Outi Paananen
Yle
Musiikinhistorian langettamien tuomioiden listalla Mozartin epäonnistunein ooppera on Tituksen lempeys, La clemenza di Tito, säveltäjän viimeisenä elinvuonna kiireessä valmistunut opera seria. Teos kertoo Roomaa vuoden 80 tienoilla hallinneen keisari Tituksen murhayrityksestä, uhrautuvasta rakkaudesta ja viisauden voitosta.
Hopeat kaniin ja matkaan
Wolfgang Amadeus Mozartin viimeisten vuosien rahapula ei johtunut siitä, että hän olisi tienannut huonosti, päinvastoin. Mutta jos on ruhtinaalliset tulot ja suurruhtinaalliset menot kassa on aina vajaa. Syksyllä 1790, vuosi ennen kuolemaansa, Mozart koetti ratkaista talousongelmansa panttaamalla kotinsa hopeat. Tästä toimenpiteestä saadut rahat hän käytti päästäkseen Frankfurt am Mainiin, jossa vanhan perinteen mukaan kruunattiin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarit.
Uusi hallitsija oli nimeltään Leopold II. Mitään virallista asemaa Mozartilla ei näissä juhlallisuuksissa ollut, mutta hän sentään onnistui pitämään puolitoista kuukautta kestäneellä matkallaan konsertin paitsi Frankfurtissa myös Münchenissä. Muuten matka ei tuottanut mitään ja Mozart palasi kutakuinkin tyhjin käsin kotiin Wieniin.
Helpotusta kassavarannon vajaukseen
Seuraavana vuonna hän oli kuitenkin onnekkaampi, kun Leopold kruunattiin myös Böömin kuninkaaksi Prahassa. Tilaisuutta varten päätettiin tilata ooppera, joka oli tarkoitus esittää syyskuun 6. päivänä 1791. Asian järjestäminen uskottiin impressaario Domenico Guardasonin haltuun. Guardasonilla oli oma oopperaseurue, joka vastasi käytännön toteutuksesta. Impressaarion piti myös päättää, tilaako hän kokonaan uuden teoksen vai käyttääkö hän tilauksen pohjana Metastasion hyväksi koettua vanhaa librettoa.
Guardasoni päätyi ilmeisesti tiukan aikataulun tähden Metastasioon ja antoi tekstin uudelleen muokattavaksi Saksin hovin hovirunoilijalle Caterino Mazzolàlle. Säveltäjäksi tiedusteltiin ensin Antonio Salieria, joka kieltäytyi kiireisiinsä vedoten. Sitten Guardasoni kääntyi Mozartin puoleen.
Oopperaa opettavaisessa hengessä
Jos ooppera oli 1600-luvulla ollut viihdettä, niin valistus valjasti sen ”opetustehtäviin”. 1700-lukua hallitsi italialainen vakava ooppera, jota pidettiin säveltaiteen arvostetuimpana muotona. - Aikakauden oma termi vakavalle oopperalle oli tavallisesti dramma per musica. Opera seriaa ryhdyttiin käyttämään yleisnimenä myöhemmin.
Korkeavireiset libretot nostivat keskiöön oikeamielisyyden ja hyveet. Onnellinen loppu (lieto fine) saavutettiin, koska hyve voitti intohimon ja velvollisuus nujersi omanvoitonpyynnin.
Poika roomalaiselta kujalta
Metastasio oli hämmästyttänyt kuulijansa jo pienenä poikana runomittaisilla improvisaatioillaan
Opera serian johtotähdeksi nousi Pietro Antonio Domenico Trapassi, taiteilijanimeltään Pietro Metastasio (1698 – 1782). Eräänä päivänä kadunkulmaan pysähtyi lakimies ja tunnettu oppinut Giovanni Vincenzo Gravina, joka oivalsi heti kotitekoisen runoniekan poikkeukselliset lahjat.
