Hyppää pääsisältöön

Suomalainen häpeä

kirjailija Marjo Niemi
kirjailija Marjo Niemi Kuva: Teos / Heini Lehväslaiho Marjo Niemi (kirjailija),marjo niemi

”Minulla oli nuoruudessani koko ajan tunne, ettei minulle kerrottu kaikkea, ei kotona, ei koulussa, ei liioin saksalaisissa kirjoissa, joita luin toivoen löytäväni niistä tietoa oman elämäni taustalla piilevistä hirveyksistä.”

Lainaus on kirjailija W.G.Sebaldin traumaa käsittelevästä esseeteoksesta Ilmasota ja kirjallisuus, jonka on suomentanut Oili Suominen. Saksan kirjallisuus vaikeni miltei kokonaan toisen maailmansodan lopun ilmasodasta, joka hävitti lähes maan tasalle satakolmekymmentäyksi Saksan kaupunkia. Ilmasota pyyhkäisi mukanaan kuusisataatuhatta siviiliä ja kodin seitsemältä ja puolelta miljoonalta ihmiseltä.

Jos kaupunkia pommitetaan niin raivokkaasti, että sen asfaltti kiehuu ja lasit sulavat, voi kuvitella loput kauhujen laajuudesta.

Yhdyn Sebaldin muistia koskevaan mielenkiintoon: miten kokemukset pyyhkiytyivät pois, miten katastrofia seurasi mykkyys ja välitön jälleenrakennus. Hän kirjoittaa: ”Uusi Liittotasavalta jätti ennen syntyään koetut asiat täydellisesti toimivan torjuntamekanismin hoidettaviksi, joten se saattoi tosin faktisesti tunnustaa syntyneensä absoluuttisesta nöyryytyksestä, mutta samalla pyyhkiä koko nöyryytyksen tunnerekisteristään tai suorastaan lisätä sen mainetekojen listaan, luetteloon siitä, mistä kaikesta olikaan selviydytty kaikella kunnialla ja ilman merkkejä sisäisestä heikkoudesta.”

Kuulostaa kummallisen tutulta.

Palasin tähän kirjaan miettiessäni suomalaista häpeää.

Suomi on sankaritarina. Suomen tiivistetty historia on sankaritarinan muodon ottanut valikoima historiaa: pieni maa joka sai kovalla työllä itsenäisyyden, pärjäsi taistelussa suurta Neuvostoliittoa vastaan ja jälleenrakensi ihmeellisellä nopeudella pohjoismaisen hyvinvointivaltion, selvisi lamasta, kelpasi Euroopan unioniin. Ja ai niin, maksoi sotakorvauksensa takaisin. Kaikki tämä on totta, mutta ei missään mittakaavassa koko totuus.

Sankaritarinamme on täynnä laajasti häpeälle altistavia ajanjaksoja ja käsittelemättömän häpeän seurauksia.

Sankaritarinaan ei kuulu häpeä, se on pitänyt piilottaa. Sankaritarinamme on täynnä laajasti häpeälle altistavia ajanjaksoja (sodat, lamat) ja käsittelemättömän häpeän seurauksia, esimerkiksi masennus, rikas alkoholikulttuuri, itsemurhat, perheväkivalta, armottomuus ja mykkyys. Jotka taas anteliaasti ojentavat häpeävankilan perinnöksi seuraavalle sukupolvelle.

Nöyryyttäviä kokemuksia kokenut ihminen häpeää sitä, ettei pystynyt herättämään hyväksymisen halua, eikä ymmärryksen pyrkimystä niissä joiden varassa hän oli. Nöyryyttäviä kokemuksia ovat esimerkiksi varhaislapsuuden traumat, pahoinpitely, konkurssi, kidutus, raiskaus, koulukiusaaminen, työpaikkakiusaaminen tai perheväkivalta. Sota on täynnä nöyryyttäviä kokemuksia. Jos nöyryytyksiä ei käsittele jää häpeäansaan. Käsittely ei läheskään aina ole yksilöstä kiinni, käsittelyssä tarvitsee toisen ihmisen apua ja ilmapiirin jossa se on sallittua. No Suomessa aika uusi ja edelleen paikallinen asia on se salliva ilmapiiri.

Häpeää sukupolvikaupalla hyllyvä aikuinen ihminen räjähtää sisäisesti häpeästä joka kerta epäonnistuessaan hyväksyvän vastavuoroisuuden tuulisella tiellä.

Myöhemmin toisaalla, häpeää sukupolvikaupalla hyllyvä aikuinen ihminen räjähtää sisäisesti häpeästä joka kerta epäonnistuessaan hyväksyvän vastavuoroisuuden tuulisella tiellä. Usein tietämättä mikä iski. Häpeän tunne on hirvittävä, se koskee koko itseä. Syyllisyys iskee (toivottavasti) kun toimii väärin, siitä voi toipua korjaamalla toimintaa. Mutta miten häpeästä pääsee, varsinkin kun sitä ei yleensä edes tajua?

