Hyppää pääsisältöön

Graffititaiteilijat maalasivat Isänmaan puolesta -sarjan lavasteisiin kriittiisiä viestejä: "Isänmaan puolesta on rasistinen"

Katutaiteilijoilta oli pyydetty teoksia, jotka eivät ole poliittisia. Pyyntö ei aivan toteutunut.

Isänmaan puolesta -sarjaa syytetään rasistikseksi. // Kuva: Kuvankaappaus/Twitter

Isänmaan puolesta (Homeland) on voittanut monia tv-alan palkintoja. Sarjan tekijätiimin vitriineissä komeilee niin Emmyjä kuin Golden Globe -pystejäkin. Kriitikoiden ylistyksestä ja suurista katsojaluvuista huolimatta sarja on saanut osakseen myös rankkaa arvostelua. Sarjaa on esimerkiksi syytetty islamiin liittyvien ennakkoluulojen levittämisestä.

Sarjan viidennellä, vasta alkaneella tuotantokaudella katsojat ovat voineet bongata ennennäkemätöntä kritiikkiä. Toisessa jaksossa sarjassa liikutaan muun muassa kuvitteellisella pakolaisleirillä Libanonissa. Tapahtumapaikan rakennuksiin on maalattu graffiteja, joiden sanoma on yllättänyt sarjan tekijät.

- Isänmaan puolesta on rasistinen, lukee eräässä graffitissa.

- Isänmaan puolesta ei ole tv-sarja, toisen teksti kuuluu.

Graffitit ovat kolmen arabikatutaiteilijan käsialaa. Heitä pyydettiin maalamaan graffiteja sarjan kuvauspaikalle Berliiniin viime kesänä. Taiteilijoille annettiin ohjeistukseksi, etteivät teokset saa olla poliittisia.

Taiteilijat ovat perustelleet maalaamiaan lauseita blogissaan.

- Sarjalla on tv:n ahdasmielisimmän ohjelman titteli, sillä se esittää epätarkan, erilaisuutta kaihtavan ja erittäin värittyneen kuvan arabeista, pakistanilaisista ja afgaaneista. Lisäksi se kuvaa inhottavalla tavalla väärin Beirutin ja Islamabadin kaupunkeja sekä koko muslimi-maailmaa ylipäätään, tekijät kirjoittavat.

Katutaiteilijat kertovat myös, että heillä oli täysi työrauha maalata kriitikkinsä lavasteisiin.

- Kuvausryhmää ei kiinnostanut, mitä kirjoitimme seinille. Heidän silmissään arabian kirjoitus oli vain visuaalinen lisä heidän Lähi-idän kauhufantasiaansa. Julisteeseen, joka näyttää tietyn alueen ihmiset epäinhimillisinä burkhaan pukeutuneina hahmoina, taiteilijat toteavat.

Suomessa Isänmaan puolesta -sarjaa on näyttänyt MTV3, joka on esittänyt ohjelmasta neljä tuotantokautta.

Lue myös:

Syksyn sarjahitti Narcos kertoo legendaarisen huumepomon tarinan: Tiesitkö näitä asioita Pablo Escobarista?

Kuka on seuraava Bond? YleX:n lukijat valitsivat suosikkinsa, tiukka kisa ykköspaikasta

Game of Thrones -kirjailijan ihmissusinovellista tehdään ehkä tv-sarja: "Ulvokaa sen puolesta"

The Walking Dead jatkuu: edellisellä kaudella nähtiin 46 kuolemaa, nyt kohdataan sadistinen susijengi

Lähteet: bbc.com