Haluaisitko saada orgasmin 10 sekunnissa?
Satu kertoo, miten se tehdään.
Jos nainen oikeasti saa orgasmin, hän haluaa seksiä jatkuvasti, uskoo seksuaaliterveysyrittäjä Satu Söderström. Hän arvelee, että iso osa naisista ei saa orgasmia, vaikka luuleekin niin. Satu itse on mestari orgasmien saamisessa – hän testasi kykyään työhaastattelussa pankissa.
Elämässä saattaa tulla eteen aikoja, jolloin oma seksuaalisuus on kateissa: eletään ruuhkavuosia tai ajatukset ovat muuten vaan toisaalla. Seksille ei riitä aikaa, voimia tai haluja.
Seksiä ei kuitenkaan kannata heivata elämästä helpolla, vakuuttaa seksialan asiantuntija Satu Söderström. Hän kannustaa kaikkia, myös aikataulupaineen alla eläviä pikkulasten vanhempia, pysymään seksuaalisesti aktiivisina, sillä seksuaalinen itsetunto vaikuttaa paitsi makuuhuoneeseen, myös parisuhteeseen ja itseluottamukseen.
- Jokainen meistä muistaa, miltä tuntuu olla ihastunut ja rakastunut: niiden tunteiden avulla voisi vaikka leijua ilmassa. Tuolloin kehossa on olo, joka tuo itsevarmuutta ja voimaa. Kun opettelee orgasmoimaan, tuota samaa onnen tunnetta ja itsevarmuutta voi tuoda omaan arkeen juuri silloin, kun tarvitsee pientä extrabuustia.
Satu tietää, mistä puhuu: hän on seksuaaliterveysyrittäjä, kohta valmistuva seksuaalineuvoja ja pornotähti. Hän on myös kasvatustieteilijä ja entinen lentoemäntä. Satu uskoo, että jokainen voi saavuttaa fantastisen seksielämän, kunhan jaksaa harjoitella sitä. Moni vaan on tyytynyt vähempään.
- Mulla on sellainen tunne, että monelta naiselta orgasmi itsessään jää kokematta. Päästään lähelle huipputilaa, mutta itse orgasmi - onko siitä loppujen lopuksi kovin monella naisella oikeaa kokemusta? Orgasmin kokenut nainen ei pysty olemaan seksittä, sillä orgasmia todellakin haluaa lisää ja siihen riittää vallan hyvin jopa pikapano lentokoneen takakeittiössä.
Mutta vajaa seksi ei ole vain naisten asia: myös moni mies tyytyy Satun mukaan vähempään kuin olisi tarjolla.
- Miehet ejakuloivat kyllä helposti, ja sen voimme selittää jo ihan biologisella suvunjatkamistarpeella, mutta orgasmin kokiessaan myös mies elää läpi koko sen mahtavan tunneskaalan, jonka nainenkin orgasmoidessaan voi kokea.
Niin mahtava ja koukuttava kuin orgasmi voikin olla, Satun mukaan sitä ei kannata pitää ainoana lähtökohtana seksille. Jos lähtee harrastamaan seksiä orgasminkiilto silmissä, on väärillä raiteilla.

Rakasta itseäsi!
Mutta miten päästä samanlaiseen vapautuneeseen flowhun kuin Satu? Entä jos mieli täyttyy arjen velvollisuuksista, olo tuntuu pöhöttyneeltä ja into laimealta? Siinä ei 10 sekunnin orgasmeja tehtailla.
Satu uskoo, että haluttomuuden taustalla on usein tyytymättömyys omaa itseään kohtaan. Nautintoa ei sallita itselle, ja sen hakemisesta saatetaan kokea jopa häpeää. Seksuaalinen minäkuva on haudattu niin syvälle, ettei sen olemassaoloa enää välttämättä edes tunnisteta.
- Jos joku asia aiheuttaa ihmisessä epämiellyttäviä tuntemuksia, hän sulkee sen luontaisesti pois elämästään. Jos ihminen liittää seksuaalisuuteen negatiivisia tuntemuksia, hänen kehonsa ja mielensä rajaavat koko aihepiirin näkymättömiin ja ihminen voi alkaa kuvitella, että hän ei ole erityisen seksuaalinen olento.
Satun mukaan jokaisen kannattaisi pyrkiä hyväksymään itsensä ja oma seksuaalisuutensa. Kokeilla vaikkapa peilin edessä masturboimista tai alasti tanssimista, itsensä hyväksymistä tässä ja nyt.
Jopa makuuhuoneen sisustus voi vaikuttaa seksielämään. Monessa perheessä vanhempien makuuhuonetta koristavat lasten ja muiden sukulaisten valokuvat. Lapsille olisi hyvä opettaa, että vaikka isä ja äiti ovat vanhempia, ovat he myös rakastavaisia.
