Hyppää pääsisältöön

Tulevaisuuden tusina 2016 – ovatko tässä seuraavan vuoden musiikkimenestyjät?

Ensi vuoden kovimmat musiikkilupaukset on jälleen listattu. Viime vuonna äänestyksen voitti helsinkiläinen Teksti-TV 666.

Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? sijoittui korkealle Tulevaisuuden tusina 2016 -listauksessa.

Suomalaiset musiikkialan vaikuttajiat äänestävät vuosittain uusien artistien joukosta lupaavimmat tapaukset Tulevaisuuden tusinaan. Näiden kahdentoista artistin tai bändin uskotaan olevan läpimurtonsa kynnyksellä. Äänestyksen säännöissä sanotaan, että sijoittujan debyyttialbumi on saanut ilmestyä tämän vuoden puolella.

Katso alta vuoden 2016 listaus.TOP-3

1. Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS?

Kouvolalainen bändi sai alkunsa vuonna 2012 sivuprojektina, joka otti nopeasti tuulta alleen. Tänä kesänä yhtye on esiintynyt muun muassa YleX:n Stage haltuun -kilpailun finaalissa, Ilosaarirockissa ja Flow Festivaleilla.

Bändin esikoislevy Teenage Sweetheart on yhdystelmä flower garagea, elektropunkkia, motownia ja soulia.

2. View

Juuso Ruohosen eli View’n tumma ääni ja sulava flow on saanut monet kyselemään, voiko räppäri olla kotimainen. Hip hop -artistin ensimmäinen sinkkubiisi Avalon nostettiin pian julkaisun jälkeen YleX:n soittolistalle. View’n tyylikkäällä esikois-EP:llä vierailevat Noah Kin ja LCMDF.

3. Lasten Hautausmaa

”Herkkää, riipivää, rämisevää, lohdutonta ja melankolista, mutta silti jotenkin niin raikasta.”

Näin Uuden musiikin ohjelmien tuottaja Toni Laaksonen kuvaili Lasten hautausmaa -yhtyeen debyyttialbumia, kun levy soi YleX:n Viikon albumina. Bändin omaperäistä tyyliä on vertailtu muun muassa Mana Mana- ja Noitalinna huraa! -yhtyeisiin. Myös tämä bändi on lähtöisin Kouvolasta.

Muut sijoittujat:

4. Elias Gould

5. Hisser

6. Sofa

7. Prinssi Jusuf

8. Vuoret

9. Evelina

10. Cityman

11. Lake Jons

12. Salaliitto

Tutustu vuoden 2015 voittajiin täältä.