Hyppää pääsisältöön

Anna Ahmatova - Boris Pasternak - Vladimir Majakovski

Vladimir Mayakovsky, venäläinen runoilija
Vladimir Mayakovsky, venäläinen runoilija Kuva: Wikimedia Commons majakovski

Kuinka voitte kantaa runoilijan nimeä,” kysyy Vladimir Majakovski ja jatkaa: ”Piipitätte kuin peltopyyt!” Ei kai hän solvannut sentään Anna Ahmatovaa ja Boris Pasternakia?

…ärsytän, ja röyhkeästi sitä ivaan…

Venäläisen runon kova kolmikko julkaisi esikoiskokoelmansa melkein peräkkäin, Anna Ahmatovan Ilta ilmestyi vuonna 1912, Boris Pasternakin Kaksonen pilvissä 1914 ja Vladimir Majakovskin Pilvi housussa viimeisenä 1915. Voisi olettaa, että Majakovski heitti uudet runoteesinsä myös heille, kilpailjoille ja ikätovereille.

Äänelläni vavahdutan maailmaa…,” rehentelee Majakovski reippaasti jo toisessa säkeessä ja lyö peliin valttikortin: ”… kun kuljen – kaunis, kaksikymmenvuotias.”

Mutta ei se iästä kiinni ollut. Nuoria olivat muutkin. Ja osasivat viiltää. Anna Ahmatova oli 21-vuotias, kun runoon tulee tiukka, hienovarainen haaste: ”Ovi on puoliksi auki. / Lehmusten lempeä huojunta. / Pöydälle unohtuivat / ratsupiiska ja hansikas.

Keinot olivat erilaiset. Majakovski hyökkäilee riimirunon kimppuun, runon jossa hänen mielestään vain ”vingutellaan”, pillitellään, keitellään romanttista satakielisoppaa. Hän on kokenut itse ”tämän päivän heimon” pilkan ja buuauksen, mutta rikkoo kuin uhmalla kaikki raamit ja kirjoittaa omaan rytmiin.

Haloo!/ Kuka puhuu?/ Äitikö?/ Äiti!/ On ihanasti sairas poikanne!/ Hänellä on tulipalo sydämessä.”

Hänellä oli tulipalo sydämessä. Hän aloitti vallankumouksensa 15-vuotiaana, eli kuumeisesti Neuvostoliiton ensimmäisen vuosikymmenen ja teki itsemurhan 37-vuotiaana huhtikuussa 1930.

Anna Ahmatova, venäläinen runoilija, maalaus: Kuzma Petrov-Vodkin, Anna Ahmatova, 1922
Anna Ahmatova, venäläinen runoilija, maalaus: Kuzma Petrov-Vodkin, Anna Ahmatova, 1922 Kuva: Wikimedia Commons CC BY-SA 3.0 anna ahmatova

"Muistan vain myrskyisän alkusi..."

En tuntenut sinua maineessasi…,” väittää Anna Ahmatova. Kohtaamisia oli toki ollut, mutta ehkä ei pelkästään mieluisia, niin kuin hän kirjoittaa toisaalla: ”Ja kaikkialla parjaus kulki kanssani…” Ahmatova kirjoitti runon Majakovski 1913 vuonna 1940, kun Majakovskin nimestä oli tullut jälleen taistelukutsu sotaakäyvälle Neuvostoliitolle. Nyt oli aika muistella. Ja Anna Ahmatova muistelee leppymättä:

Nuoret kätesi eivät laiskotelleet,
kun pystytit hurjia rakenteita.
Ja kaikki, mihin vain kosketit,
näytti muuttuvan tyystin uudeksi,
minkä tuhosit, tuhoutui täydellisesti,
joka sanassasi sykki tuomio
.”

Boris Pasternak, joka liikkui nuorena pienen aikaa futuristipiireissä ja suhtautui vallankumoukseenkin aluksi suopeammin, järkyttyi Majakovskin kuolemasta. Runoilijan kuolema (1930) on kuin välähdys siitä hetkestä, kun tieto itsemurhasta levisi.

Ensin ei uskottu, luultiin hourailuksi…”, aloittaa Pasternak runonsa. Huhu vahvistuu, muuttuu todeksi. Aika seisahtuu. Kaikki tietävät, kaikki pysähtyy: talot, puodit, puut.

... ja puissa varikset, paahteesta pyörryksissä,
raakkuivat kiihtyneinä naaraille,
etteivät vastedes nokkaansa työntäisi
jokaiseen syntiin…

Päivä oli muuten ihan tavallinen päivä. Runo on kuin elokuvakäsikirjoitus, suoraa Hitchcockia. Mutta oliko oppi saatu Anna Ahmatovalta? Vuotta aiemmin Pasternak oli omistanut runon Anna Ahmatovalle: ”Jo varhain, ensi runoissanne, / kylvitte tarkan proosan jyvät kypsymään.” Tarkkaa proosaa on tämä Runoilijan kuolemakin.

Boris Pasternak, venäläinen runoilija
Boris Pasternak, venäläinen runoilija Kuva: Wikimedia Commons runoiolija

Kipinäjohdin – se on katseenne

Pasternak ja Ahmatova arvostivat toisiaan, se näkyy heidän runoistaan. ”En usko pätkääkään,” kirjoittaa Pasternak – toki paljon runollisemmin, ” että olisitte jähmettynyt suolapatsaaksi yhden katseen vuoksi.” Pasternak viittaa Ahmatovan runoon Lootin vaimo, jossa taakseen katsova sokaistuu ja menettää näkönsä. Ahmatovan katse ei ole kuollut katse, se on kuin kipinäjohdin, joka ”sytyttää menneisyyden sykkimään”. Ja siinä sen vaara piilikin.

