Hyppää pääsisältöön

Mediapoliksen avaintoimijat suunnittelevat osuuskunnan perustamista

Aito Media Oy, Aito Tehdas Oy, Mediatec Broadcast Finland Oy, Tampereen ammattikorkeakoulu Oy, Technopolis Oyj ja Yleisradio Oy suunnittelevat Mediapolis-osuuskunnan perustamista.

Mediapolis-osuuskunnan tehtävänä on edesauttaa jäsentensä toimintaa ja yhdistää media-alaa.

”Osuuskunta on luonnollinen jatko tähänastisessa Mediapolis-työssä”, sanoo Ylen Mediapolis-päällikkö Minna Tiihonen. ”Fyysisen toimintaympäristön rakentamisen jälkeen katse kohdistuu itse toiminnan kehittämiseen ja uusien yhteistyömuotojen luomiseen. Tälle työlle tarvitaan nyt yhteinen toimija.”

Tavoitteena on, että osuuskunta on perustettu vuoden loppuun mennessä, jolloin se avataan myös uusille jäsenille.

Mediapolis-kampus alkoi kehittyä pari vuotta sitten, kun Yle myi Tampereen Tohlopin kiinteistönsä Technopolis Oyj:lle, joka on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Tänään kampuksella on yli 30 eri organisaatiota, joiden joukossa on media-alan yrityksiä ja mm. oppilaitokset TAMK ja Tredu. Päivittäin kampuksella toimii noin 2000 henkilöä.

Nyt rakenteilla olevan osuuskunnan tehtävänä on edesauttaa jäsentensä toimintaa ja yhdistää erityisesti Pirkanmaan media-alan toimintaa. Osuuskunta on avoin muillekin kuin kampuksella toimiville tahoille.

”Osuuskunta yhdistää lähtökohdiltaan erilaiset toimijat, julkiset organisaatiot ja yritykset. Käytännössä se mahdollistaa yhteisen toiminnan koski se sitten kehittämistä tai bisnestä”, visioi Aito Tehtaan toimitusjohtaja Aku Syrjä.