Hyppää pääsisältöön

Älypuhelin uhkaa romantiikkaa, osoittaa tutkimus

Romantiikkaa ja kännykkä
Romantiikkaa ja kännykkä romantiikkaa

Kun kumppani kesken romanttisen hetken kaivaa esiin kännykän, se ei pelkästään tunnu ärsyttävältä, vaan se on sitä. Uuden tutkimuksen mukaan älypuhelimen räpeltäminen todella tuhoaa tunnelman.

Hämmästy maailmasta -palstan tunnus
Hämmästy maailmasta -palstan tunnus Kuva: Katariina Hirvonen hämmästy maailmasta parempi resoluutio
Baylorin yliopiston tutkimuksessa oli mukana peräti 453 koehenkilöä. Koe jaettiin kahteen osaan. Ensin kerättiin tietoa siitä, mitkä asiat läheisten ihmisten kännykänkäytössä ärsyttivät.

Tulokset eivät olleet varsinainen yllätys: älypuhelimen käytössä hermostutti, jos kesken yhdessäolon toinen otti puhelimen esiin ja laittoi sen näkyvälle paikalle tai piti sitä kädessään. Rasittavaa oli myös jos toinen vilkuili puhelintaan juuri kun hänelle puhuttiin. Ja lisäksi ärsytti, jos pienenkin keskustelun tauon aikana toinen alkoi hipelöimään puhelimen näyttöä.

Tämän jälkeen tutkimuksessa pysyivät mukana koehenkilöt, jotka olivat romanttisessa suhteessa. Puhelimen käytön ärsyttävyyttä tutkittiin yhdeksän kategorian kyselykaavakeella.

Tulokset olivat selvät. Ensinnäkin, peräti 46,3 % koehenkilöistä kirjasi kumppanin sortuneen älypuhelimen räpeltämiseen kesken romanttisen hetken. Toiseksi, 22,6 % kertoi tilanteen aiheuttaneen kofliktin pariskunnan välille. Kolmanneksi, peräti 36,6 % raportoi tilanteen aiheuttaneen ainakin jonkin verran masennuksen tunnetta.

Tutkija Meredith Davidin mukaan ihmisillä on taipumus vähätellä kännykän roolia parisuhteessa. Se on kuitenkin virhearviointi, sillä tutkimus osoitti selvästi, että kännykkä kolmantena pyöränä suhteessa on ongelma. Mitä useammin yhteiset hetken keskeyvyivät puhelimen hiplaushetkellä, sitä epätyydyttävämmäksi koehenkilöt arvioivat parisuhteensa.

Hämmästy maailmasta -palstalla kuratoidaan linkkejä kiinnostaviin tiedeartikkeleihin ja tutkimustuloksiin ympäri maailmaa.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua