekka Pylkkö ja Matti Seppänen. Leikkaus ja kuvankäsittely Teemu Kokkonen. Äänisuunnittelu Pentti Männikkö. Sibeliuksen peruukki Guy Hellström. Tuotantokoordinaattori Sanna Ovaska. Ohjaaja Piia Hirvensalo. Tuottaja Katri Henriksson. Tuotanto Yle Kulttuuri ja viihde 2015.

Yle Teema keskiviikkona 14.10. klo 21
Yle TV1 torstaina 19.11. klo 19.50

Lue lisää
Lue Kirsi Kukkuraisen animaatioista

Kommentit
  • Celestan hiljaisia voimasointeja

    Celestan hiljaisia voimasointeja

    Yhdysvaltojen länsirannikoilla toimiva säveltäjä-pianisti Michael Jon Fink (s. 1954) rakentaa usein teoksissaan hiljaisia ja rauhallisia sointimaisemia. Uusin säveltäjän musiikkiin keskittyvä julkaisu rakentuu unenomaisen tunnelman ja pehmeiden soivuuksien ympärille. Fink on ensimmäisen kerran levyttänyt musiikkia soolocelestalle jo 80-luvun alussa.

  • Kuin kaksi marjaa

    Kuin kaksi marjaa

    Amy Beach (1867–1944), Clara Schumann (1819–1896) ja Ethel Smyth (1858–1944) olivat muusikko-säveltäjiä, joiden elämäntarinoista löytyy yhteisiä nimittäjiä. Kaikki tulivat perheistä, joissa heidän musiikkiharrastustaan ja myöhemmin myös muusikon uraansa kannustettiin.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua