Mies jättää naisen, joka on raskausviikolla 10. Miltä tuntuu, kun kaikki mitä on kuvitellut todeksi, paljastuukin valheeksi? Pirjolle kävi näin. Tämä on hänen tarinansa.
Kun Pirjo tekee raskaustestin, häntä jännittää vähän. Edellinen yritys on päättynyt keskenmenoon. Mutta Kallen kanssa on sovittu, että yritetään vielä. Ja kun on kestänyt keskenmenon, kestää kaiken.
Testi näyttää positiivista.
Pirjoa jännittää vähän. Sitten tulevat innostuksen väreet: tätä on onni.
Kalle on ihana, avoin. On puhuttu perheestä, omakotitalosta, vauvan pienestä pehmeästä kädestä. Myös Pirjon kymmenvuotias tytär rakastaa Kallea, sanoo ryhtyvänsä isosiskoksi. Ja Kalle, hän haaveilee olevansa isä, työntävänsä vaunuja, vielä kerran.
Mutta kun Pirjon kymmenes raskausviikko alkaa, Kalle sanoo, ettei oikeastaan haluakaan perhettä, ainakaan Pirjon kanssa.
Kun matto vedetään alta
Ensin tulee epäusko.
- Pahinta ei ollut jättäminen, sen vielä ymmärtäisin. Mutta että Kalle petti kaikki suunnitelmat. Kaikki se, mihin olin uskonut, vedettiin äkkiä pois, Pirjo sanoo.
Pirjo näkee Kallen vielä kolme kertaa. Sairaalassa, lastenvalvojalla, oikeussalissa. Kolme kertaa. Miehen, jonka kanssa unelmoi perheestä, talosta ja tulevaisuudesta. Miehen, joka kesti hänen kanssaan keskenmenon, käsi kädessä.
- Toinen lapsi ilman isää tähän maailmaan, Pirjon tytär sanoo.
Pirjo ei ole naiivi. Hänellä on taustaa ja kaksi tutkintoa, hyvä työpaikka ja lapsi. Jälkikäteen hän näkee, että olisi ehkä voinut ajatella toisin. Mutta hän on aina rakastanut heittäytyä. Elämä on kantanut, hän on luottanut. Nyt on ehkä toisin.
Mikä oli kaiken takana?
Pirjo saa tietää, että Kallella on toinen nainen. Oli jo silloin, kun Pirjon odottama vauva sai alkunsa. Jo silloinkin, kun päätettiin jättää ehkäisyt, sitoutua. Ottaa se suuri askel.
- Syö naisellisuutta ihan hirveästi, että sinut jätetään ja petetään juuri, kun olet raskaana. Että toinen lähtee, kun olet antamassa sen, mikä on naiseudessa syvintä ja arvokkainta, Pirjo pohtii.
Pian käy ilmi, että mikään, mitä Kalle on puhunut, ei ole totta. Puhe perheestä, lastenvaunuista, omakotitalosta. Puhe suhteesta, rakkaudesta, sitoutumisesta. Pirjolla on epätodellinen olo. Hänen on vaikea kuvitella Kallesta mitään näin pahaa. On vaikea uskoa, että lupaukset ja unelmat eivät merkinneetkään Kallelle mitään. Pirjo on luottanut, ollut lähellä, hehän ovat käyneet yhdessä läpi keskenmenon.
- Voin hyväksyä, että joku kypsyy minuun, jättämisen tai jopa pettämisen, mutta en sitä, että mies valehtelee kaikesta ja jättää syntymättömän lapsensa, Pirjo sanoo.
Pirjo kävelee joka aamu toisen naisen työpaikan ohi ja kiittää mielessään, ettei ole mustasukkaista tyyppiä. Jos olisi, ei olisi takeita siitä, mitä voisi tapahtua. Äkkiä kaikki tuntuu epävarmalta.
- En voinut enää luottaa mihinkään tai kehenkään. En uskonut, että pystyisin tekemään enää mitään. Todellisuudesta oli tullut absurdia, mikään ei ollut sitä miltä näytti. Ei asiat eikä ihmiset, Pirjo kertoo.
Vauvan Pirjo aikoo kuitenkin pitää.
Apua!
Kun hätä on pahin, apuun tulevat ystävät ja omat vanhemmat.
Vanhemmat ovat läheisiä ja ymmärtävät. Heistä on hienoa, että tulossa on uusi lapsenlapsi. Isä, joka on nähnyt paljon, ymmärtää jo asioiden todellisen laidan ja näkee, että Kalle ei tule enää takaisin. Ystävien kanssa taas on aina puhuttu kaikki. Eivätkä he jätä nytkään.
- He sanovat, että tipahda sitten, me otamme kopin. He vievät Porvooseen jokirantapiknikille ja Pori Jazziin, käskevät syömään kun en itse ymmärrä.
Mutta oikeastaan vasta, kun ystävä lahjoittaa vanhat äitiysvaatteensa, Pirjo ymmärtää, että se on totta: raskaus, vauva, uusi elämä. Vähän toisenlainen kuin mitä oli suunniteltu, mutta uusi kuitenkin.
Kohti selviytymistä
Pikku hiljaa Pirjo alkaa nousta pahimmasta, mutta ei se helppoa ole. Hän päättää, että pitää olla yksi asia, jota kohden mennä. Muu saa kaatua ympärillä.
- Piti vihdoin hyväksyä se, mikä oli tapahtunut. Tilannetta en voinut enää korjata, mutta vauvaa voisin vielä suojella. Söisin, nukkuisin, odottaisin. Pitäisin vauvasta huolta.
Se yksi asia on vauva.
Odottavien maailma tuntuu olevan suunniteltu pareille ja perheille. Pirjo on aina yksin. Aluksi se ärsyttää. Sitten siitä tulee hänen juttunsa, vähän niin kuin ominaispiirre. Kallesta ei kuulu mitään.
Petetyksi tulemisen työstäminen vie aikaa. Pirjo puhuu ystävilleen, vanhemmilleen, terapeutille. On vaikea luottaa mihinkään. On iloa ja surua, limittäin, pää raskaudesta sekaisin.
- Eroa käsitellään kevyesti, mutta oikeasti se on hirveä prosessi, joka kestää ja kestää ja vie terveyden. Prosessi, joka ei lopu, vaikka mielessäsi kuvittelet kaiken olevan jo ohi. Pirjo pohtii.
Uusi elämä
Vihdoin on aika. Vauva syntyy, mutta elottomana, napanuora kaulansa ympärillä. Se on sininen, veltto ja näyttää aivan isältään. Kaikki on kuin unta, eikä Pirjo osaa rakastaa vauvaa, vielä. Itse asiassa hän ei tunne mitään, tunteet tulevat paljon myöhemmin, kun kaikki on jo paremmin.
Vielä ei tiedetä, miten tulee käymään.
Kun Kalle ilmestyy synnytysosastolle, hoitajat odottavat viereisessä huoneessa. He tuntevat taustat ja tietävät, että tällaiset tapaukset voivat äityä arvaamattomiksi. Kalle kuitenkin lähtee. Isyyttä hän ei myönnä ennen kuin testi näyttää positiivista. Vasta myöhemmin Pirjoa alkaa pelottaa, mitä tapahtuu, jos Kalle aikoo mukaan kuvioon.
Sairaalassa käy hyvin. Mutta vieläkin Pirjoa kauhistuttaa, että vauva näyttää aivan isältään. Se ei ole vauvan syytä vaan kohtalon ivaa. Vauva on oma ihana ihmisensä, kaiken rakkauden arvoinen.
Kuka huijasi?
Viimeisen kerran Pirjo tapaa Kallen oikeudessa. Enää ei puhuta tulevaisuudesta tai omakotitalosta, pienistä käsistä tai vaunujen työntämisestä. Puhutaan isyydestä, elatusmaksuista, siitä kuka tiesi ja mitä.
Oikeudenkäynti pelottaa Pirjoa yllättävän paljon. Mukana on luottoystävä. Silti pelko ei jätä ihan kokonaan.
- Kalle vääristää kaiken toiseksi. Valat vannottuaan hän sanoo, että pakotin hänet suojaamattomaan seksiin, ettei osannut arvata minun tulevan raskaaksi. Hän väittää, ettemme edes seurustelleet, että olin keksinyt kaiken.
Kalle kertoo oikeudessa todellisuudesta, jota Pirjo ei tunne. Siinä mitään suhdetta ei ole. Siinä Pirjo on huijannut viattoman miehen seksiin ja lapsensa isäksi.
- On ihan helvetin loukkaavaa, kun toinen latelee sellaisia valheita, eikä voi sanoa takaisin mitään.
Sitten kaikki on ohi.
Elämä jatkuu
Sinisestä vauvasta kasvaa ihana pieni Hanna-tyttö, joustava ja iloinen. Tyttö, joka ei halua valehdella koskaan. Kun Hanna myöhemmin kysyy isästään, Pirjo kertoo, että isä jätti hänet, ei vauvaa. Kallea hän ei halua tytön tapaavan, valheet pelottavat yhä.
Nyt, vuosia tapahtuneen jälkeen, Pirjo ajattelee, että pieniä merkkejä oli näkyvissä, kuin vihjeitä tulevasta. Kallen pieniä valheita, eri versioita tapahtumista. Juttu, joka kerrottiin eri tavalla. Olisi vain pitänyt nähdä ja oivaltaa.
- En ajatellut sitä silloin sen enempää.
Nyt, vuosia tapahtuneen jälkeen, Pirjo kokee olevansa vihdoin jaloillaan. Arki on hyvää, lapset tasapainossa. Uudelleen hän ei ole uskaltanut rakastua.
- En uskalla edes ajatella, että pitäisi miettiä, voiko johonkin luottaa.
Henkilöiden nimet on muutettu.
Toimittaja: Leena-Kaisa Laakso
Lisää ohjelmasta