Olet vastuussa omasta orgasmistasi
Monet, erityisesti suomalaiset, elävät Satun mielestä sitku-elämää. ”Sitten, kun olen laihtunut/saanut työtehtävän tehtyä /virkeämpi… alan harrastaa taas seksiä.” Mutta kuka tietää, miten kauan me kukin täällä olemme? Asiat eivät parane odottamalla, vaan niihin on tartuttava nyt, oma-aloitteisesti.
- Orgasmia ei voi koskaan ripustaa kumppanin harteille, vaan me kaikki olemme loppujen lopuksi vastuussa omasta orgasmistamme. Toki halutessaan orgasmoimista voi oppia harjoittamaan myös yhdessä kumppaninsa kanssa. Siihen ei tarvita tunteja kestävää tantrista seikkailua.
Eipä niin: Satu itse löytää hekuman 10 sekunnissa. Mutta miten on, joko me muutkin pääsisimme pian osallisiksi siitä suuresta viisaudesta, joka johtaa meidät kohti auvoa?
- Yleisin virhe, mihin pariskunnat seksissään sortuvat, on suorituskeskeisyys. Eri asennoissa, orgasmia metsästäen. Penis työnnetään vaginaan ja odotetaan asentoja vaihdellen, jotakin suurta bigbang-tyyppistä räjähdystä. Tätä ei saavuteta jos ei osata olla toisilleen läsnä.
Kaikki siis lähteekin läsnäolosta. Eikö meille tarjotakaan oikotietä onneen?
Ei tarjota. Orgasmi on monen asian summa: tarvitaan läsnäoloa, kosketusta, tunnetta ja kehon avoimuutta. Halaamista ilman toivetta seksistä, rakastavaa koskettamista ilman toivetta seksistä, suudelmia ja nuuhkaisuja.
- Kun halaa, koskettaa ja rakastaa, on euforiatasojakin kehossa nostettu niin, että seksi alkaa kiinnostaa entistä enemmän. Sitten vaan seksiin mukaan ne samat lataukset ja hupsista, oman kehon tuntemus lisääntyy, hyvinvointi lisääntyy, nautinto lisääntyy ja tämä tie vie paratiisirannalle, jossa aallot lyövät rantaan. Ja kaikki tämä vain läsnäololla.
Toki näiden lisäksi on olemassa joukoittain kikkoja, jotka edesauttavat seksuaalisen nautinnon saamista, kunhan edellä olevista asioista riittävän moni on kohdallaan.
Käsitys siitä, miltä orgasmi näyttää, on usein peräisin pornoleffoista. Oikeasti orgasmi voi olla hyvin hillitty, kaikesta räjähdysvoimastaan huolimatta. Kuinka moni oikeastaan näyttelee orgasmit pornoelokuvista opittuun tyyliin?
Ekstrabuustia missä vaan
Satu on treenannut itsensä seksuaalisen nautinnon suhteen niin ketteräksi, että hän saa orgasmin pelkästään ajatuksen voimalla.
- Mietin mielessäni, miten hyvältä joku asia on joskus minusta tuntunut ja vien itseni mielikuvituksessani samaan tilaan. Koen mielihyvää muistamalla mielihyvää. Niinhän näyttelijätkin tekevät esimerkiksi itkukohtauksissa, miettivät jotain surullista tapahtumaa.
Orgasmia harjoiteltaessa on siis oltava kärsivällinen. Mutta ahkera harjoittelu palkitaan. Satun tapauksessa orgasmilla, jonka hän saa aikaan 10 sekunnissa lähes missä vaan.
Yhden mieleen painuneimmista orgasmeistaan Satu koki ollessaan työhaastattelussa pankkiiriliikkeessä. Hänelle annettiin kasa matemaattisia tehtäviä, joita hän jäi suorittamaan yksin neuvotteluhuoneeseen. Tehtävät oli tehty nopeasti ja Satulle jäi ylimääräistä aikaa. Hän huomasi vajoavansa pikkuhiljaa epävarmuuden tilaan, joten hän päätti hakea vahvuutta sisäisistä voimavaroistaan. Niinpä hän päästi mielensä valloilleen ja kehitti itselleen orgasmin neuvottelutilassa. Tämän jälkeen hän palautti vastauksensa toimitusjohtajalle, jututti häntä ja sai työpaikan.