Ahmatova ylistää puolestaan Pasternakin katsetta, ”hevosensilmää” , joka sulattaa lammet ja saa ne loistamaan timantteina. Pasternak on saanut lahjaksi ”…ikuisen lapsuuden, / tähtien terävän katseen, auliuden…” Ahmatovan Runoilija tuntuu ihan tohtori Zivagolta, samannimisen kirjan päähenkilöltä, jossa taitaa olla aika paljon kirjailija Pasternakin omia piirteitä. Ahmatovan runo on päivätty tammikuulle 1936, paljon ennen Tohtori Zivagon syntyä.

Vladimir Majakovski ei sulattanut jäitä silmillään eikä kirjoittanut katseen runoutta. ”Miten tunget korvaan rasvaiseen sanan hiljaisen?” Pilvi housuissa- runoelma karjuu, kirkuu, ulvoo, huutaa, jylisee, huohottaa, kiroilee, rukoilee, kaikaa. Eivätkä sanat ole niitä siisteimpiä: ”Jokainen sana, / pelkkä kompakin, / kun pääsee suustaan polttavasta, /kuin huora riisuttuna sinkoaa / tulena palavasta / porttolasta.

Venäjällä runoilija on aina enemmän kuin runoilija, väitetään. Ehkä niin ajatteli myös Majakovski. Hän tunsi, että ”minä” ei hänelle riitä. ”Minusta tunkee ulos jokin suurempi”. Runoilijan tehtävä oli iskeä maapallon kalloa nyrkkiraudalla. Mielikuvan nappasi Tuomari Nurmio lauluunsa Viiniä! Malja marttyyreille, joka nakuttaa konekiväärin rytmiin: ”Sota takoo / maapallon kalloa / verisellä nyrkkiraudalla…

… sydämeni toukokuu on vielä kokematta…

Nukuit, poski vasten pielusta…,” Pasternak avaa hellästi Majakovskin kuolinrunon. Jatko on kirpeää ja karvastakin:”… vauhdilla kiilasit taas kerran / nuorten legendojen sikermään.”

Mutta Anna Ahmatova tekee myönnytyksen muistelussaan vuonna 1940:”… Ja tunkkaiseen saliin singahti / salamana tuo tuntematon nimi…

Sali oli siis tunkkainen silloin vuosina 1914-15 ja ehkä vertaus salamaan antaa pienen nyökkäyksen Majakovskille. Eikä runon loppukaan ole ihan paha, sillä Majakovskin nimeä
…nyt varjelee koko maa,/ kun taistelukutsuna se kajahtaa. ”

Majakovskista on tullut monumentti; häntä luetaan ja esitetään herkeämättä, mutta jotenkin kesken hänen työnsä ja vaikutuksensa silti jäi,” kirjoittaa Tuomas Anhava Majakovskin Valittujen runojen jälkisanoissa. ” Pysähdyksen rajuudesta voi aavistaa hänen vauhtinsa ja voimansa.”

Pilvi housuissa on edelleen vahva runoelma, hurja, päällekäyvä, hauska ja kauhea. Tuomas Anhavan sanat saivat kuitenkin aikaan sen, että luin siitä nyt ennen kaikkea runoilijan nuoruuden ja todellakin keskenjääneen elämän. Mieleen jäi kutsu, joka on osoitettu Marialle, tytölle, naiselle: ” … sydämeni toukokuu on vielä kokematta / tämä on / sen / sadas huhtikuu.” Sen kirjoitti ” kaunis kaksikymmenvuotias”, joka pettymyksen hetkellä kääntyy karjumaan myös ”kaikkivoipalle”, jumalalle pienellä kirjaimella:

Kaikkivoipa – keksit kaksi kättä,
myöskin
että pää on kaikilla,
miksi et siis myöskin keksinyt
kuinka voisi kärsimättä
suudella, suudella suudella!

Lainaukset kirjoista:
Vladimir Majakovski: Valitut runot. Suomentanut Arvo Turtiainen. Jälkisanat kirjoittanut Tuomas Anhava. Tammi1984.
Anna Ahmatova: Valitut runot. Toimittanut ja suomentanut Marja-Leena Mikkola. Tammi 2008.
Boris Pasternak: Sisareni, elämä. Runoja. Valinnut ja suomentanut Marja-Leena Mikkola. Tammi 2003.

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.

  • Avaruusromua: Mistä se tuli?

    Mistä tuli ajatus?

    Mistä tuli ajatus? Tätä pohtii historiantutkija, professori Yuval Noah Harari. Hän muistuttaa meitä siitä, että me emme hallitse ulkopuolellamme olevaa maailmaa. Hän toteaa, että me emme myöskään hallitse sitä, mikä tapahtuu ruumiimme sisällä. Me emme myöskään hallitse omia aivojamme, hän sanoo ja huomauttaa, että tämän kaiken ymmärtäminen voi auttaa meitä. Miten tämä liittyy taiteelliseen luomiseen? Liittyykö tämä musiikkiin? Toimittajana Jukka Mikkola.