Hyppää pääsisältöön

24.10. Toiveuusinta: Anne Mattila, Emilia Ekström, Marko Maunuksela ja Heikki Koskelo

Tartu Mikkiin -toiveuusintajakso 24.10.
Tartu Mikkiin -toiveuusintajakso 24.10. Kuva: Yle emilia ekström

Iskelmällistä ja popahtavaa meininkiä ja vähän leikkimielistä kisaamistakin tarjoillaan tänään laulupareilla Anne Mattila & Emilia Ekström sekä Marko Maunuksela & Heikki Koskelo. Sami Hintsanen tuomaroi, juontaa ja jututtaa.

Tartu Mikkiin klo 22.25

Anne Mattila on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt tehdä jo valtavan pitkän ja näyttävän iskelmäuran. Tänä keväänä kultakurkku tähtivalmentaa ensimmäistä kertaa myös The Voice of Finland -kisassa. Samaisessa kisassa edellisellä kaudella menestyksekkäästi kakkoseksi Lauri Tähkän joukkueessa kisannut Emilia Ekström on vauhdittanut musiikkiuraansa muun muassa uuden musiikkivideon voimin.

Marko Maunuksela on monipuolisesti musiikin parissa toimiva laulaja, johon on ehditty tutustua niin tango-, teatteri- kuin musikaalisarallakin. Juontaminen ja näytteleminen ovat myös hänen sydäntään lähellä. Ahkerasti keikkaileva Heikki Koskelo on laulanut Tangomarkkinoilla itsensä laajemmin tunnetuksi, mutta taustalla on muutakin kisamenestystä ja paljon iskelmäkokemusta.

Radioaalloilta tutut iskelmänuolet lentävät suoraan kuulijoiden sydämiin kotikatsomoihin asti. Biisien haltuunotto on itsestäänselvyys, ja näiltä konkareilta hyvän fiiliksen luominenkin sujuu kuin vettä vaan – tahdon sulle olla hyvin hellä! Parin biisin jälkeen siirrytään jo puhumaan turkua, laulamaan Abbaa ja liikuttamaan lantiota boleromaiseen tyyliin. Siinäpä just sopivat musiikilliset antimet, oma armas Elaine! Nyt muuten Tiikerihai ottaa alleen aivan uudenlaisen kompin, ei muuta kuin kotikatsomoissakin tohvelit tassuun ja olkkarin lattia rullalle!

Tartu Mikkiin Jatkot klo 23.15

Tunnelmointia tai suorastaan syvällä sisimmässä tuntuvaa tulkintaa tarjoilevat omien ja lainattujen kappaleiden sävelin Anne Mattila, Emilia Ekström, Marko Maunuksela ja Heikki Koskelo. Illan artistivieraita jututtaa Sami Hintsanen, ja saamme tietää heidän omista suosikeistaan sekä kuulemme myös tarinoita musiikkimaailman mielenkiintoisista kiemuroista. Tänään också duetoidaan ruotsiksi ja erityisviihteenä lupaamme myös vihellystä, kukapa illan artisteista siitä vastaa? Tartu Mikkiin ja fiilistele mukana! Here comes the sun!

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tartu mikkiin

  • Hyvää joulua!

    Tartu Mikkiin toivottaa sinulle ikimuistoista joulua!

    Tartu Mikkiin toivottaa sinulle ikimuistoista joulua! Oi jouluyö -klassikossa tunnelmoivat Diandra, Saara Aalto, Mikko Leppilampi, Lauri Mikkola ja Sami Hintsanen sekä Eeva Konnun johtama Tartu Mikkiin -bändi.

  • Sami Hintsanen - All You Need Is Love

    Rakkautta, sitä me kaikki tarvitsemme.

    All You Need Is Love on legendaarisen The Beatles -yhtyeen kappale ja John Lennonin sävelkynästä syntyisin; kappale on merkattu myös McCartneyn nimiin.

  • 27.8. Toiveuusinta: Kuunkuiskaajat vs. Finlanders

    Kuunkuiskaajat ja Finlanders tarttuvat mikkiin!

    Lauantaina kansanmusiikki ja kansan musiikki kohtaavat, kun erityyppisen musiikin edustajat laittavat laulaen Tartu Mikkiin -sammon uumenissa! Tanssimusiikin kilometrimittari nakuttaa kompaten ja Mediapoliksen kanteleessa soi ainakin sata kuulasta kieltä.