- 10 sekunnin orgasmin ilo on siinä, että sen voi ottaa vaikka kesken työpäivän. Siihen ei tarvitse edes kumppania ja nautinto on takuuvarmasti aina hyvää ja euforista. Moni mies on tämän jujun jo oivaltanut. Turha meistä kenenkään on kieltää etteikö moni mies kävisi kesken työpäivän miestenhuoneessa hakemassa sitä upeaa hekumaa, jonka oma käsi voi itselle tuottaa. Mutta kuinka moni meistä naisista tekee sitä samaa?
Näin Satu kuvailee orgasmia ja näyttää, miten se tehdään 10 sekunnissa:
Satun orgasmi sekunti sekunnilta:
Aloitus 1-2 sekunti
Ajatusten fokus ainoastaan orgasmaattiseen olotilaan ja myönteisiin ajatuksiin. Tässä ei ajatus voi karkailla yhtään, vaan se on hallittava täysin. Negatiiviset ajatukset ovat este orgasmille, samoin kivun aistiminen.
Ronski, fantasiapohjainen voimakkaasti kiihottava ajatus, jossa itse on mukana. Keho kiihottuu ja alkaa nauttia kaikkialta sieltä, mistä ajatuksissaan stimulaatiota saa. Tässä kohdin on kyettävä tuntemaan kehon kiihottuminen ja paikannettava sen sijainnit. Tunnettava, miten ajatuksissa olevat kosketukset vaeltavat keholla ja miltä erilaiset liikkeet kehossa tuntuvat ja miten ne tuottavat mielihyvää juuri minulle.
3-6 sekunti
Mielihyvän tunne valtaa koko kehon, endorfiinit ja oksitosiinit virtaavat. Häpyhuulet turpoavat, vagina kostuu ja verenkierto vilkastuu, hengityskin kiihtyy, samoin syke.
Pään sisällä harrastan yhä voimakkaampaa fantasiaan tai todellisuuteen pohjautuvaa seksuaalista tapahtumasarjaa, joka keskittyy stimulaatioihin. Olen mukana tapahtumien keskipisteessä ja ajattelen konkreettisesti tuntevani kaikki ne asiat joita oikeasti olen myös aikaisemmissa orgasmeissani kokenut. Tunnen miten kehoni käyttäytyy ja on näissä tilanteissa aiemmin käyttäytynyt.
Kohtu nousee, vagina kostuu, iho alkaa helottaa punertavana, syke kiihtyy, vaginan huulet saavat stimulaatiota, iho täyttyy kosketuksista ja läsnäolo, sekä halu ovat ympärilläni. Endorfiinit ja oksitosiinit virtaavat ja tunnen hengitykseni. Tunnen voimakasta mielihyvää ja henkistä vahvuutta, olen omassa ekstaasissani.
7-10 sekunti
Jatkan orgasmiani, nautintoani, hekumaani kunnes ajatukseni tulevat päätökseen. Näen itseni nautinnossa ja koen sen kehollisesti, kunnes olen täysin tyydytetty ja mielellisesti tyytyväinen. Kehoni kuumottaa, usein posket ja kaula heloittavat punaisena, olen hieman hikinen, etenkin hiuspohjasta, kainaloista ja nivusista. Keho voi olla jopa kihelmöivän turta useita minuutteja orgasmin päättymisen jälkeen ja syke koholla. Onnellisuus valtaa mielen ja energiaa on vaikka muille jakaa.
Lue myös:
Seksikoulupariskunta paljastaa: tilanteemme ei ole itsestäänselvyys
Marja Hintikka Livessä alkaa Vanhempien seksikoulu, jonka esiintyjinä nähdään tavallinen pariskunta. Heidän arjessaan seksi näyttelee luonnollista ja tärkeää roolia, mutta aina näin ei ole ollut.
Pienten lasten vanhemmat: onko teistä tullut kämppiksiä?
Jos elät pitkässä parisuhteessa eikä seksi erityisemmin kiinnosta sinua, lue tämä juttu. Tässä jutussa ei puhuta kiihkeistä suudelmista, intohimoisista katseista eikä villistä seksistä.

Näin saat täydellisen perhe-elämän
Moni harrastaa epäoptimaalista perhe- ja parisuhde-elämää, mutta ei huolta. Marja Hintikka Liven ikioma kolumnisti Tapani "Latva" Kakkonen tietää, kuinka onnistua tälläkin sektorilla.
Alamäki alkaa yhdynnästä - Marja Hintikka elokuvissa
Marja Hintikka Liven suositut leffaparodiat ovat saaneet jo kymmenettuhannet naurahtamaan itselleen tai ruuhkaiselle elämäntilanteelleen.
Marja Hintikka Live
Syksyn kohutuin uutuus, Marja Hintikka Live, tarjoaa taukopaikan ruuhkavuosissa rämpiville. Tutustu laajaan verkkosisältöömme!