Pietron vihanneskauppiaana toiminut isä antoi pojan mielellään Gravinan suojatiksi, saihan poika näin mahdollisuuden hyvään koulutukseen. Gravina adoptoi Pietron, keksi tälle taiteilijanimen, mutta edellytti suojatiltaan myös lakiopintoja. Metastasio oli kahdenkymmenen, kun Gravina kuoli ja jätti omaisuutensa tälle. Seuraavan kymmenen vuoden kuluessa Metastasio nousi maineeseen etenkin napolilaisten säveltäjien arvostamana kirjalijana.
Metastasio nimitettiin Wienin hovin hovirunoilijaksi vuonna 1729 ja hän hallitsi näyttämöä puolen vuosisadan ajan. Hänen laajan tuotantonsa ytimen muodostavat 27 dramma per musicaa. Niiden on laskettu olleen 1700-luvun loppuun mennessä runsaan 800 oopperan pohjana.
Otteita reseptikirjasta
Metastasio käänsi katseensa antiikkiin ja palautti Aristoteleen opit kunniaan. Draaman uskottavuus kasvoi, kun henkilögalleriaan lisättiin historian hahmoja. Kaikki toiminta siirrettiin resitatiiveihin, kun taas aariat vastasivat antiikin draamassa kuoron kommentteja. Aarioissa toiminnan aikaansaamat tunteet (affektit) löysivät ulostuloväylän.
Onnistuneessa oopperassa oli tavallisesta kolme näytöstä ja kussakin näytöksessä 10-15 kohtausta. Henkilöitä oli yleensä kuusi: pääpari, kakkospari ja sivuosien laulajat. Kullekin laulajalle oli kirjoitettava tietty määrä aarioita, jotka sijaitsivat tietyissä paikoissa kohtauksia. Aarioiden ohella kaavaan kuului myös pieniä ensemble-numeroita, yleensä näytösten lopussa. Kuoro liittyi joukkoon tavallisesti vasta aivan oopperan päätteeksi, ylistämään hyvyyttä ja viisautta.
Vallan linnakkeessa
Italialainen ooppera valloitti Euroopan 1700-luvun puoliväliin mennessä. Niin Tukholmassa kuin Lissabonissakin häärivät italialaiset säveltäjät, laulajat ja oopperaseurueet ahkerine impressaarioineen. Erityisellä hartaudella opera seriaan suhtauduttiin aateliston piirissä ja hoveissa. Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan istuin sijaitsi Wienissä ja tämän hovin leivissä Metastasion tehtävänä oli vahvistaa ennen kaikkea Habsburgien asemaa. Työvälineinään hänellä olivat allegoriat ja symbolit sekä huomattavat kirjalliset lahjat.
Muutaman viikon rypistys
Mozart tunsi aikansa bestseller-libreton, olihan siihen sävelletty kaikkiaan kuutisenkymmentä oopperaa
La clemenza di Tito valmistui vuonna 1734. Libretto oli siis jo lähes 60 vuotta vanha ja vanhentunutkin, kun Mozart tarttui siihen. Hän tunsi aikansa bestseller-libreton ennestään, olihan siihen sävelletty kaikkiaan kuutisenkymmentä oopperaa. Lisäksi Josepha Duschekin tiedetään esittäneen julkisesti alkuvuodesta 1791 Rondeaun, jossa on basettitorviobligato. Kyseessä on Vitellian aaria Titus-oopperan toisesta näytöksestä.
Vaikka Mozart sävelsi teosta hirmuisella kiireellä loppukesästä, aivan kaikki materiaali ei siis sentään syntynyt parissa kolmessa viikossa. Resitatiivien säveltämisen hän uskoi jollekulle kisälleistään, todennäköisimmin Franz Xaver Süssmayrille, mutta täyttä varmuutta tästä ei ole.
Kahden maailman välissä
Mozartin tapa lähestyä ehtoopuolelle painunutta opera seriaa oli kunnioittava, mutta omaehtoinen. Titus sisältää tavallista enemmän yhtyenumeroita ja vastaavasti vähemmän aarioita kuin oli tapana. Metastasion alkuperäisen libreton 25 aariasta vain 7 löysi tiensä Mozartin oopperaan. Mazzolà laati uuden tekstin neljään aariaan, joista kaksi, Sextuksen ”Deh, per questo instante solo” ja Vitellian ”Non piu di fiori” on Mozartin ohjeiden mukaan kirjoitettu suurimuotoiseksi.
Musiikillisesti Mozart on Tituksessaan kahden maailman, barokin ja varhaisromantiikan välissä
Da Ponte -oopperoiden jälkeen Titus luo henkilöistään yksiulotteisemman kuvan. Musiikillisesti Mozart on Tituksessa kahden maailman välissä. Juhlallisissa osissa hän käänsi katseensa barokkiin, mutta aika ajoin sävelkieli viittaa tulevaan varhaisromantiikkaan. Etenkin klarinettien ja käyrätorvien käyttö orkesterissa enteilee varhaisromantiikan orkesterisointia. Huomionarvoista ovat myös klarinetin, tässä tapauksessa basettiklarinetin ja basettitorven suurenmoiset soolo-osuudet. Klarinettivelho Anton Stadler matkasikin Prahaan Mozartin vaunuissa.
Saksalaista sikailua
Keisarinna piti musiikkia niin huonona, että melkein kaikki nukahtivat
Romantiikan aikana Titus oli säveltäjänsä esitetyin ooppera. Aikalaisvastaanotto sen sijaan vaihteli, kallistuen nuivahkon puolelle. Muutama päivä kantaesityksen jälkeen ilmestyneessä prahalaislehdessä todettiin vain kuivasti, että oli kuultu ooppera, jota seurasi joukko kaupungissa kruunajaisten takia oleskelevia aatelisia. Musiikista ei kirjoitettu sanaakaan. Toisaalta, kuinka olisikaan voitu kirjoittaa, sillä eihän lehden edustajalla ollut pienintäkään toivetta päästä valittujen joukkoon.
Kaikkein tunnetuimmaksi ovat nousseet keisarinna Maria Luisan kommentit. Hän piti musiikkia niin huonona, että melkein kaikki nukahtivat. Ja kaiken huipuksi, kyseessä oli ”una porcheria tedesca” – saksalainen sikailu.
Rahvaan oikeuksien kohennuttua asian voi onneksi nähdä toisinkin; ettei vain olisi helmiä…
Oopperan tapahtumat
Oopperan tapahtumat sijoittuvat antiikin Roomaan, keisari Tituksen hallistuskaudelle, n. vuoteen 80. Tituksesta on tullut keisari, koska hänen isänsä Vespasianus oli syössyt vallasta edellisen keisarin Vitelliuksen. Vitelliuksen kostonhimoinen tytär Vitellia suunnittelee Tituksen salamurhaa. Liittolaiseksi hän saa Sextuksen, joka rakastaa häntä, ja jonka kanssa Vitellia puolestaan lupaa avioitua. Salaliitto epäonnistuu ja Sextusta odottaa kuolema. Omantunnontuskat alkavat kuitenkin vaivata Vitelliaa ja tämä paljastaa Titukselle oman osuutensa salamurhahankkeessa. Jalomielinen Titus antaa katuville syyllisille anteeksi.
I näytös
Tapaamme Vitellian moittimassa Sextusta siitä, että tämä viivyttelee Tituksen murhan toteuttamisessa. Vitellialle yksi mahdollisuus päästä valtaan olisi avioitua Tituksen kanssa, mutta huhujen mukaan Titus aikoo avioitua juutalaisprinsessa Berenicen kanssa. Sextus epäröi, koska hän on Tituksen ystävä. Nuori Annius on rakastunut Sextuksen sisareen Serviliaan. Annius pyytää Sextusta hankkimaan keisarilta luvan avioliitolleen.
Juhlallinen marssi johtaa kohtaukseen, joka tapahtuu Forum Romanumilla. Vartiosotilaitten päällikkö Publius tuo tiedon senaatin päätöksestä pystyttää Titukselle patsas. Titus kuitenkin muistuttaa vastikään tapahtuneesta Vesuviuksen purkauksesta. Titus toivoo, että kerätyt rahat käytettäisiin patsaan sijaan ihmisten auttamiseen.
Väen poistuttua Titus kertoo Sextukselle ja Anniukselle, että hän on päättänyt avioitua Sextuksen sisaren Servilian kanssa. Pettynyt Annius ei voi muuta kuin viedä viestin rakastetulleen.
Duetossaan Annius ja Servilia vakuuttavat edelleen keskinäistä rakkautta, vaikka tilanne on toivoton. Titus saapuu tapaamaan Serviliaa, joka sanoo suostuvansa keisarin puolisoksi, mutta hänen sydämensä kuuluu silti toiselle. Jalo Titus päättää heti luopua kosinnasta.
Kun jälleen tapaamme Vitellian, tämä yllyttää Sextusta murhaan. – Tässä kohdin kuullaan Sextuksen aaria ”Parto, parto”, joka sisältää huomionarvoisen basettiklarinettiobligaton. - Kun Sextus poistuu, saapuvat paikalle Annius ja Publius; keisari onkin päättänyt avioitua Vitellian kanssa. Vitelliasta tulisi näin keisarinna ilman Tituksen murhaakin. Suuressa säestyksellisessä resitatiivissaan Sextus ilmaisee epätoivonsa, Hän näkee Capitoliumin tulessa ja tajuaa, että muut salaliittolaiset ovat jo iskeneet. Näytös päättyy suureen finaaliin, jossa kukin pohtii syntynyttä tilannette omalta kannaltaan.
II näytös
Toisen näytöksen alussa Annius tuo tiedon, että keisari Titus on pelastunut murhayritykseltä. Sextus tunnustaa, että hän on ollut mukana salajuonessa. Hänen on lähdettävä Roomasta säilyäkseen hengissä. Vitellia haluaa, että Sextus lähtee, jotta Vitellian osuus salajuonessa ei paljastuisi. Sextus ei kuitenkaan ehdi matkaan, kun Publius saapuu pidättämään hänet. Sextus joutuu senaatin tuomittavaksi. Kansa kiittää jumalia keisarin hengen säilymisestä.
Titus ei haluaisi uskoa ystävänsä Sextuksen pettäneen hänet, Annius vetoaa keisariin Sextuksen hengen puolesta ja Titus päättää vielä kerran kuulla Sextusta. Sextus ei kuitenkaan halua pettää Vitelliaa, vaan sanoo olevansa valmis kuolemaan. Titus pohtii tilannetta ja päätyy lopulta lempeän luonteensa mukaiseen tuomioon: hän armahtaa Sextuksen.
Annius ja Servilia tulevat Vitellian luo ja pyytävät, että tämä puhuisi Sextuksen puolesta keisarille. Vitellia oivaltaa, että Sextus ei ole paljastanut häntä, vaan ottanut syyt niskoilleen. Vitellian on kerrottava totuus, kuolemaakin uhmaten.
Juhlava marssi johdattaa oopperan loppukohtaukseen, jossa Titus kertoo kansalle, mitä hän on päättänyt salaliittolaisten kohtalosta. Silloin Vitellia syöksyy hänen eteensä ja tunnustaa olevansa vastuussa kaikesta. Titus on hämmentänyt, että nainen, jonka kanssa hänen oli määrä avioitua, onkin toivonut hänen kuolemaansa. Keisari ei kuitenkaan sorru koston tielle, vaan armahtaa kaikki syylliset.
Wolfgang Amadeus Mozart: Tituksen lempeys
La Clemenza di Tito, K. 621, opera seria
Kaksinäytöksinen ooppera. Pietro Metastasion libreton muokkaus Caterino Mazzolà
Musiikinjohto Jérémie Rhorer
Aedes-vokaaliyhtye ja Le Cercle de l'Harmonie -orkesteri
Titus - Kurt Streit, tenori
Vitellia - Karina Gauvin, sopraano
Sextus - Kate Lindsey, mezzosopraano
Annius - Julie Boulianne, mezzosopraano
Servilia - Julie Fuchs, sopraano
Publius - Robert Gleadow, bassobaritoni
Äänitetty Champs-Elysées -teatterissa 12.12.2014
Yle Radio 1 la 17.10.2015 klo 19.03
Oopperan alussa, väliajalla ja sen päätteeksi kapellimestari Aapo Häkkinen, fagotisti Jani Sunnarborg ja toimittaja Outi Paananen keskustelevat teoksesta ja sen esityksestä.