Tiedostamattomasta häpeästä rimpuillaan irti muun muassa itseen ja toiseen kohdistetulla raivolla tai ylimittaisilla itsetunnon kohentamispyrkimyksillä. Tunnistamaton häpeä voi ilmetä itsen korostamisena ja toisen mitätöimisenä, rauhallisena, lähes naiivina piittaamattomuutena, toisten hylkäämisenä piittaamatta heidän suhtautumisestaan. Häpeä voi aiheuttaa myös uhmakasta ja julkeaa käytöstä.

Nämä tällaiset häpeän korjaamisyritykset ovat nykyään sallittuja ja suosittuja. Ne repivät osaltaan kansaa kahtia, enkä voi olla ajattelematta, että rasisti tai kovien arvojen eliitti elävät häpeäansassa.

Mikä meni pieleen kun niin suuri osa kansasta on hylännyt hyvinvointivaltion perusajatuksen, sen että kaikista huolen pitäminen on kaikkien etu ja että tämä ulottuu myös oman maan rajojen ulkopuolelle? Onko yhteiskunta epäonnistunut hyväksyvässä vastavuoroisuudessa?

Mitä enemmän arvot kovenevat politiikassa, sitä enemmän synnytetään häpeävankiloita.

Varmaa on se, että mitä enemmän arvot kovenevat politiikassa, sitä enemmän synnytetään häpeävankiloita ja sitä enemmän tulee olemaan myös vihaa ja piittaamattomuutta, jolla pyritään eroon musertavasta häpeästä.

”...Kyky ymmärtää oikein itse aikaansaamiamme katastrofeja olisi ensimmäinen edellytys luoda onnea tuottava yhteiskuntajärjestys.” W.G.Sebald

Aiheesta lisää:
”Häpeä psyykkisen lamaannuksen aiheuttajana” Eero Rechardt ja Pentti Ikonen, Duodecim, 1994

Kommentit
  • Avaruusromua: Mitä on tehdä musiikkia?

    Mitä on olla säveltäjä?

    Aika on minun työkaluni, sanoi säveltäjä La Monte Young. Mitä on olla säveltäjä? Amerikkalainen Michael Vincent Waller sanoo yhä löytävänsä uusia puolia säveltäjänä olemisesta. Hän käyttää englannin kielen verbiä discover, joka tarkoittaa paitsi löytämistä, myös selville saamista, paljastamista, toteamista ja huomaamista. Kyse on monimuotoisesta ja monitahoisesta seikasta: säveltämisestä. Avaruusromussa monta näkökulmaa asiaan. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Outoja ääniä jo vuodesta 1964!

    Avaruusromussa uutta suomalaista musiikkia monelta taholta.

    1960-luvun alussa Tukholmaan päätettiin rakentaa Ruotsin ensimmäinen elektronisen musiikin studio. Studion esikuvana oli legendaarinen Kölnin studio, jossa Karlheinz Stockhausen oli työskennellyt jo 1950-luvulla. Vuonna 1964 Tukholman Södermalmissa avattiin Elektronmusikstudion eli EMS. Siellä tapahtuu edelleen. Muiden muassa suomalainen Eero Pulkkinen on työskennellyt EMS-studiossa. Avaruusromussa uutta suomalaista musiikkia monelta taholta. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja ylisti runovuoden satoa

    Jukka Viikilän puhe Kajaanin Runoviikolla

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Jukka Viikilän puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2018. Mikä ylellisyys saada eteisen lattialle vuoden runous, kokoelma kerrallaan. Juuri minulle ojennettu pyrkimys kielellistää jotakin maailmasta, tai ehdotus kauneudeksi juuri tänään.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Miksi olemme niin väsyneitä?

    Yksi väsymyksemme aiheuttaja on krooninen varovaisuus.

    "Mä oon ihan vitun väsynyt!" "Haluaisin vain nukkua!" Kuulostaako tutulta? Olemme pisteessä, jossa työikäiset ihmiset haukottelevat enemmän kuin vanhukset. Väsymykselle on monta syytä, mutta esittelen nyt yhden lisää. Se on ilmiö nimeltään krooninen varovaisuus. Kun psykologisia koreografioita ja varovaisuuden askelmerkkejä joutuu tarkkailemaan päivittäin, ihmisestä tulee väsynyt.

  • Mihin sinä uskot? Testaa itsesi!

    Mihin uskot?

    Mihin uskot? Mikä sinulle on elämässä tärkeätä? Mitä arvostat? Testaa itsesi! Testi perustuu professori Tatjana Schnellin pitkäaikaiseen tutkimustyöhön Innsbruckin yliopistossa.

  • Aivotutkija: Nämä viisi asiaa kaipaavat kipeimmin muutosta suomalaisessa työelämässä

    Kiire, uni, tehokkuus, tilat ja verkostotyö.

    Kun aivotutkija päästetään katselemaan suomalaista työelämää, tulee mieleen pitkä lista asioita, jotka kannattaisi muuttaa. Aloitetaan tärkeimmistä, kirjoittaa aivotutkija Minna Huotilainen blogissaan. 1. Kiire ja hoppu pois! Lyhytjänteinen asioista toiseen hyppiminen ja jatkuvat keskeytykset eivät päästä aivoja vakaviin töihin, vaan pitävät meidät lillukanvarsien parissa.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri