Kun kylmää sotaa käytiin kiekkokaukalossa

Urheilusta kertovat dokumenttielokuvat eivät oikeastaan kerro urheilusta. Eihän urheilusuorituksesta tai ottelusta tarvitse pohdiskelevaa dokumenttia tehdä. Itse asia on jo dokumentoitu suorassa lähetyksessä tai taltioinnissa. Analyysiä tehdään kisastudioissa ja kotikatsomoissa.

Ajatus voi kuulostaa kärjistykseltä, mutta jokainen hyvä urheiludokkari kertoo jostain suuremmasta kuin itse suorituksista ja matseista. Urheilijan urastakin riittää henkilökuvan aiheeksi vasta, kun mukaan sovitetaan myös elettyä elämää.

Jokainen hyvä urheiludokkari kertoo jostain suuremmasta kuin itse suorituksista ja matseista.

Mietitäänpä joitain parhaita urheiludokumentteja. Hoop Dreams on kaunis kertomus haasteista, joita lupaavilla, köyhyydestä tulevilla koripalloilijoilla on kentän ulkopuolella. Tyson käsittelee koskettavasti Mike Tysonin elämää, joka näyttää enemmän oman pään hakkaamiselta seinään kuin jalolta nyrkkeilyltä. Tunteellisessa Sennassa esitetään dramaattisesti Ayrton Sennan nousua yhdeksi maailman ihailluimmista ihmisistä vähän ennen kuolemaa. Vaivattoman coolDogtown and the Z-Boys kuvaa kulttuuria ja elämäntapaa, jossa skeittaaminen alkoi, ja niin edelleen.

Vastaavasti Suomen kaikkien aikojen katsotuin dokumentti Sel8nne on fanituote ja henkilöpalvontapötkelö, joka ei kerro lätkästä vaan siitä, miten erinomainen Teemu Selänne on.

Red Army kertoo jääkiekosta, Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkueesta ja sen parhaista pelaajista etenkin 1980-luvulla. Jääkiekon MM-kilpailuissa joukkue pääsi palkintosijoille joka ikinen kerta kun se osallistui. Olympialaisissa joukkue voitti 1960-luvun alusta Neuvostoliiton hajoamiseen asti kultaa peräti seitsemän kertaa.

Dokumentin päähenkilö on ylivoimaisen hyvän joukkueen puolustaja ja kapteeni Vjatšeslav ”Slava” Fetisov. Vastavoimana on ankara valmentaja, kenraali Viktor Tihonov. Pelaajat kertovat huippuvuosista ja jännittävimmistä otteluista.

The Red Army docventures

Itse peli tarjoaa vain raamit varsinaiselle tarinalle.

Red Army on elokuva valtiosta, vallasta ja ihmisistä puristuksissa isossa koneessa. Maajoukkue sai englanninkieliseksi lempinimekseen Red Army, ”puna-armeija”, mutta Suomessa se oli oikeastaan kuvaavammin Punakone. Nimenomaan kone se oli, monella tapaa. Sotilaallista ja poliittista lisälastia toi se, että Punakone tosiaan kuului hallinnollisesti armeijaan.

Mitä tahansa pelaajat tekivät, heidän yläpuolellaan oli aina Neuvostoliitto ja Neuvostoliiton etu. Tihonov oli tunteeton nukkemestari, jonka takana oli suurvallan mahti ja julmuus.

Red Army on elokuva kylmästä sodasta, ei kiekosta.

Joukkueen mieletön menestys teki siitä korvaamattoman arvokkaan välineen Neuvostoliitolle. Voitot olivat parasta mahdollista julkisuutta. Jääkiekon avulla valtio itsekin näytti ulospäin mahtavammalta. Vaikutus oli positiivinen myös maan sisällä: tässä yhdessä asiassa kansalaisia ei tarvinnut kusettaa neukkujen omasta erinomaisudesta.

Kun Fetisov oli loistovedossa 1980-luvulla, häntä ja muita pelaajia houkuteltiin Yhdysvaltoihin. Neuvostoliitto natisi jo liitoksissaan. Kyse ei ollut vain yksittäisistä pelaajista tai loikkauksista, vaan kommunistivaltion kansalaisten uskosta hallintoonsa.

Kun pelaajia pääsi Amerikkaan, heidän tuli vielä alussa maksaa palkkioistaan suurin osa Moskovaan. Lopulta Neuvostoliitto hajosi, ja amerikkalainen unelma - tässä tapauksessa NHL - voitti.

Dokumentin tarina on vetävä, vauhdikas ja puhutteleva, vaikka itse jääkiekko ei kiinnostaisi pätkääkään - ja toisaalta siitä voi nauttia täysin siemauksin ilman, että tietää maailmanpolitiikasta etukäteen juuri mitään.

Viimeinen mutka dramaattiseen tarinaan tulee nykyajassa, neljännesvuosisata dokumentin varsinaisen neukkulätkähistoriikin jälkeen. Niin ikävää kuin se onkin, Red Army kertoo myös sankarien korruptiosta.

Fetisovista tuli lopulta tavallaan Tihonovin kaltainen, dokumentti vihjaa. Venäjä pääsi jaloilleen Vladimir Putinin aikana. Fetisov palasi kotimaahansa, jonka tyly hallinto teki sankareidenkin elämästä hankalaa neuvostoaikaan.

Red Armyn lopussa kohdattava Fetisov ei taida olla enää ”hyvis”.

Venäjälle palattuaan kiekkoilijasta tuli urheiluministeri. Nyt hän on Putinin lähipiiriä ja nationalistinen mielipidevaikuttaja. Red Armyn lopussa kohdattava Fetisov ei taida olla enää ”hyvis”. Hän on upporikas äijä, joka tukee toisenlaista, mutta taas totalitarismiin kallellaan olevaa hallintoa.

Ei Neuvostoliitto ollut ainutlaatuinen pelaajien kurittaja: nyt ja ennen lajien jalous on yhtä lailla koetuksella markkinatalouden sisällä. Siinä missä Red Armyn amerikanvenäläinen ohjaaja Gabe Polsky käsittelee nuoruutensa sankareita rakkaudella ja kriittisesti, voisi joku dokumentariti tutkia bisnes- ja liigahallintokuvioiden vaikutusta siihen, miltä kausi suomalaisessa liigajalkapallossa tai vaikka NHL:ssä näyttää. Onhan sitä aihepiiriä liippaava suomalaisdokumenttikin jo tehty: Täynnä tarmoa.

Urheiludokumenttien antamat suuremmat kuvat eivät aina ole kauniita, mutta turha syyttää peiliä. Ulkopuolisen silmin urheilu ei ole koskaan ainoastaan sitä, mitä radalla, kentällä tai pelissä tapahtuu.